-0,1 pistettä siitä, että olet liian humaani (human) joukkoon, joka pilkkaa ihmisiä bussissa lakin perusteella. Pelastumisesi oli täpärä.
Hauskaa vappua ilman Tamppia!

Elämä heittelee, mutta se on vain mielenkiintoista. Ajattelen, mitä tarinoita olisi jäänyt syntymättä, jos olisit arkkitehti.

Yleistä kirjallisuustiedettä...en tajunnutkaan, että olet kohtalotoveri. Itse jäin psykologian soveltuvuuskokeessa samanlaisen marginaalin päähän. luojan kiitos.

Niinpä niin, mutta kirjallisuudellapa onkin sellaisia arvoja, mitä tupsulakkiporukalla ei ole! Ihan kaikki kunnia arkkitehdeille, mutta olisiko niillä joku vinoutuma tietämyksessä, kun katot nykyisin vallan romahtelevat?
Kun vuosia sitten opiskelin vielä aikuisiällä Tampereella, satuin asumaan Tupsulan lähimaastossa. Eipä niissä vekkuleissa kai arkkitehtejä ollut, mutta näitä ns. hauskoja tupsulakkeja kylläkin. Niillä näytti olevan hauskaa, mutta vain keskenään.
Humanisti- meaa tervehdin ilolla, ja olen saanut monia hienoja lukuelämyksiä omenapussia lukiessani.
Hyvää vappua meanderiaan myös, meability on arvokas asia.

Niin-in, Elvis, 0,1 pistettä ja olisin itse ollut pilkkaamassa humanistipellejä ja olisin halveksinut kynällä kirjoittamisen jaloa taitoa ja keskittynyt piirtämään rumia laatikkotaloja ja tämäkin blogi lisi jäänyt perustamatta. Lopulta olisin päätynyt jonnekin arkkitehtitoimiston takahuoneeseen kahvinkeittäjäksi ja puhelinkeskukseksi. Ehkä parhaina päiviä olisin saanut puhtaaksipiirtää jonkun laatikon.

Eikä meidänkään tiet olisi luultavasti koskaan kohdanneet lauran kanssa. Se jo on riittävä syy olla humanistipelle.

Meidät on mediaopen kanssa viitottu korkeampien voimin käsin omille poluillemme. Ajattele, emme mekään olisi koskaan kohdanneet, jos olisin osannut mielikuvitustaitella niitä laatikoita nopeammin.

Kiitos ja hyvää vappua Äijälään myös. Meability on meillä meanderiassa kunnia-asia.

Tupsulakkina (ei kuitenkaan arkkitehtinä) ja kirjallisuudenopiskelijana totean, että molemmat voi saada. Helppoa se ei ole, koska pitää jatkuvasti selittää kaikille miksi. Ja sitten kun minä en ymmärrä, miksi ne kaksi eri näkökulmaa pitää polarisoida. Mutta kyllä tyylin edestä pitää vähän kärsiä.

Hieno yhdistelmä, nyt käy todella pahasti kateeksi. Sinun täytyy olla ehdottomasti järisyttävän hyvä tyyppi. Kaikista maailman yhdistelmistä olen kuvitellut juuri tuon jääneen käyttämättä. Tyyli ennen kaikkea vaikka syän märkänis.

Olisi edes se valkoinen lakki! Jos sen joskus saan niin lupaako mea pistää omansa jälleen päähän? :)

No aivan varmasti lupaa, koko päiväksi.

... jaa, että Ouluko muka liian kaukana...? Riippuu, mistä päin Suomea sitä tarkastelee. Lappilaisista Ouluun on ihan lyhyt matka, eteläsuomalaisista joka paikkaan pois on ihan liian pitkä matka, niin ja nuorista, itsenäisyyden kynnyksellä olevista.

... ja että k a i k k i tupsulakitko eivät ymmärtäisi humanistisia arvoja... Sinulla oli vain yksi huono kokemus bussissa: humalainen törkyteekkari huuteli perääsi : )

Naiset tosiaankin joutuvat pitämään puolensa, etteivät joudu pelkästään kahvinkeittäjäksi teknisillä aloilla - Tosin kaikilla aloilla löytyy epätasa-arvoa. ;(

Hauskaa vappua.

