Ohutta yläpilveä
Lomalta paluu oli ankea mutta tyrmäävä: jääkaapista tervehti sankea haju, jonka lähteeksi osoittautui vihanneslaatikkoon unohtuneet sipuli, porkkana ja peruna. Olivat kasvattaneet kaunista vartta ennen kuin olivat alkaneet mädäntyä. Muuta jääkaapissa ei sitten ollutkaan. Auton lattialta löytynyt jostain pohjoisesta ostettu kertaalleen sulanut ja päälle astuttu suklaalevy lohdutti vähän vaikka lomamuistoista päällimmäisinä ovat neljä ylimääräistä lomakiloa.
Huonosti nukutun yön jälkeen virkailmettä päähän viritellessäni käsi vapisi tottumattomuuttaan. Ehkä myös siksi, että töihin paluu pelotti. Ja ihan oikein oli, että pelotti. Sen verran rätväköitä asioita on herraportaassa poissa ollessani viritelty. Nyt ei tiedä, itkiskö vai nauraisko. Onneksi tuli piirrettyä edes se virkailme vaikka se aamulla tyhmältä tuntuikin. Enhän ollut tarvinnut ripsiväriä silloinkaan, kun Karigasniemellä bergeniläinen öljymies tuli saameksi tekemään tuttavuutta baarissa, jossa karaokessa laulettiin Aikuista naista samaan aikaan, kun terassilla kaikui aito joikhaus. Mutta se olinkin minä enkä tämä puolessa työtunnissa lannistettu virkanainen. Iloa ei lisää 2753 sähköpostiviestiä laatikossa. Saisivat edes yrittää sitä spammiestoa tähänkin taloon.
Mutta on tässä lomalta paluussa ja kaupunkielämässä jotain hyvääkin: voi käydä vessassa yöllä milloin vaan. Ei nimittäin tule yöllä ensimmäisenä mieleen lähteä ulos teltasta heti hädän tullen viisiasteisen yöilman höllyessä teltan ovivetoketjun takana. Eikä sitä oikein viitsi myöskään tuttavien ja sukulaisten mökeillä könytä ja herättää koko perhekuntaa. Aittaöistä puhumattakaan: siellä kun herää yöllä hätätilanteeseen ja on niin pimeää, ettei näe, onko silmät auki vai kiinni, sitä miettii viidesti, kestääkö sittenkin kantti aamuun asti. Onni on oma sisävessa.
Kyllä minä silti mieluummin olisin tänäkin aamuna herännyt tunturista, työntänyt jalkani yönkylmiin sandaaleihin, vetänyt hatun silmille, verskat päälle ja kömpinyt teltasta vain todetakseni, että ohutta yläpilveä näyttäisi olevan.
Jälkipuheet
Good to have you back, silti, kaikesta huolimatta. Tämä virkanaiseuden vaikeus kun on huomattavasti helpompaa kestää, kun virkasiskot ovat vain virtuaalisen huutomatkan päässä.
Kiitos. Luulenpa, että tuota huutamista alan piakkoinkin harrastamaan.
On sua hartaasti odoteltukkin.
Oli joo yhtä helvettiä kirjaimiellisesti tuo teltassa asuminen, kun aamusta lämmöt nousivat tappiin ja telttaan unhoittunut känäkin saa siinä sivussa lömpöhalvauksen. Hienoon teknoteltaan piti viritellä kuitenkin 3 markan kevytpeite päälle auringonvarjoksi pyykkipojilla. Yöt tosiaan huitelivat siinä 5 asteen tuntumassa, joten villasukille oli kysyntää. Onneksi kylmyyttä ei tarvinut yksin sietää, naapurin Misse otti tavakseen vetää nokoset teltan kuorien välissä, niin innoissaan oli nukkumaseurasta, että ihan merkkasi miehekkäästi teltan reviirikseen. Ennemmin olisin ottanut toisen naapurin pitkäkarvaisen Roopen lämmittämään kylmiä öitä ulkoa ulisemasta ja hätistämään Missen huutin tuuttiin.
No hemmetti, olinkin jo huolissani, etteikö iVE odotellut ollenkaan. Nyt voin heittää senkin kiven syämmeltäin.
Melkein olin jo varma lukiessani kommenttiasi, että ennemmin olisit ottanut toisen naapurin Tiinan. Mutta ei. Siveys on kaunista.
