Silloin hypätään
Katsoin eilen Brokeback Mountainin, jolta uskalsin odottaa vahvuutta ja mielen liikutusosaston aktivoitumista. Elokuva onnistui silti yllättämään. Sitä mukaa kuin elokuvassa vuodet vaihtuivat, autot nuorenivat ja kampaukset muuttuivat, sitä tummemmaksi kasvoi ahdistus ja epätoivoisen puolittaiselämän harhan itsepetos hahmottui. Kun elokuva loppui, kyyneleet valuivat poskilla. Itkin hukkaan heitettyjä elämiä. Vaikka tavallaanhan ne olivat ja ovat tyydyttäviä nekin, ainakin hetkittäin. Niistä puuttuu silti se suurin: rentoutunut usko huomiseen. Se tunne, että tietää olevansa perillä ja tietää olevansa siellä vielä huomennakin.
Itse kukin taakse katsoessaan on tietävinään hyvinkin, missä kohden on valinnut väärin. Tietävinään syytkin. Tiesi itse asiassa jo valitessaan, että tekee itselleen väärin. Silti valitsi sen tien, koska se oli jonkun muun mielestä oikeampi niin. Niinpäniin; jonkun muun mielestä. Ollapa rohkeutta valita teistä se oikein vaikka se olisi vaikein. Teistä se, joka on itsein ja minuin. Teistä se, jonka tietää olevan oikea mutta jonka annetaan ymmärtää olevan sinulle väärä. Ollapa viisas silloin, kun on viisauden aika. Ollapa rohkea sen viisauden toteuttamiseen.
Vaan mistäpä pieni ihminen voisi olla varma, minkä polun pään perältä löytyy sateenkaaren pää. Ehkä ne väärät valinnat on sitten tarkoituskin tehdä, ehkä niillä poluilla kaatuillut mustelmat ja arvet on pakko hankkia, jotta löytää sen oikean polun pään. Polun, joka on odottanaut juuri minua sinne kulkemaan. Minua, joka viivyin matkalla hankkimassa voimaa sieluni lihaksiin.
Joku on rohkeampi ja lähtee heti raskaimman rinteen kimppuun, joku toinen tarvitsee helpomman tien, aikaa, kärsivällisyyttä. Matkan kestolla ei ole väliä, kunhan rohkeasti, kenestäkään välittämättä, uskaltaa heittäytyä silloin, kun on aika. Jos on joku joka ottaa vastaan, on heittäyminen helpompaa. Mutta hyppy täytyy uskaltaa tehdä vaikka ei olisi ketään, tyhjän päälle. Yksin se lopulta on tehtävä, kenenkään mielipiteestä piittaamatta, vaistoon luottaen. Uskoa, että kun hetki on, sen tietää. Ja silloin hypätä.
Elämä ei ole ongelma, joka ratkaistaan vaan salasiuus, joka eletään.
Jälkipuheet
Mikähän siinä on, että homot ovat niin naisten mieleen? Samankaltaisuuden lumo? Vaarattomuus?
Kiitos, Mea, kirjoituksestasi. Olen juuri tienristeyksessä ja miettinyt jo pitkään kummalle polulle lähtisin. Ehkä ansiostasi uskallan valita sen kivikkoisemman joka johtaa ikiomalle polulleni.
Eihän sen tönäisyn tarvitse suuren suuri olla, jotta uskaltaa hypätä. Tönäisyksi voi joskus riittää vaikka ystävällinen nyökkäys. Tai käden puristus. Ehkä jopa pieni kirjoitus.
Kun on valmis, niin on valmis. Kyllä sen itse tietää.
Ihminen päättää sitten vasta kun on pakko. Silloin vasta hän tekee jotakin merkityksellistä, koska kuilun partaalla oleminen merkitsee epävarmuutta.
Pakon edessähän päätökset aina tehdään. Pakkohan voi olla myös sisäinen, jolloin ulos ei välttämättä näy mitään järjellistä syytä tehdä päätös. Niitä kutsutaan pahimmillaan äkillisiksi sairaskohtauksiksi. Mieluummin kuitenkin pienemmän pakon edessä.
Tämä kirjoitus minun piti lukea juuri tänään.
Heikolla hetkellä vahvistit minua.
Kiitos.
Osuit taas.
Kiitos Mea.
Näin se menee: kun tarvis on, avun löytää. Jos se ei olisi ollut tämä, niin se olisi ollut joku muu. Aina se löytyy, kun sen on löydyttävä. Hyvä niin.
Täällä onkin meneillään elämäntaito-seminaari pitkästä aikaa pysähtymään ehtiessäni. Saako lisätä, että väärä valinta kun usein kumminkin osoittautuu oikeaksi, onko se sitten ollenkaan väärä, sotkeennuin miettimään moista. Voiko siis luottaa, että jos valinta tuntuu väärältä, se on varmasti oikea? Tai päinvastoin? Vai olisiko parempi antaa jonkun muun valita oikein tai väärin ja ajelehtia siinä mukana, siis niin kuin ajopuuteoreettisesti?
Tämä askarruttaa minuakin, sattumoisin, juuri nyt.
Jo minä arvasin, että LadyQ tulee kohta, kun eilen katselin, että täysiQ on ihan kämmenellä juurkohtsillään.
Ongelmaanne vastaisin, että jos väärä valinta osoittautuu oikeaksi, herää seuraavaksi kysymys, että kenen mielestä oikeaksi. Jos omasta, niin sitten, että miksi se tuntuu oikealta, kun se tuntui ensin väärältä? Onko joku päässyt vaikuttamaan mielipiteeseen? Jos vaikuttimet olivat olosuhteet, jotka saivat väärän muutumaan oikeaksi, niin se valinta ei alunperinkään ollut sitten väärä vaan oikea, joka jostain syystä tuntui väärältä mutta alitajunta tiesi paremmin.
Ajopuuteoreettinen ratkaisu voi olla väärä tai oikea.
Ahaa? Ymmärsin tuon niin, että koko juttua (siis valintoja) ei kannatakaan lähestyä väärä/oikea -näkökulmasta. Olisko sitten niin, että kun valinta on tehty, sitä pidetään voimassa niin kauan kuin se toimii, olkoon jonkun muun mielestä oikea tai väärä? Jos alkuperäinen valinta ei enää toimi, ollaan uuden edessä, vai mitä?
Mitä kuutilanteeseen tulee, täysi meni jo, mitä, auts, oonko mä myöhässä!
Juuri noin. valinta ei voi olla väärin niin kauan, kun se tuntuu oikealta, koska sehän on silloin oikein. Kun se alkaa tuntua väärältä, on taas aika sukeltaa. Siis omasta mielestä, muut ovat tietenkin eri mieltä.
No niinhän se meni ja valehteli mennessään, Q. Kyllä kai minä sen nyt tajuan. Eilen en, kun huomasin sen vasta. Johtuneisko siitä, että olit myöhässä.
Joskus sitä vain hyppää miettimättä yhtään mitään. Jälkeenpäin kauhistuttaa, vaikka hyvin kävikin. Että uskalsi.
Tässä oli ajatusta.
Mutta koska voi herätä, jos ei edes tiedä, että nukkuu?
Kun hyppää suinpäin, voi myös käydä huonosti. Yleensä käy. Mutta koska mahdollisuus onnistuneesta hypystä on, niin ehkä sitä sitten on sen verran ekstriimiä ihmisessä, että antaa mennä.
Hyvä kysymys marimba. En tiedä.