Kielikukkamaalta
IS uudisoi, että Porin kuolonuhrin henkilöys selvisi. Varmuuden vuoksi tosin itse jutussa puhutaan henkilöllisyydestä. No hyvä. Säästäminen on aina hyvä asia. Onhan se persoonaudempaakin.
Säästölinja on vallannut myös Radio Novan ylipirteän aamujuontajan, joka puhui lehmän synnytysavustamisesta poittamisena. Saattaahan olla, että hän ei ollut koskaan kuullut sanaa poi'ittaminen. Tuollaiset sanat joutavat tottavieköön historiaan, ihan liian vaikeitakin ovat.
Onneksi muotiteollisuus on keksinyt käyttöä noille ylijäämäkirjaimille: meille on saatettu käyttöön pukeutumispaita. Tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on T-paita, joka puetaan päälle bleiserin alle. Anteeksi: pukeutumisbleiserin alle.
Näyttää siltä, että, syksyn pukeutumisvaatteita, kävelemiskenkiä ja sateensuojassaolemisvarjoja ei vielä tälläkään viikolla tarvinne kaivaa säilyttämiskomeroista, sillä kesä tuntuu jatkuvan.
Jaahas ja kappas, pöydän kulmalla näyttää odottavan nippu reittämistä ja mapittamista odottavia papereita. Eikun reittämiskone paukkumaan ja kopioitumispaperit säilyttämismappiin ja varastossapitämishuoneeseen.
Iloatuottavaa työssäolemisviikkoa itsekullekin.
Jälkipuheet
"Pukeutumispaita" on tätä terminologiaa, jota en koskaan ole ymmärtänyt. Mukavaa, että avasit käsitteen. Toisaalta, ei minulla koskaan ole ollut bleiseriäkään, ja mitä sitä ihminen turhanaikaisilla sanoilla. Vakiintumatonta terminologiaa tulee maailmassa muutenkin vastaan ihan liikaa. *virkasiskomainen huokaus*
Meillä Sörnäisissä muuten sataa. Ja aurinko paistaa kuin Alatalon laulussa ikään.
No niinpä juurikin. Mitäs sanot maistarista tai aurinkosilmälaseista?
Olen tänä aamuna juossut karkuun ukkosta ja rankkasadetta, nähnyt uskomattoman ison ja kirkuvanunaisen auringonnousun ja nyt seesteinen autere laskeutuu päivään maisemoiden kuivanruskean koivikon. On samaan aikaan syksyistä ja kesäistä. Mitenkähän Mikko Alatalo tämän kuvailisi? Olen varma, että sanattomaksi ei jäisi.
Minähän olen oppinut tänä aamuna jo monta uutta sanaa! Muun muassa sellaisen kuin "kielteinen sukupolviperimä". Nyt ei enää tarvitsekaan tietää kuin mitä se olisi toisella kotimaisella. Ja ehkä englanniksi. Ja ranskaakin asiakas kuulemma osaa... Onneksi minä en. Tarpeeksi.
Pukeutumispaidasta tulee mieleen myös sellainen paita, joka laitetaan ylle pukeutumisen ajaksi. Vähän niinkuin sadetakki siis. Tai salihousut.
Lempparini tällä saralla on silti kirjakauppojen mainoslehtisten ikisuosikki lukuromaani. Samaa aihepiiriä kierrättävät myös Expressbussien kuskit, jotka aina matkan alkujuonnossaan ilmoittavat että "bussin etuosassa on lukulehtiä". Ngh.
Henkilöyshän on valitettavasti suositeltua Suomea. Kieltäydyn käyttämästä. Mokoma sana aiheuttaa mielleyhtymän siitä, että se, että henkilöt olisivat henkilöitä olisi jotenkin kyseenalaista.
Nyt ei tarvi kuin ymmärtää, mitvit on kielteinen sukupolviperimä ihan ensimmäisellä kotimaisella. Jotain perimää, jonka pitäisi olla periytynyt mutta se onkin periytynyt kielteisenä eli negatiivisena eli vastakkaisena. Jotain että vaikka lapsi perii äidiltään lapsettomuuden? Tai siis... äh.
Joskus tuntuu, että asioille ja tavaroille yritetään väkisellä antaa ikään kuin painoarvoa ja merkittävyyttä kasvattamalla sanaa turhanpäiten. Lukulehti kalskahtaa kultivoituneelta. Luojavarjelkoon meitä salissapunnerrushousuilta.