P.S. Valkolakkia, tupsullista tai tupsutonta, saa käyttää vanhojen opiskeluperinteiden mukaan jo edellisenä päivänä klo 12:sta lähtien. Minullakin on tupsuton. Siitä voi olla ylpeä. ; )

Ei se enää ole kaukana mutta silloin oli, kun junallakin oli matkustanut vain Helsinkiin ja lähijunalla mummolle.

Onhan ne tupsulakit hauskoja, kai, ainakin keskenään. Mihin se hilpeys muuten häviää, kun valmistuvat?

Vanhoissa Suomi-Filmeissä käytettiin valkolakkia koko se kesä, kun tuli ylioppilaaksi. Sitten miehet valkolakki päässä meni maalle ja nai piikatyttöjä. Ja aurinko paistoi aina paitsi, jos Tauno Palo oli piikatytöissä, männyt heilui ja humajasi.

Kiitos mea tästäkin vappukirjoituksestasi.

Ja rattoisaa vappua.

Minä luulin ryhtyväni biokemistiksi. Erehdyin sitten kirjoittamaan dos. Näsäkkälän epäorgaanisen kemian kurssilla arvostelun Juice Leskisen runokokoelmasta. Takana istuva luki sen ja sanoi sen olevan ihan hyvä. En jaksanut enää käydä kurssilla, vaikka sen jotenkin läpäisinkin. Vaihdoin valtsikaan seuraavana vuonna ja tässä sitä ollaan "elokuva-alalla".

Kai sitä on keski-ikäistymässä, kun ei näytä omasta mielestään lakki päässä enää tyhmältä, ainoastaan tavalliselta.

Minä en päässyt arkkitehdin urallani ennakkotehtäviä pidemmälle. Johtuikohan siitä, että tein ne perinteilleni uskollisena viimeisenä iltana ja yönä.

Mutta riemukasta vappua Mea ja muutkin!

(ja maito viinakauppoihin!)

Minä en kyllä ymmärrä, miksi päästit irti unelmastasi noin helposti. Arkkitehtijutun on täytynyt olla pelkkä ulkokohtainen päähänpinttymä, ei mikään sen kummempi, vaikka vuosia sitä ehditkin hautoa. Siltikin ihmettelen... ja toisaalta, mikäpä ei olisi sen tavallisempaa tässä maailmassa.

Jos muistelen kouluaikoja, olin silloin yhtä ymmälläni, kun niin monet hakivat sinne tänne sitä ja tätä opiskelemaan. Että olivat melkein kaksikymppisiä eivätkä selvillä kiinnostuksensa suunnasta, tai omista taipumuksistaan. Johan siinä oltiin maailma nähty, lieka kehtoon ei ollut aivan lyhyt. Vähän myöhemmin ymmärsin, että vaatii rohkeutta keskustella avoimesti itsensä kanssa omista toiveistaan, suunnitelmistaan. Voi käydä niin, että unelmat jäävät haaveiksi. Silloin lienee paras pelastus, jos löytyykin toinen maailma. Sellainen jopa haastavampi ja kiehtovampi. Toivon sinulle käyneen näin.

Kattojen romahtelua ei voi laittaa pelkästään - jos ollenkaan - arkkitehtien syyksi. Lujuuslaskelmien teko on muitten hommaa, arkkitehdit eivät sitä työtä enää osaa, eivätkä oikeastaan opiskelekaan. Ihmeellistä tämäkin, mutta mikäpä tässä maailmassa ei...

Jutun opetushan on juuri siinä, ettei pidä pitää liian tiukasti kiinni mistään, ei edes unelmikseen uskomistansa asioista. Pitää noukkia vihejä, haistella tuulia, ymmärtää antaa tilaa uusille unelmille. Ennen kaikkea pitää antaa elämän johdattaa, sillä jos ei anna, voi päätyä ammattiin, jonka kuvitteli omakseen. Elämällä on tapana antaa vinkkejä, niitä pitää vain uskaltaa seurata.

Minusta tuli unelma-ammattiini juuri sopivasti sopiva. Ammattiin, jonne en olisi ilman sattumaa koskaan ymmärtänyt pyrkiä. Kuinka moni ajaakaan itseään väkisin ammattiin, jonka on kertonut isä tai äiti tai opettaja tai naapurin esimerkki.