Jotteivat perusasiat unohtuisi
Minä olen aina ollut lievästi siinä uskossa, että hyviä ihmisiä on hyvin vähän. Hyvillä tarkoitan ihmisiä, jotka ajattelevat ja tekevät ensisijaisesti hyviä asioita, auttavat pyyteettömästi, ovat helpottavia ja jotenkin nojattavia. Olen ollut jopa lievästi taipuvainen olemaan epäileväinen, että pahansuopuus olisi ensisijaisempi ominaisuus lajitovereissa. Sellainen ajattelu ei käy, ajatteli joku, joka katsoi tarpeelliseksi oikaista minua ja teki kaikki nuo suunnattomat järjestelyt, rukkasi kahden toisilleen vieraan ihmisen aikatauluja ties kuinka kauan, jotta sai ne tömäyttämään toisiaan päin risteyksessä.
Ensin Volkkarin kuljettaja osoittautuu äärimmäisen huolehtivaiseksi ja ymmärtäväiseksi herrasmieheksi. Sitten vakuutusyhtiön virkailija on auttavainen, herttainen ja palvelevainen. Sen jälkeen Volkkarin kuljettaja osoittaa vielä suurempaa huomaavaisuutta, vahinkotarkastaja on kertakaikkisen korrekti ja auttavainen, Vehon miehet ovat tehokkaita ja reiluja. Aika paljon ruttua ja paniikkia, että minä huomaisin, että vielä on hyviä ihmisiä. Jonoksi asti. Ehkä minä vain olen niitä, joita on kasvatettava rankimman kautta.
Kun Martti nyt näillä näkymin on pajalla kolmisen viikkoa odottamassa upouusia osia ja kokoon kursimista, on aika palata perusasioiden äärelle: kun kotimatkaa tekevä bussi ei lähtenyt pysäkeiltä kyllin ripeästi liikkeelle, täytti tyytymätön mutina ja päiden kurkottelu bussin. Lopulta neljännen hitaahkon lähdön jälkeen keskiosassa istuva vaaleanpunaiseen toppatakkiin pukeutunut pikkiriikkinen vanha mummu nousi huterille väärille säärilleen, nosti keppiään ja heristeli sitä huutaen kimeällä mutta sitäkin koleammalla äänellä: "Kuka saa*anan homo siellä edessä kuppaa".
Olikin jo päässyt haalistumaan bussimatkustamisen ihanuudet.
Jälkipuheet
Mummoenergiaa!
Kohta sitä tämäkin maa makaa mummo- ja pappaenergian varassa, kun suuret ikäluokat tulevat siihen ikään, että voittavat viimeisetkin estonsa, heittävät sordiinot nurkkaan ja ottavat loputkin oikeudet omiin käsiinsä. Itse kunkin on syytä varata toppatakit ja kepit hyvissä ajoin ennen kuin maahantuojien varastot ehtyvät.
Joskus minäkin epäilen, että maailmassa ei ole kun ikäviä, inhottavia ja kateellisia ihmisiä. Onneksi sitä on toisinaan väärässä. :)
Ota ilo irti bussista. Kuulokkeet korviin ja aikaa haaveilulle!
Vielä kohtuuttomampaa lienee se, että se joku joutui näkemään kaiken yllämainitun vaivan, jotta minä saisin jälleen nauttia mean manselaisista joukkoliikenneraporteista. Niitä on nimittäin ollut ikävä...
Miten on |noone| omien keppiesi laita. Minullapa on jo kepit. Ja vintiltä löytynee turkoosi toppahaalari neonkuvioisin somistein. Niillä alan kummittelemaan viimeistään pikaratikassa.
Elina, luulen, että pohjimmiltamme olemme oikeassa, olemmeham mekin pahansuopia, kun emme usko lähimmäistemme hyvänsuopuuteen.
Totta ovat Veeran sanat. Ihan kohtuutonta. Eikä se kiva kuski edes tiedä, että hänen piti romuttaa punainen Volkkarinsa, jotta minut saa joukkoliikennöimään. Enkä nyt edes muista, että oliko se nöyryytys vai lankeemus, kun kävi kumman edeltä. Jotenkin kuitenkin sellainen on olo.
Sait sitten pitää ajokorttisi? Ehkä mummolta on se jo viety...
Mutta eikö taksilla kulkeminen tulisi halvemmaksi. Ja kesäreissuilla auton voi vuokrata, ja sille vielä kuskinkin.
Ehe ehe. Kostoksi haastan sinut maksalaatikkoinesi paljastamaan muutkin omituisuudet. Juurikin ne. Kaikki.
Joku jolla nyt olisi älläs-tikku, voisi laskea, että kun vuodessa ajaa 18 000 kilometriä ja työmatka päivittäin haukkaa siitä 20, jonka voi kesällä pyöräillä, niin kuinka paljon maksaa taksi niille lopuille. Olisiko edullisempaa? Voisi ollakin tietty, kun on ne parkkimaksut summuut.
Niin ja vakuutusmaksut, ja omavastuut...
Etenkin ne omavastuut. ja boonukset. Tai siis menetetyt boonukset.
Toisaalta, työmatkkalla ei kehtaisi käyttää taksia ja bussia on vaihdettava keskustassa ja siellä on kaiken maailman hokutuksia. Entäs ne. Nehän täytyy lisätä bussimatkailun hintaan. Eli siis taksilla työmatkakin hoituisi halvemmalla.