Hedelmäsalaattia pähkinähöysteellä
Näin keväällä minua alkaa aina himottaa kiiltävän keltaposkiset kimmäet appelsiinit. Niitä söisi vaikka kuinka. Oikeastaan ainoa rajoite on se, että niitä ei jaksa kantaa kaupasta niin paljon kuin söisi. Eikä niihin hedelmäpusseihin edes mahdu viittä enempää, joten on käytävä joka päivä kaupassa ja se taas on aivan liikaa, koska inhoan kauppoja. Lisäpaineita antavat ruokasuositutket, jotka käskevät syömään puoli kiloa hedelmiä ja vihanneksia päivässä ja normaalit ruuat päälle, kuka jaksaa hei ihan oikeasti kantaa. On vielä sekin ongelma, että jotkut appelsiinin raahausmatkat osoittautuvat vielä täysin turhiksi, koska moni päältä kaunis on puista ja mautonta kuitua sisältä. Ja juuri kun löytää sen oikean kaupan ja lajin, niin myytävät vaihtuvat ihan eri merkkisiin. Aargh.
Appelsiinit ovat hankaluudessaan ihan eri sorttia muiden hedelmien ja vihannesten kanssa: puristelemalla ja väriä katsomalla näkee heti, onko hyvä vai ei mutta appelsiinin kiinteän kauniin kuoren alla voi olla mitä vaan. Hedelmät ovat vähän kuin naisia: niistäkin näkee väristä, tuoreudesta ja kyljen pehmeydestä, ovatko kelpoisia. Koputtamalla kuulee sisäisen tilankin. Paitsi appelsiinista. Se pitää tietonsa sisällään aina siihen hetkeen asti, kun se on kuorittuna ja viipaloituna. Siinäkin se vielä saattaa viestittää rumasti lohkeilevin paloin olevansa epäkurantti mutta vasta suussa paljastuu totuus. Vaan moni ei viitsi maistaa, jos oikein on ruma ja lohkeinen. Loistoyksilöitä ei ole pilvin pimein. Niiden esiintymispaikat kannattaa siis muistaa ja jaksaa kuoria ja maistaa se rumakin viipale. Se saattaa olla loistoyksilö.
Miehet taas! Nehän ovat pähkinöitä: kova kuori, jonka sisälle ei näe ja joka on vaikea avata. Niissä on kauniskuorisia, joiden sisus ei ole häävi, on muhkurakuorisia mutta hyväsydämisiä. On tuikitavallisia arkisen näköisiä maapähkinöitä, joiden kuoren saa rikki hieraisemalla ja sisällä on turvallisen hyvää sydäntä pareittain. Ja mikä epäreiluinta: pähkinät selviytyvät elämässä hedelmiä paremmin; ne eivät pilaannu, lössöönny eikä niitä heitetä pois vaikka sisustaa ei olisi edes nähnyt.
Jotkut pähkinät tajuavat, että vain hdelmäksi tekeytymällä pääsee koskemaan muita hedelmiä niin paljon kuin haluaa.
Jälkipuheet
Erittäin hyvin sanottu!
t. Appelsiinihurahtanut
Viinirypäleet ovat myös ihania. ;) Mutta vain kivettöminä. Sitäpaitsi ne on liian kalliita. Että ottaakin tosiaan päähän, kun laitetaan koristeeksi halkaistuja viunarypäleitä siemenet sisällä. Nypi niitä sitten salaa pois.
Ja joskus hedelmä tekeytyy pähkinäksi.
Hianosti sanottu :)
Appelsiineista tulee muuten ihan tajuttoman hyvää rahkaa. Sauvasekotin ja osa palasina ja hurr.. sokrua ja maitoa tai jugua vähän ja siinä se on. Vie kielen ja tajun..
Viikonloppuna löytyi ennytmuista kuinka monen K:n marketista espanjalaisia Ricoja, oikein hyviä... Olivat tosin tuplasti kalliimpia kuin egyptiläiset jotkut saman paikan antimet, mutta sitten parempiakin. Tosin vaatimustasosi kuulostaa varsin hurjalta, ei välttämättä nuo Ricotkaan mee läpi ;-)
Niinpä Mervi; minun jääkaapissani taitaa olla yksi omena, joka on tekeytynyt pähkinäksi, ilmeisesti. Se ei nahistu eikä surkastu. Pähkinäksi tekeytyminen antaa ainakin näennäsitä pintaa kestää pähkinöiden puristuksessa.
Tikrun vihje nostatti sen verran himoa, että taidan hakea rahkaa. Muut osiot löytyvät kaapista.
Maxi löytämät Rocot ovat hyviä. Kyllä. Egypliläiset näyttävät hyviltä mutta eivät ole näkönsä väärttejä. Ei se aina se hintakaan mitään takaa, joskus halvalla saa loistavia yksilöitä ja rahalla ei vastinetta. Aa ja Öö on pitkäjänteisyys ja avoin mieli, ei pidä tyrmätä mutulla ketään. Eikun siis mitään.
Niin.
Pähkinän syöminen ja murskaaminen pihdeillä on ehkä sitä roskaisinta ruokailupuuhaa sitten tippaleipien mutustelun. Tippaleivissä on vielä se hiton pölysokeri joka menee sisäänhengittäessä kurkkuun. Ja kirsikoissa on suklaakuorrute.
http://holjander.blogspot.com/2006/01/kirsikoita_14.html
Heh, sitrusten salat jaksavat yllättää kerta toisensa jälkeen. Taannoin yhdessä ainoassa pikkuklementiinissä oli 34 siementä. Arvata saattaa, mahtuiko siihen juuri muuta.
