Tuntuuko tutulta?
Muistatteko ne ajat, ei kovin kauan sitten? Kun yritykset ja tutkimuslitokset keksivät, että nyt pitää säästää ja malli otettiin merirosvoelokuvista, joissa myrskyn uhatessa heitetään turhat painolastit pois. Turhaa on terävän pään mielestä kaikki muu kuin johtajan palli ja tuottava ydintyö. Siispä markkinointi ja mainostaminen nyt ainakin on turhaa, sillä kyllähän meidän firman tavarat on jalansijansa saaneet. Ei niitä tarvi markkinoida. Ja kallistakin se on, voidaan tehdä se vaikka itse halvemmalla. Mutta ei se riitä, mistä vielä säästetään? Ai joo, meillä on firmassa kuulemma jotain tuotekehittelyä ja tutkimusta. Mitä helvettiä, meillä on niin hyvät tuotteet, että niitä tarvi kehittää. Pois vaan koko osasto. Jos meidän insinöörit ja lääkärit on tietoja etsimässä, on ne väärässä paikassa sekä ilmeisen vääriä valintoja, sillä niillähän on koulut käytynä ja tiedot pitäisi olla päässä. Pois vaan tutkimus-, tietopalvelu- ja tuotekehittelyosasto. No niin, nyt kun on säästetty tosi paljon, ei tarvikaan enää kuin tinkiä vaikka siivouksesta, kyllä sitä jokainen voi sen verran itsekin roskistaan tyhjentää ja sitäpaitsi kaikkihan on netissä, ei edes tule enää roskia. Ja konttorissakin on ihan liikaa väkeä, palkanlaskijoitakaan enää useampaa tarvita, kun on vähemmän väkeäkin.
Näin helppoa se on, kun sen osaa. Nyt meillä on terve yritys, joka ei turhaa hassaa rahaa tuotekehittelyyn, tutkimukseen, kilpailijoiden seurantaan, uusien tuulien haistelemiseen, uusien tekniikoiden ja tietojen etsimiseen, markkinointiin, mainostamiseen, asiakaspalveluun, siivoukseen ja turhiin työntekijöihin. Miksei tätä kukaan muu ole keksinyt? Nyt eletään niin taas tätä: yhdistetään, fuusioidaan, ulkoistetaan, itsepalvellaan. Muutama vuosi ja huomataan, että ei p*rkele, eihän sen noin pitänyt mennä: mikään ei enää toimi, kukaan ei osta meidän tuotteita, miten niin vanhentuneilla taidoilla tehdään vanhanaikaista. Sitten onkin aika ottaa uudet pojat remmiin, uudestaan tuottaa omia tukipalveluita, uudestaan palkata tutkijoita ja tuotekehittelijöitä, luoda uutta markkinoitavaa ja mainostettavaa. Elämä jatkuu, herrat vaihtuu ja pellenaamarit piilotetaan kaappiin, josta ne kaivetaan muutaman vuoden päästä taas esiin.
Mutta jotain muuttui pysyvästi. Se katoava kansanosa, se työnantajalojaali ja uskollinen portinpielessä päivystävä Musti muuttui. Ei se enää tunnekaan lojaaliutta, vanno uskollisuutta, murise reviirin uhkaajia ja palvo työnantajaa, sillä se tuntee itsensä petetyksi. Sen elämä on kuin uskottomuudesta nalkkiin jääneen puolison kanssa yrittäisi väkisin jatkaa liittoa. Kun motivaatio ja yritys ovat kateissa ja luottamus poissa, on liitolta poissa pohja.
Pellenaamarit on taas kaivettu kaapista.
Jälkipuheet
Voi kyllä. Tuntuu. Sattuvasti sanottu. Auts.
Semmoistahan tämä maailmanpito tänä päivänä on, ollut vähän joka puolella. Ihminen on muuttunut tasavertaiseksi tuotannontekijäksi koneiden ja rakennusten kanssa. Jotenkin vertauskohdaksi nousee muinoin harjoitettu kaskiviljely, paitsi että puiden sijasta poltetaan ihmisiä, ja että kaskien jäännöksille kasvoi metsää.
Muistanpa ajan mokoman jo ennen lamaa. Isossa talossa päätettiin, että talon kirjasto oli tarpeeton. Kirjastossa olivat kaikki sanakirjat, ammattilehdet, tekniset oppaat ja muu, mitä tarvittiin tuotekehitykseen, insinöörien töihin jne.
No, kirjastonhoitaja sanottiin irti ja kirjat yms. jaettiin eri osastoille. Puoli vuotta sen jälkeen jokainen sanakirja oli nyysitty, lehdet kadonneet osastopäälliköiden pöytälaatikoihin eikä kukaan tiennyt, missä kulloinkin tarvittu käsikirja tai muu opas mahtoi piileskellä. Huomattava määrä työaikaa meni hukkaan, kun insinöörit soittelivat toisilleen kysellen "oletko mahtanut nähdä... kenellä voisi olla..."
Lakkautuspäätöksiä tekevät heput kun eivät itse käytä kirjastoja ja tietopalveluja, niin kuinka he niiden tarpeellisuuden näkisivätkään. Ja toisaalta, vaikka alitajuissaan jopa ymmärtäisivät jatkuvan tuotekehityksen ja ammatin ylläpitämisen tärkeyden tulevaisuudelle, niin vähänkö se heitä kiinnostaa. Hehän ovat silloin jo toisissa yrityksissä.
Erityisen vaikealta tuntuu niveltää tutkimus- ja kirjastopalvelut nykyiseen kädestä suuhun -ajatteluun. Tutkimus maksaa paljon ja tulokset ovat näkyvissä vasta joskus, jos ovat.
Meillä on luettu kuin piru isoa kirjaa eräitäkin kv-tutkimuksia, joissa todetaan suunnilleen niin, että n. 80% uudesta tiedosta ja innovaatioista - jotka ovat ihan sitä kuuminta hottia meilläpäin - perustuu jo olemassa olevalle tiedolle, jota pitää vain osata hankkia ja hyödyntää. Tässä, esitämme nöyrästi, on Tietopalvelun tilaus ja näytöpaikka.
Eri asia sitten kuka saa äänensä kuuluviin. Kellä on sitä "vaikuttavuutta" (käsitteenä jo vähän passé).
Tietopalvelu- ja kirjastoalan substanssiosaamista ei arvosteta, koska nämä hyväkkäät eivät näe missään mitään substanssia. Ainoa konkreettinen substanssi ovat kirjat ja lehdet ja niitähän ei tarvita, kun kaikki on verkossa ja Googlella löytää.
Haluan olla kuuntelemassa sitä ensimmäistä väittelijää, joka napsahtaa siihen, että kaikki hänen löytämänsä tulokset on jo tehty ja kirjoitettu. Mutta en tiedä, haluaisinko olla se potilas, joka saa vanhentunutta hoitoa, koska lääkärillä ei ole uutta tietoa käytettävissä.