Kuin kaksi marjaa
Miesvaltaisilla työpaikoilla ei lie samaa ilmiötä kuin naismiehitetyissä [mikä sanakukkanen] työyhteisöissä: mitä kauemmin ja tiiviimmin naisporukka töitä yhdessä puskee, sitä enemmän yhteisön jäsenet alkavat näyttää, kuulostaa ja käyttäytyä samalla tavalla. Ainakin meidän konttorin naisisto kuulemma vastaa samalla nuotilla ja äänenpainoin puhelimeen, toisistamme tietämättä pukeudumme samana päivänä samoihin väreihin, käymme parturissa samoina päivinä ja eri kampaajat värjäävät hiuksistomme samaan sävyyn. Kun klooniutta vastustaaksemme yritämme hiukan yksilöityä, niin eikö toveri ole saanut samaan aikaan saman idean ja taas olemme samasta muotista. Lopulta asiakkaat eivät osaa erotella kenen kanssa ovat asioineet, sillä nimiähän kukaan ei kuuntele ja kysele. Me olemme vain niitä tyttöjä siellä konttorissa. Olemme muuttuneet palveluarmeijaksi, jolle asiakkaan kannalta olisikin kätevintä antaa yksi yhteinen nimi. Vaikka Marja. Se kuulostaa riittävän auliilta ja nöyrältä. Me Marjat kun kuitenkin tiedämme toistemme työt ja huutelemme seinän läpi asiat, niin samapa tuo, palveliko dosentti Päivipetteriä Marja vai Marja, vai oliko Marja kuitenkin juuri silloin lomalla ja häntä palvelikin Marja.
Mitähän mahtaa tapahtua, kun Marjasto sulautetaan isompaan työyhteisöön, jossa asiakkaita on palvellut vuosikaudet kahdeksan Terttua. Tuleeko meistä Marjaterttuja vai Terttumarjoja? Vai kasvaako symbioosista vuosien myötä ihan uusi rotu? Onko Rusina naisen nimi? Vaan väliäkö sillä, eikös koiratkin nimetä siten kuin miltä näyttävät?
Jälkipuheet
Nuoruuden opiskelijakolhooseista muistan, että kämppäkavereiden menskujen ajatkin rupesivat yhtenemään, olen joskus lukenut ihan tieteelliseltä kuulostavan perustelunkin sille.
Nimihommalla on myös perinteitä - eihän ennen paremmissa perheissä ruvettu opettelemaan uusien piikojen nimiä. Saivat olla samannimisiä kuin se edellinenkin.
Tyttökoulussa Marjojen menkatkin siirtyivät samaan rytmiin. Sitä käytettiin joskus hyväksikin. Lähes koko luokka lintsasi ikäviltä tunneilta. - Kylläpä te olette samantempoisia, tokaisi suomen opettaja kerran.
Joo-o, kyllä tuo pitää paikkansa täällä Marjalassakin. Jopa lapset tehdään samassa tempossa. Eli se on tarttunut miehiinkin.
Olen lievällä kauhulla miettinyt samaa: entä jos alamme päivänä muutamana muistuttaa toisiamme, minä ja konttorimme virkasiskot.
Vaan ei. Uskon, että se, kun joukossa on yksikin mies meille hanttiin pistämässä, saa se naisarmeijan eriytytymään omiksi persoonikseen. Ihan tiedostamatta, kukin persoonansa voimalla hakee huomiota, ettei jäisi toisten jalkoihin. Ja se on tervettä.
Toisaalta: ihan kaikki konttorin sekä varhais- että varttuneen keski-ikäiset asiakkaat ovat minusta keskenään niin samannäköisiä, että kaikkien nimi voisi olla vaikka Marja. Tai Laura. (Kun niistä varhaiskeski-ikäisistä puhutaan.)
Asiaa ei alkuunkaan auta, että melkein kaikkien onkin.
Tottamooses, terve kilpailu pitää virkeänä ja yksilöllisenä. Kaksi sivarivuotta pitkittivät meilläkin tätä samanlaistumisprosessia.
Olen muuten miettinyt monasti, että mahtavatko saman näköiset ihmiset hakeutua samalle alalle, kun ovat kuin samasta pursosta truutatut. Ja mahtavatko nimet olla enne ammatinvalintaan, kun ne tosiaan ovat Marjoja nekin. Luojavarjelkoon, mehän olemme tasa-arvoisia marjoja kaikkityynni.
IT-alan pojat ovat jostain syystä Janeja ja Sameja.
Meilläpä atk-tyypit on ollu Esa-Kermittejä.
;) tuttu tyyppi.
Vähän yleistäen voin todeta että atk-tyyppejä on kahdenlaisia. Niillä on joko pitkä tukka tai sitten niiden farkut pysyvät ylhäällä henkseleillä. Joillakin on jopa molemmat ominaisuudet.
Tässä Marja-esimerkissäsi toteutuu täydellisesti suurten lukujen laki, koska teistä kaikista tulee vähitellen samanlaisia ja säännönmukaisuus olette te itse. Toisaalta te kuulostatte ihan naisarmeijalta.
Meillä on vippe myös yksi tyyppi, jolla on hyvä pylly. En muista, onko sillä henkselit vai tukka. En ole koskaan katsonut.
On se vaan hyvä, että sympaattinen on mies ja pysyy aina yhtä yksilöllisenä, sympaattisena ja hienotunteisena. Armeijassa oppii haaveilemaan.
Jos Modesty näyttää marjatertulta, niin kyseessä on taatusti joku itämainen hämäystekniikka.
Niin on mutta jotta hämäys onnistuisi jatkossa, pidän salaisuutena, mikä laji on kyseessä. Sen verran voin paljastaa, että se tuoksuu myskilitukalta ja jaloanispeenolta ja uglirispikalta. Se näyttää viilean mattasiniseltä mutta kun sitä koskettaa, sen pintaa alkaa kihelmöidä ja on yhtä aikaa kylmä ja lämmin. Se on hyvää.
Mutta tämänhän sinä elvis tiesit. Vai mitä?
No tota en tiennyt, mutta tsiikaappa tuolta joharista mitä tiesin.
Muutama aika kohdalleen ;)