Juuri noin, kaunista!

"Kukahan oli se ajattelematon hölmö joka sanoi: 'Kauniit sanat eivät paljonkaan höystä lientä.' Ainakin toinen puoli tämän maailman liemestä höystetään juuri tällä mausteella."
(William Makepeace Thackeray)

Ystävän ystävä kysyi tuona yönä, mitä haluaisin eniten elämässä ja sillä hetkellä tuntui, että en halua mitään muuta kuin tuntea ihmisiä, jotka haluavat valvoa kanssani aamuun ja katsoa harmaata pois puskevaa punahehkua ja kuunnella hiljaisuutta. Aamun varhaiset tunnit kanpungissa, jolloin mikään ei ole niin kuin päivällä, ovat kokemus, jonka liian moni hukkaa.

No nyt mulle tuli ikävä.
Ikävä kesäisen Tampereen yöhön.
Kun Tillikan sulkiessa kaikki mielenkiintoiset asiat on vielä kesken ja levällään, ja niitä jatketaan Hämeensillalla, kun siinä on hyvä ja lämmin, eikä niinkun talvella, kun lipputangot paukkuu Näsijärveltä puskevassa tuulessa.

Mea = runosielu.
Sattuvan kaunista maalailua.

Äläälä elvis muistuta nyt niistä kylmässä tuulessa läpsyvistä lipuista ja kaulukset ja hartiat jähmeään pystyyn nostattavista pohjoisen tuulista. Hrrr....

Pienenä minusta piti isona tulla runosielu. Onneksi koskaan en isoksi kasvanut.

Eilen pappikin katseli hämärää. Valvoi ja valvoi ja rakasti luontoa ja Erityisiään. Pappi ei osaa kuvitella itseään nauttimassa ja rakastamassa kaupunkikuvaa samalla tavalla kuin metsää ja vettä ja sitä kun ihmiset ja äänet ovat kaukana. Niin kaukana ettei niitä näe eikä kuule eikä jaksa edes kävellä niin kauan että ne näkisi.

Pahoillani olen että taas leikin vastarannan kiiskeä ;)

Sillä onhan yö kaunis ja aamu raikas, mutta omasta sydämestäni ei löydy lämpöä ilkkuen nousevaa aurinkoa kohtaan. Kohotessaan taivaanrantaan se valaisee maanpiirin jonka yhdessä pienessä kaupungissa, kerrostalojen täyttämässä meressä, pieni ihminen makaa sängyllään kattoa tuijotellen, toisten unista tuhinaa kuulostellen. Ei ole mitään mitä viitsisi tehdä, vaan eipä ole myöskään kykyä nukahtaa. On vain liian kuuma ja liikaa ajatuksia.

Siinä sitten valvotaan pikkutunneille asti. Tietoisuus siitä ahdistaa, että aamun velvollisuudet saapuvat ajallaan ja mitenkään saavutetun unen määrästä riippumatta, eikä sekään tieto helpota että aamun saapuessa yöllä kateissa lymynnyt väsymys kyllä tulee varmasti kuin Aamulehti postissa.

Niinpä juuri tässä ennen aamuviittä en löydä paljoakaan hyvää sanottavaa kesäöistä, olkoonkin ettei se tietysti ole millään tavoin yön itsensä vika.

Heräsin lauantaina aamuyöllä.
Pukeuduin lämpöiseen pitkään toppatakkiin,menin terassille viinipullon kanssa. istuin siinä aamukahdeksaan kuunnellen tuulen huminoita ja järvilintujen ääniä.
Kesän ihanin yö :)