Kauniit ja urheat
Uusimmassa SPORT-lehdessä [2/2006 s. 84-89] on rotan kokoisin kirjaimin otsikoitu juttu: "10 kg veks". Ahaa, ajattelee laiskanpulskea virkanainen, tässä taas yksi näitä megateholifestyletrendikuureja. Mallina erittäin hoikka nuori nainen, eli siis toimii näemmä, ajattelisi edelleen virkanainen, jos ei olisi jo kuplahuuhaahumpuukin saastuttama ja siten valmiiksi sarkastistunut. Eikä pety virkanainen taaskaan; lehti esitteleekin hoikentavia vaatteita salille, ei sitä, mitä salilla pitäisi tehdä. Noh, olkoon sarkastukseni kuitenkin mitätön, ehkä se tekisi salille lähdön helpommaksi, jos tosiaan hiukan saisi tasoitusta hoikentavilla vaatteilla. Toimitus lyö itseään kuitenkin avokämmenellä toiselle poskelle ja vie itseltään uskottavuuden: malliksi on valittu noin 45-kiloinen tytönhuiskales eli toimitus ei usko itsekään hoikentavaan vaikutukseen. Ellei malli nyt sitten satukin olemaan oikeasti sen 10 kiloa painavampi ja vaatteet vain tekevät hänestä anorektikon. Mutta me emme tiedä, kun ei ole sitä ennen ja jälkeen -kuvaa. Henkilökohtaisesti olen taipuvainen olemaan sitä mieltä, että väite "Lempivaatteessa on aina hoikempi olo eikä siihen tarvita yhtään järkevää syytä." Ei toimi meillä; virkanainen ei tunne oloaan järin hoikaksi suurissa mukavasti lököttävissä verkkareissaan, Erityiseltä anastetussa vanhassa T-paidassa ja ylisuurissa villasukissa.
Lähiöpubin ovesta köpsöttelee vanha pappa karvahattu korvilla ja vanhanajan herrasmiehen koukkupäinen keppi kädessä. Askel on lyhyt, huojahteleva. Pappa seisahtuu ihailemaan nuorta naista, joka liu'uttelee vaaleansinisessä hiihtopuvussaan hoikan olemuksensa sutjakkaasti pubin kulmalta pihaan puikkaavalta ladulta. Pappa huikkaa naiselle keppiään heristellen, ÄÄNTÄÄN KOHOTTAEN: "Ne olumppialaiset on siellä TORNIOSSA."
Vaikka urheilu sanana maistuu jotenkin pöyhkeilyltä, reteilyltä ja tyhjän pullistelulta, on se sentään rehdisti sitä mitä on; olla olevinaan urhea vaikka odotukset ei täyty, kuntohuippu ei osu kohdalleen, suksi ei luista, kantti ei kestä tai muut vaan ovat parempia.
Jälkipuheet
Me muut voimmekin sitten harrastaa murheilua ja surkutella eroavaisuuksiamme muutamaan kellokasyksilöön nähden.
Ja yrittäkääs olla meitä parempia siinä!
Urheilijan ongelmana on vastata filosofisesti oikein miljoona kertaa esitettyihin typeriin kysymyksiin.
Jokainen urheilija hakee mitalia tai ainakin hyvää sijoitusta. Jos sitä ei tule, on selityksiä turha antaa: mehän emme niitä kuuntele, jos ei oikein suuret sympatiat ole pelissä.
Ahosen nihilistinen ote: Kaikki on hyvin eikä sillä ole muutenkaan mitään väliä, on mitalin arvoinen. Nostaa pongoja ainakin minun silmissäni. Poliitikkoaineista.
Kyllä siellä jokainen varmasti parhaanse tekee, ei epäilystäkään. Ja jos neljä vuotta tähtää vain olympialaisiin (tosin en tiedä, mahtaako nykyurheilija niin enää tehdä), niin tottahan se v*tuttaa, jos kaikki menee pieleen. Sympatiani ovat heidän puolellaan. Paitsi tämän, jonka suksen kantti petti: ei ole ollenkaan sama asia, jos Räikkösen auto hajoaa kuin että itse kolhii suksensa eikä ymmärrä vaihtaa ehjiin.
Jos minulta kysyttäisiin epäonnistumisen jälkeen, että miten nyt noin ja miltä tuntuu, saattaisin tirvaista.
Ne kantit meni rikki siinä 1. laskussa.
Jaa meni vai? Minä annoin itseni ymmärtää jostain haastattelusta, että aiemmin oli jo kolauteltu mutta ei niin välitetty tarkistaa suksien kuntoa. Että ei ole Räikkösen vika, jos auto on valmiiksi paskana, kun ei ole silloin peliä, millä pärjätä. Tosin herää kysymys, että eikö ammattimiehen pitäisi osata laskea niin, ettei mene kantit, ainakaan olympialaisissa.
Miksi epäonnistuneelta urheilijalta yleensä kysellään näitä syitä epäonnistumiseen? Tottakai siinä tilanteessa moni urheilija alkaa kehitellä jos jonkin näköisiä selittelyjä kun mahdollisuus siihen kerran annetaan. Janne Ahonen on piristävä poikkeus, haastattelija kun kysyi notta mikä meni vikaa, siihen Ahonen tyynesti: " Hyppäsin liian lyhyen." Aivan. Mitäs sitä jaarittelemaan, tyhmään kysymykseen fiksu vastaus.
Kun toimittaja työntää mikkiä urheilijan suuhun ja kysyy, että miten nyt noin ja oletko tyytyväinen, niin piirtyy mieleen haaskalinnuille raatoja tuovan oman edun tavoittelijan kuva. Se toimittaja ja kuvaaja, jotka onnistuvat saamaan suivaintuneimmat kommentit ja yrmeimmät kuvat, voivat sitten paukutella henkseleitään. Kun urheilija sitten sanoo pystyselkäisesti, että muut oli vaan parempia, hyppäsin liian lyhyen, niin toimittaja pettyy, ei ollutkaan mitään skandaalia tarjota.
Suurinta kaksinaismoralismia edustaa väki, joka paheksuu, kun Ahonen sanoo ruman sanan. Sitä haettiin ja se saatiin: Jos jotakuta pitää paheksua, niin toimittajaa.
No juu, ainakin se Riku "kierrän puukkoa haavassa vielä yhden ylimääräisen kierroksen" Riihilahti saisi kyllä tulevissa kisoissa pysyä poissa sieltä mäkimontun juurelta ahdistelemasta viattomia ja kaikesta huolimatta yleensä parhaansa tehneitä urheilijoita. Ihme, ettei enempää ärräpusseja ole eetteriin pujahtanut.
Voin vain kuvitella mitä tekisin, jos joku tulisi pieleen menneen tentin tai surkeasti mokatun esitelmän jälkeen kyselemään että miltäs nyt tuntuu, mikä meni vikaan tai ylsinkö mielestäni omalle tasolleni! Saattaisi olla lääkintäimmeisille tekemistä... Onneksi kukaan ei ole niin kiinnostunut minun opintojeni sujumisesta ;)
Rupesi muuten paipin selostuksissa häiritsemään jatkuvasti hoettu Mikko "Peltsi" Peltola. No, tänään on äänessä Voitto "Vode" Liukkonen. Hienoa on kuunneltavaa se.
Miksei huispaus-joukkueelta ole kertaakaan kysytty, että miltä nyt tuntuu.