Olenko muuten maininnut, että saan näppylöitä aina, kun puhutaan digibokseista, iipodeista, podkastaamisesta, ämpeekolmosista ja mistä tahansa, jossa on jääkaapin saranoita kehittyneempää tekniikkaa. Ei uskoisi, kun ajattelee, miten kätevä näissä viritinasioissa olen. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka sinnikkyys, jolla selätin sen vanhan kakkosdigiboksin näkymättömyyden, siitä kiittelin itseäni aina maanantaihin asti. Nimittäin silloin huomasin outoa pätkimistä lähetyksessä; ei signaalia, signaali heikko, puhe pätki ja ihmiset hajosi pikseleiksi. Tiistaina hermostuin ja irrotin sen hienon, kalliin antennivahvistimen ja laitoin vanhan halpismokkulan takaisin, jolloin lakkasi pätkimästä mutta televisioista näkyi vain jompikumpi. Eilen piruuttani koplasin naisenloogisessa järjestykseeä kaikkea kaikkeen ja kappas: molemmat näkyivät kirkkaasti pätkimättä sillä samalla saakelin nutipäällä, jolla ne eivät aiemmin suostuneet yhteistyöhön. Eikä kestänyt kuin puoli vuotta selvittää tämäkin asia.

Tänään nytkähti toinenkin lähes yhtä ikuinen projekti askeleen eteen, kun vein sovitusti Martin Vehoon saamaan vihdoin sen puuttuvan vanteen. Eivät osanneet luvata varmasti tänään valmiiksi, kun eivät tiedä, että mahtaako ehtiä. Siis yksi vanne ja verhouksen rikkiintymisen toteaminen. Toisaalta, meneehän siihen helposti viikko ja verhousta odotellessa kuukausikin.

Kyllä elämä on helppoa ja aikaa säästyy, kun on digiboksit ja autot. Voi mennä vaikka kahvitauolle.