Miten minusta tuli mikä tuli, osa 2
Suuren elämänsuunnitelmani kariuduttua en ollut tokikaan tyhjän päällä, minun piti vain asetella pelinappulat uusiin ruutuihin. Itse asiassa minusta alkoi tuntua, että olin vain harhauskonut haluavani arkkitehdiksi ja oikeasti halusin tehdä loppuikäni sitä, mitä olin tehnyt jo koulussa: halusin olla oikea dramaturgi. Päättelin, että ajautumiseni yleisen kirjallisuustieteen opiskelijaksi ei ollut suinkaan sattumaa vaan johdatusta. Käynnissä oli suunnitelma B, osa 1A. Osa 2A olisi pyrkiä seuraavana vuonna opiskelemaan dramaturgiaa. Valmistelisin itseäni vuoden hankkiutumalla eroon maalaispikkukaupunkilaisesta pikkusieluisuudesta ja omaksumalla innostavan ilmapiirin hehkussa hohdollisen yleissivistyksen, jolla sitten silaisin tieni Varsinaiseen Unelmaan. Siispä päätin opiskella paitsi kirjallisuutta, myös englantilaista filologiaa, sosiologiaa, ATK:ta ja lehdistöoppia. Eihän sitä tiedä, mitä kaikkea Suuri Dramaturgi tulisi tarvitsemaan. Dramaturgi tarvitsisi epäilemättä hyvän suomen kielen taidon, joten aloitin myös sen opiskelun.
No eihän se tietenkään mennyt niin kuin suunnittelin, koska seuraavana vuonna ei otettu dramaturgian opiskelijoita ollenkaan. Jatkoin siis sekalaisella aineyhdistelmällläni yleissivistävää [?] opiskeluani. Suunnitelma B:n 2A-osion näin siirryttyä keskityin suomen kieleen ja vuoden mittaan se alkoi tuntua yhä kiehtovammalta. Päätin, että ei Suomessa elä dramaturgina. Että kaikkea hullua sitä nuoren ihmisen päässä pyörähteleekin. Tottakai minusta tulisi nimenomaan opettaja: suunnitelma C. Ja otin tietenkin opiskeltavakseni myös kasvatustieteet.
Yritin toisen opiskeluvuoteni ajan kuvitella itseäni opettamassa riiviöille sisäolioita ja ulkotulentoja ja päätin haudata myös suunnitelma C:n, ei herramunvereni minusta mitään opettajaa tulisi. Aikuisuus kolkutteli jo portilla ja tajusin, että jollain sitä täytyisi varmaan itsensä elättääkin. Että mieti tyttö. Ja minä mietin: missä ammatissa voisin lukea, missä tarvitsisin suomea, englantia, ATK:ta, sosiologiaa ja vähän kasvatustieteitä.
Ja silloin minä sen keksin. Suunnitelma D.
Jälkipuheet
Kerrankos sitä näin sattuu, että se onkin suunnitelma D. Joskus jopa E tai F, mulla se taisi olla suunnitelma K, osa 2. Se osoittautui verraten toimivaksi.
Mitä kauempana aakkosten etunenästä suunnitelman kirjain on, sitä oletettavimmin suunnittelija tietää, mitä haluaa. Minusta se on hyvä asia. Ei minunkaan D:ni ilman alakohtia lopputulemaansa päätynyt. Hyvä suunnitelma siitä huolimatta.
Mä vieläkin odotan et keksisin sen suunnitelma A:n.. No, jos menis tässä virran mukana toisetkin n. kolkkytä vuotta ;)
Hyvä taktiikka, suosittelen. Ei kannatakaan pitää kiirettä, aakkosia on kuitenkin melko rajoitetusti.
Vaikka minulla suunnitelma D johti tuloksiin, on sen alakohdista menossa öbaut 9C. Ja kirjaimia riittää.
"Mitä kauempana aakkosten etunenästä suunnitelman kirjain on, sitä oletettavimmin suunnittelija tietää, mitä haluaa."
Epäilen. Kyse ei enää ole eksaktista haluamisesta, edes halun tiedostamisesta, vaan suunnan valitsemisesta tarjollaolevista.
Kaavi yltäsi kaikki maalaispikkukaupunkilainen sievistely. Mene kiertelemättä asiaan. Se on pitkä tarina.
Ok, haluaminen oli väärä sana. Enemmän on tietenkin kyse sen vastakohdasta; tietää, mitä ei halua. Oppia myöntämään, että pikkulapsen haaveet ja kasvuympäristöstä imetty elämänkuva olivat ihan jotain muuta kuin mitä itse haluaa.
Ja se on pitkä tarina. Tarinan kertominen on vähän kuin matkalla oloa; ei se määränpää ole tärkeä vaan matkan eläminen ja vihjeistä vaariaminen.
Voi Mea!
Miten sinä tuon teet? Tämä kun opiskelee suomen kieltä pääaineenaan. Sivuaineena on yleinen kirjallisuustiede ja haaveissa siintelee se nimenomainen englantilainen filologia...
Tuleeko minustakin isona samanlainen kirjoittaja, joka löytää ne ihanimmat ja kauneimmat sanat kuvaamaan sitä, mitä kukaan muu ei edes huomaa? Toivottavasti...
Varsinkin, kun suunnitelmana B on ottaa niitä kasvatustieteitä, koska opettajille on aina töitä.
Vaikka ei tämä kyllä voi kuvitella itseään opettamaan. Ei. Ikinä.
(Tämän vannomisen jälkeen on pakko elämän järjestää opettajuus. ;)
Mutta entäs jos tavallaan toteutti sen ihan ensimmäisen suunnitelman, tai B:n viimeistään, mutta nyt ei tiedä mitä sillä tekis?
(Opettamis-C:tä ei tarvinnut kun opiskeluaikoina jo harjoitti sitä toimintaa henkensä pitimiksi ihan riittävästi. ) Yleissivistystä hankittiin juuri tuon filologian, sosiaalipsykan, kulttuuriantropologian ja aluetutkimuksen kautta.
Nyt tää ajelehtis.
Suunnitelmat ovat kuin unia: kun kuulet ikkunan takaa linnun laulua, näet samantien unta linnusta laulamassa ja siihen ympärille ison tarinan. Kaikki sekunnin murto-osassa. Kun luulet suunnitelleesi ammattisi, oletkin vain sulautunut ajelehtimaan luullen, että toimit suunnitellusti vaikka toimit vain sattuman mukaan ja virran mukana elät online-suunnitelmaa. Muka.
Siispä parempi myöntää, että kaikki me ajelehdimme.
Kiitos Annoille.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä se sellainen ammatti on? Minulla (kuten näköjään aika monelle muullakin lukijallasi) kun on vähän samantapainen aineyhdistelmä, mutta olen melko uusi bloggaaja, joten ehkä olet jo kertonutkin aiemmissa postauksissasi, mutten ole vaan huomannut. Tai ehkä haluat pitää asian omana tietonasi. Kysyminen ei kuitenkaan maksa mitään...
On asioita, joilla ei ole merkitystä. Yksi niistä on kai tämä. Tavallaan. Merkityksellistä on se, miksi kasvoin täksi, joka olen. Ei se, miten kasvoin työhön, jota teen, koska se olen eri minä siellä ja tämä täällä.