Haltissa luki rätväkkäästi, että se suojaa ulkopuolisia sisäpuoliselta elämältä. Mutta kyllä se toimi toisinkin päin. Ja hyvähän se oli, että suojasi sisäelämältä.
Sääskiäkö siellä oli kun piti verskat laittaa? Itse piipahtelin ihan ilman niitä tai muitakaan, ei luontoäitiä sellainen nolota. :)
Ei ollut sääskiä mutta oli kylmä. Tai jos paikoin ei ollut kylmä, niin oli leirintäalue täynnänsä ihmisiä. Muuten luontoäiti sai hyväillä paljasta pintaa mielin määrin.
Onko tuo silta sinun käsialaasi? Somittelu ja vihreän kontrasti ei voisi olla kauniimpi. Varjo on komea.
Telttailua en ymmärrä - minusta ei ole siihen, mutta sen tajuan mainiosti, että onni on todellakin oma sisävessa. :-)
Kolmas viikko töissäl oman jälkeen ja tiukkaa on yhä. Ensimmäistä päivää en halua edes ajatella.
Ja,- onpa kiva, kun palasit.
Kiitos taas :). Silta on omaa käsialaa lomamatkalta ja sijaitsee Utsjoella.
Telttailu on metkaa. Ainakin silloin, kun oma pienen pieni Halti nöksöttää järjettömän kokoisten ruåtsalaisten asuntovaurakennelmien keskellä. Hullujä ovat ne: kantaneet neliöittäin terassin pohjia, puutarhatonttuja, kukkaistutuksia, kivetyksiä, linnunpelättimiä ja -pönttöjä (kyllä, saman vaunun asentamia) ja kaiken komeuden edessä kyltti: "Här bor Börje och Göran". Silloin hiukan hävetti. Ei teltta. Vaan ne puutarhatontut.
Ihan sama vessa-asia on meilläkin tässä loman päättyessä askarruttanut!
Kyllä reippaan luonnossa kyykistelyn jälkeen taas jaksaa pakertaa töitä ja kuluttaa saniteettiporsliineja;) Onni on, että on. Vaihtelua.
Ja jo kohta me kiittämättömät jurputamme, että on niin kylmä se vessan rinkula talviaamuna unohtaen autuaasti miten hyvältä ja piristävältä sen viileä istuin kesäyön hiostamassa reiden syrjässä tuntuikaan ja miten kesäolosuhteiden kangistama ahteri nauttikaan, kun sai istua muoville. Ja joku ehkä jalopuulle.
Liisa olisi varmaankin sanonut vasta alkaneen sopimuksensa irti jos toisen naapurin Tiinaa olisin
havitellut telttakaveriksi. Vahvasti kyllä epäilen, että Tiina olisi kenttäoloissa parempaa puuroa keitellyt, kuin kaupunki kanssasisarensa Lissu. Mutta, mutta Tiina oli niin laihan puoloinen, että olisi pitänyt olla Roope, Rekku ja Saarenmaata Tiinan lisäksi lämpöä tuomassa yön kylmiin pitkiin tunteihin.
Satutiko muuten eilen katsomaan Sagojogan ministerin?
Sitä katsellessa tuli heti kohta mieleen teikäläisen tunturiseikkailu kulttuurien ristitulessa.
No mutta! Onnea Lissun johdosta. Kyllä oikein teit, kun et Tiinaa pyytänyt. Ja ei olisi Misse ja Rekkukaan toimeen tulleet. Hirveä riita siitä vaion olisi tullut ja hyvä puuro kaatunut.
Kyllä Lissulle voi yhdet puuronkeitot anteeksi antaa. Ainahan sitä voi opetella tykkäämään toisenlaisesta puurosta. Tai uskotella, että se on hyvää, koska se on Lissun keittämää. Ja itse asiassa siis onkin.
Pahus, jäi näkemättä Sagojogan ministeri. Mutta onpas autuutta, että ajattelit minua siinä katsellessa. Tee se kuitenkin hymyilemättä, ettei Lissu suutu.
Ääh, noinhan se on. Tai oikeastaan se oli yksipuoleinen määräaikainen sopimus, johon minulla ei ollut juurikaan sanavaltaa, mutta en pannut vastaankaan.
Joten ei pelkoa, syksyn tullen uudet vanhat kujeet mielessä. *vink*, *vink* ;)
Jaajaa, Lissu on siis kesäkissa. Kunhan et heitteille jätä, niin mikäs siinä.
Vanhat kujeet on siitä hyviä, että niiden kanssa on turvallista pelata ;)