Onhan se tietty loogillista, että henkilöllisyys on väistyvää kieltä. Mutta oudolta se näyttää ja puhutulta kieleltä se ei käänny yhtä sutjakkaaksi kuin pidempi muoto. Minkä tietty käsittääkseni olisin luullut olevan lyhyentämisen tarkoituksellisuus.
mea taas virittää kieliruuviansa äärimmilleen. Olet kuin sateessa värikirjonsa paljastava sateenkaari, jonka loputtoman puoliympyrän viimeisiltä portailta löytyy kultasanko. Tällä matkalla kultasuoneen kielesi kielii koko ilmaisunsa spektrin.
Sympaattisen synkentävä sanoma siis on, että kultasanko on näin ollen tyhjä. Mutta matkalla olohan onkin usein jännittävämpää kuin perillä olo. Ellei sitten pysty perilläkin olemaan kaiken aikaa matkalla. Pyrkikäämme siis.
Voi tätä suomenkielen raiskausta, voi voi...
Vihaksi pistää nuo kaikki höpönhöpön uusiosanat. Voihan ********! Joku viittii pistää energiaansa moiseen hemmetin turhuuteen. Menis ennen vaikka ja pesis keittiönikkunat, paljon hyödyllisempää olis.
Yksi kiukuttava sana, ei niinkään tuommoinen väkisten värkätty, enempi tuota ameriikan ihmemaasta käyttöön otettu on NOMINAATTI. Pah! Suomenkielessä on ihan hyvä sana: ehdokas. Miksi hemmetissä nämä Koivusalot sun muut hemmot käyttävät tuollaista sanahirvitystä? Menepä kysäisemään naapurin 76-vuotiaalta papalta mitä se meinaa? Ei papparaiska tiijä.
Nämä sanan työläiset elikkäs juontajat pitäisi saattaa sakkorangaistukseen suomen kielen raiskauksesta.
Vai mitä?
No just näin. Lisäksi minua ärtylöittää tämä sana kontribuutio. Kun sille on ihan käypänen suomalainen sana panos. Humangegga, jos näen yhdessäkään blogissa kirjoitettavan, että tässä on minun kontribuutioni tähän, niin minä kasvan näppylöitä.
Tottavieköön rangastakoon näistä keittiön ikkunoiden pesulla.
Tarkoitus ei ollut synkentää vaan piristää. Mutta pointtini oli juuri matkustamisen ja matkalla olon merkityksellisyys jatkuvasti muutoksen alaisessa kielessämme. Mehän elämme kielessä. Jos olisimme jo perillä, ei olisi enää mitään sanottavaa.
Kyllä minä piristyin, ei syytä huoleen. Niin kauan, kun kykenemmä matkustamaan, olemme tiellä jonnekin. Se on muuttumista ja se on hyvä. Tietenkin on hyvä joskus pysähtyä miettimään sitäkin, missä on ja nauttia siitä.
Sanopas muuta measeni; minun mieleni matkustelee alvariinsa mielikuvitusmaailmasta toiseen. Tällaisen matkailun bonus on se, että seura on parasta mahdollista ja matkakohde mieluinen.
Fyysisesti olin viikon reissussa, mikä oli ihan miellyttävää. Mutta kyllä nyt on ollut taas ihanaa olla kotona, köllötellä ikiomassa sängyssä. Kumpikin on parempi. Matkustamisessa on parasta se matkan odotus. Ja sitten kotiinpaluu. On matkoja ja on 'mtakoja'.
Tällä hetkellä minun 'kontribuutioni' keskittyy vähän samaan hommaan kun sinunkin, elikkäs parin reiän saamiseen paperipinoon ja niiden saattaminen asianmukaiseen järjestyksen viiden vuoden säilytystä varten. Tylsäääää...
Minäkin asun kohta valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Mieheni on valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä havainnoitava kohde. Tarkoittaen, että hän istuu kerrostalon parvekkeella Tampereen Kalevassa.
No niinpä ryynis, mielikuvitusmatkailu on lisäksi halpaa hupia. Mutta seurahan se ratkaisee; vain paras on kyllin hyvää.
Minä voisin Mette mielihyvin liittyä miehesi seuraan havainnoimaan valtakunnallisesti merkittävässä kulttuuriympäristössä kohteita parvekkeen taholta. Se kuulostaa hienolta. Ja sitäpaitsi hauskalta. Minusta on aina mukava havainnoida kohteita itseni taholta.