Siementen laskeminen oli kyllä hauskaa, mutta ei siitä huvista olisi välttämättä maksaa halunnut...
Panee miettimään, että mitäs tässä katsannossa ovat rusinat ja suolapähkinät. Entä greipit, verigreipit ja sitruunat?
Hm hm.
Minäkin mussutin parisen viikkoa sitten innoissani klementiinejä kunnes kaupat vaihtoivat niihin siemenklementiineihin. Eihän kukaan jaksa nyppiä viittä siementä per pieni palanen. Onneksi appelsiineissä ei ole ollut siemeniä vaikka kuoriminen onkin tylsää puuhaa. Enkä edes muista enää miten kamalia ne madot olivat siinä yhdessä appelsiinissä johon törmäsin vuosia sitten! ;)
Klementiineissä on totta vieköön enemmän siemeniä kuin varsinaista sisältöä. Mitä naisellisin ominaisuus; ajatuksen poikasta ja ideaa on kyllä mutta valmista ei tahdo tulla.
Rusinathan ovat konsentroitua hyvää itseänsä, ilman turhaa vettä, siis pelkkää makua ja täyttä tavaraa. Niin kuin nainen parhaassa iässä.
Suolapähkinä taas on kuorensa rikkonut mies, joka suojaa sydämensä suolakerroksella. On maukas kyllä mutta jälkeen päin janottaa.
Greipit ja sitruunat ovat sitten se kolikon ikävämpi kantti. Niitähän me jokainen tunnemme useitakin: isoja ja korskeita tai muikean puikeita mutta sisältä silkkaa hapanta.
Kiinteä, painava, tasaisesti värittynyt appelsiini on parhautta. Kypsynyt auringossa makeaksi ja päätynyt kämmenelle nopsasti, menettämättä mehevyyttä pitkässä varastoinnissa. Ohutkuorisia aplareita on helpompi verrata kuin paksunahkaisia jaffa-tyyppejä. Niistä ei aina oikein tiedä. Greipistä paljastuu yllättävän paljon makeutta kun malttaa kuoria katkerat kalvot hedelmälohkoista pois. Sitruunalle ei auta mikään, mutta jotkuthan tykkäävät kipakammasta mausta.
Pähkinöistä varoitan: Näyttävät hyviltä vanhoinakin, vasta lähempi tutkinta paljastaa onko kovan kuoren suojaama sydän kitkeröitynyt rasvojen hapetuttua ajan myötä. Aina ei edes mausta huomaa saaneensa huonoa pähkinää, ennen pitkää tulee vain paha olo ja syynä on pähkinä.
Pois heitettävästä pehmeästä hedelmästä löytyy usein siemeniä, uusien puiden alkuja. Pähkinäparoista ei kasva pitkän säilytyksen jälkeen kuin korkeintaan hometta. Ja maapähkinä, tuo ovelus, ei ole pähkinä ollenkaan vaan herne!
Jaffat ovat kuin pullistelevat omasta mielestään paremmat ihmiset: pönäköitä ja ylvään näköisiä mutta sisältöä on vähän ja sekin aika mitään sanomatonta.
Jos vielä taas jälleen näytetään sitä samaa "Jahvat tulloo" -potkukelkkamummoa, niin minä itken.
Kääk, ovelus on tuo vaatimaton maapähinämies. Herne!! Ilmankos.
Jahas, että Mea onpi päätynyt oikein appelsiiniasiantuntijaksi viikonlopun yli nukuttuaan. Totta ja kauniisti puhuu myös Pauliina. Otapa vainkin käsiisi appelsiini, yksilö kumpaankin käteen, eri laarista. Painavampi on mehukkaampi, ehdottomasti. Pane pois se toinen, siitä et tule kostumaan. Etelä-Afrikasta ja Marokosta tulee minun makuuni parhaat. Mitä tulee pähkinöihin, niissäpä on yksinkertaista ytyä. Ja mitäs, suolapähkinähän oikein herkku on, paahdettu ja kirpeä - sitä kun napsii pitkin iltaa ja juomavettä väliin, maistuu jo taas makeanmehukas Maroc.
Appelsiineilla on etsikkoaikansa, mutta pähkinää saa ympäri vuoden. Siinäpä näkökulmaa näin mustan Qn aikaan.
Ei vaan pitkällisen harkinnan, kokeilun, puristelujen, maistamisten, vertailun sekä lukuisten yritysten ja erehdysten kautta.
Vaan kuka syö napa-aplarista navan myös?
En tiedä napa-aplarista, mutta se paprikan sisältä löytyvä pikkupaprika vasta namia on. Jos se on punainen.
Oi, paprikan poikanen. Tuplaparpika, kaksonen. En olekaan aikoihin tavannut. Vähän niin kuin kananmunassa kaksi keltuaista.
Mummu sanoi keltuaisia ruskuaisiksi, en olekaan aikoihin muistanut. Se tiesi hyvää, jos sen sai. Ei taida muut tehdäkään kuin mummun kanat niitä. Pulleita ja ruskeita kaksomunia. .... Hm. mitenkähän tämäkään liittyi yhtään mihinkään.
Ei olleet kalliimmat aplarit halpoja parempia vaan olivat pienempiä joten siksi piti ottaa niitä.