Tyttö on seitsemän, istuu jännityksestä täristen hammaslääkärin tuolissa. Hän sylkee verta ja hampaan muruja pyöreään valkoiseen posliiniin, joka on tuolin oikealla puolella. Altaassa on edellisen sylkijän hampaan muruja. Lääkäri on tyly, vanha mies, joka ei puhu mitään. Tuolissa täytyy istua kummallisessa pystyasennossa. Siellä haisee poran sinkeälle äänelle ja pelolle ja pienten lasten vähäpätöistämiselle.

Kun tyttö pääsee takaisin kouluun, on ruokatunti jo aikaa sitten ohi. Seuraava tunti on uskontoa, tytön vatsa kurnii. Opettaja käskee hänet syömään. Lihakeitto on jäähtynyt, sen pinnalla kelluu keltaisia, pieniä rasvalauttoja. Tyttö voi pahoin lusikoidessaan kylmästä rasvasta karhealla liian isolla lusikalla keittoa kipeään suuhunsa.

Kun tyttö oli nuori nainen, hänen äitinsä sanoi, että kannattaisi opiskella hammaslääkäriksi, kun niillä on hyvät liksat. Tai ainakin mennä hammaslääkärin kanssa naimisiin. Tyttö ei innostunut ajatuksesta, sillä hän muisti, miltä tuntuu työntää rasvasta karhealla lusikalla mautonta kylmää lihakeittoa suuhun. Kokin naimisesta äiti ei antanut neuvoja mutta liekö niitä olisi kuunneltu. Niitäkään. Tyttöystävä nai hammaslääkärin. Tyttö ihmetteli vähän mutta toisaalta se oli kyllä aika hyvän näköinen.

Söin eilen tujakasti maustettua valkosipulileipää ja muistin vasta illalla, että minulla oli hammaslääkärille aika heti aamusta. Olimme molemmat vaivautuneita.

Jos nyt olisi lounaslistalla lihakeittoa, jättäisin väliin.