Ja minä haluaisin mieluusti olla havainnoitavana. Kun en tiedä mimmoista se on, niin olispa kiva kokeilla. Edes kerran.
Pitääkö sitä varten tulla Tampereelle? Ja nimenomaan Kalevan kaupunginosaan? Että voisi olla havainnoitavana kulttuuriympäristössä. Onko parveke myös ehdoton edellytys?
Siellä sitä istua kenottais havainnoitavana ja olis viisaan näköinen mielikuvamatkusteluissaan.
Kielteinen sukupolviperimä meinaa mitä ilmeisimmin sitä, että jos äiti on uusavuton juoppo ja isä vaikka narkkari ja nikopetteristä kasvaa moniongelmainen sosiaalitapaus, huono-osaisuudeen periytyminen on todistettu ihan tieteellisesti. Hienoin termein.
Jotenkin tuntuis, että olisi pitkällä tähtäimellä mukavampaa pelata posiitivisten uudissanojen kuten vaikka aurinkosilmälasien parissa.
Ryynis, nimenomaan vain ja ainoastaan Kalevassa.
Kukaanko ei ole vaivautunut tieteellisesti todistamaan, että voisi olla olemassa myönteinen sukupolviperimä. Että jos äiti on vaikka kiltti ja raitis kirjastontäti ja isä on seurakunnan kanttori, niin Päivipetteristä tulisi urkuja soittava kirjastonsetä, joka ei polta eikä varsinkaan juo.
Minusta Nikopetteri narkkisnikotinistin lapsena on kuin nappi pukeutumispaidassa.
On, on se positiivinenkin sukupolviperimä tieteellisesti todistettu. Sitä kutsutaan esimerkiksi koulutuksen positiiviseksi periytyvyydeksi tai jopa hyvinvoinnin kumuloitumiseksi, joka puolestaan tuottaa syrjäytymissuojaa.
Mikä ei ole minusta pelkästään positiivista sekään. Ikävä sinänsä.
Täällä yksi henkilöys kiittelee osuvasta kommentistasi. Pukeutumispaita-määritelmä on ärsyttänyt minua suurenmoisen paljon, koska en tykkää siitä, että jos ostan itselleni mieluisan vaatteen, se nimetään ykskaks uudelleen, ja omistan tahtomattani jotain käsittämättömän typerää.
Lauantaina juttelin ohimennen erään leppoisan isonrikkaan kanssa, joka kertoi omistamistaan autoista, joita poikansa ei saa ajaa. Hän oli sanonut pojalle, että sitten kun hankit itse riittävästi omaa rahaa, voit ostaa omat autot. Tämä siis on hyvinvoinnin kumuloitumista ja pojalla on syrjäytymissuoja. Kyllä se iskä sitä autoan kuitenkin antaa ajaa.
Hyvä pointti Aallotar. En minäkään halua omistaa jotain high water -housuja, kun olen ostamassa pitkähkölahkeisia sortseja. Vaan niin ne yrittää uskotella vaan enpä osta. Olen vaikka ilman.
Minun mielestäni pukeutumispaita on se, jossa vietän aikaani puoleen päivään asti viikonloppuisin. Yöllä se toimii yöpaitana.
Minä luulin pukeutumispaidaksi sitä ihmehörsötystä, jonka teinixit ja jokkut vähän vanhemmatkin vetivät kesällä T-paidan päälle ja rohkeimmat ei-minkään päälle. Se läpinäkyvä, joka on edestä äitiyspaidan näköinen rynkky. Nimittäin HenkkaMaukka sellaista paitaa keväällä ikkunassaan pukeutumispaidaksi nimitti.
Minä olen käsittänyt että se pukeutumispaita on sellainen paita jota ei voi käyttää ilman että sen päälle puetaan joku muu vaate, bleiseri, neule, mekko mikä lie. Eli se on tavallista t-paitaa ohuempaa ja lirumpaa materiaalia ja nuolee inhottavasti kaikkia makkaroita. T-paidat on ihan eri juttu!
Selviskö nyt?
Siis se on ohuesta lirusta tehty T-paita, jota jotkut kutsuu lady fit'ksi? Mutta ei aluspaita? Eli T-paita, jonka on tarkoitus olla olemassa vain sen bleiserin kaula-aukon verran? Eli T-paita?
Miten me pärjäsimme, kun piti pukea tavallinen T-paita bleiserin alle?