Käyhän se näinkin
En tiedä, kuinka oikein suhtautuisin eräisiin tyyppeihin, jotka nimetään työryhmiin, joista eivät ryhmään tullessaan tiedä yhtään mitään. Ovat toki intopiukassa ottaneet nimityksen vastaan ties missä toivossa [kahvin ja pullan?] mutta eivät ole vaivautuneet ajatustakaan kallistamaan sille seikalle, mistä on kysymys ja miksi heidät sinne pyydetään. Että olisiko heillä mahdollisesti joku rooli. Joku jopa odottaa heiltä jotain? Ei ei, sinne tullaan kahta kättä heilutellen ja täydellinen tietämättömyys verhotaan puheenvuoroihin, jotka paljastavat heidät paitsi ryhmään täysin kuulumattomiksi, myös idiooteiksi.
Yleensä nämä tyypit ovat sen verran isokenkäisiä, että heitä täytyy sietää vaikka he hidastavat itse asian käsittelyä, kaikkein idiooteimmat jopa estävät sen. Nämä riemuidiootit haluavat loistaa tiedoillaan ja latelevat faktoja sillä täydellisellä varmuudella, jonka vain kaiken kattava tietämättömyys asioista antaa. Faktat kerrotaan ylemmyydentuntoisesti nenän vartta myöten tiputtelemalla muille ryhmässä istuville alansa asiantuntijoille, joita idiootti ei tietenkään tunnista vaikka hänelle on ihan kädestä pitäen juuri kerrottu, että Tätä Asiaa Koskevan Tahon Asiantuntija Tässä Työryhmässä, hyvää päivää.
Tähän kyseiseen mieltäni nyt kuohuttavaan idiotismin valioedustajaan käskettiin työryhmän ulkopuolitse mielipidettä pyydetyltä taholta suhtautumaan kuin häntä ei siellä olisikaan. Haiskahtaa siltä, että työryhmäämme on istutettu kuivahtanut leimasin ja musteet pyydettiin piilottamaan. Käyhän se näinkin. Nyökytellään ja joojotellaan ja tehdään sitten niin kuin meinattiinkin tehdä. Ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Jälkipuheet
"täydellinen tietämättömyys verhotaan puheenvuoroihin, jotka paljastavat heidät paitsi ryhmään täysin kuulumattomiksi, myös idiooteiksi"
Kyllä virkasisko selvästi tietää. Mistä tässä kaikessa on pohjimmiltaan kyse. Isoine kenkineen kaikkineen.
Lisätietoja myöhemmin samalla taajuudella.
Mitä enemmän nimen edessä on lyhenteitä ja mitä pidempi on titteli, sitä isommat kengät ja sitä vähemmän tarvitsee tietää mistään mitään. Minä en valitettavasti koskaan tule saamaan 36-numeron kenkineni tilaisuutta kertoa hienoista visioistani. Mutta minulla on valttikorttina se, että voin esittää ihan mitä tahansa tietoja haluan, tai jättää esittämättä. Niiden varassa on sitten päätökset tehtämän.
Ja sitten sanon kahden vuoden päästä, että mitäs tilasitte.