Isoja ja pienijä asijoita
Olen viininraikas viilipytty, kun isot asiat menevät metsän harakoille. Pystyn [omasta mielestäni] hallinnoimaan takkuistakin elämää sekaantumatta suksissani, suhtaudun jäätävällä tyyneydellä, kun asiat ajavat piikkilankaesteisiin, sillä jotenkin pystyn tiristämään voimat olennaisimman hallintaan, suodattamaan tärkeistä asioista vielä tärkeämmät ja heittäytymään tarvittaessa jopa järkeväksi. Jopa toimeliaaksi. Vaan annapa olla, kun pienet asiat ressuavat, menee minulta hermo. Ja sen myötä kaikki.
Pieniksi asioiksi lasketaan ilmiöt, jotka toimiessaan ovat ihan kivoja, jopa tarpeellisehkoja olemassa mutta menettäessään kykynsä muuttuvat elämää ylläpitävän tärkeiksi, maailmoja kaatavan välttämättömiksi. Niin kuin vaikka tämä kattolamppumalliston räntäkeli, tylsä veitsi, iilimato, puhjennut pyörän kumi, tekemätön työ deadline-päivänä, turha kokous, kiukutteleva bussikuski tai kurat roiskiva ohittaja, siis tämä kattolamppujen paario: plafondi. Nimikin jo sellainen, että pitäisi ymmärtää olla ostamatta. Jos lampulle ei osata antaa selkeää nimeä suomeksi, niin ei sen kuulu killottaa suomalaisen keittiön, vessan, vaatehuoneen ja eteisen katossa. Maailma kaatuu lampun palaessa, koska kattoplafondi-insinööri on katsonut asiakseen käyttää liian monta hetkeä keksiäkseen jokaiseen toisestaan poikkeavan kuvun irrotussysteemin. Erityisesti hän on kiinnittänyt huomionsa irrotuksen vaikeusasteen nostamiseen ja maksimoinut epäloogisuudeen kadehdittavalle tasolle.
Kun tavallisesta rauhallisesta taloudesta palaa ensin lamppu eteisestä, ei se vielä mitään. Onhan pöytälamppu. Keittiön katto pimenee seuraavana päivänä mutta ei sekään mitään, onhan liesituulettimessa valo. Mutta kun seuraavana päivänä pimenee vaatehuone ja vessa, ei enää naurata yhtään. Sen sijaan keittiöjakkaralla suoritettu plafondien irrotuslogiikan arvailu ja kynsien katkominen kirvoittavat kielen, jonka lukuisat kaksoiskonsonantteja, molarinmaskeja, pääkallon kuvia ja ristikkäisiä luita sisältävät sanat panevat kiittelemään, ettei ole lapsia läsnä.
Plafondien kupujen kiinnityksen logiikan keksimisestä ylijääneellä ajalla keksijä voisi keksiä vaikka vihdoin sen työtuolin, josta pienenkin ihmisen jalat ylettyvät maahan samalla, kun kädet lepäävät kauniisti näppäimistöllä ja selkä lepää ergonomeetterisen tyylikkään näpäkkkää nojaa vasten. Kun jalat eivät ylety maahan, on jotenkin nolo olo. Keskity siinä sitten mihinkään tärkeämpään.
Jälkipuheet
Plafondin käytön vaikeus indikoi vain sitä väistämätöntä kehityssuuntaa, että nykyihmisen pitää hankkia lampunvaihtokin ostapalveluna. Kohti palveluyhteiskuntaa mennään, sori vaan harvenevat autotallien tee-se itse-miehet!
Mene plafondin kotisivulle. Valitse rullausvalikosta oikea malli ja tyyppi. Lataa manuaali pdf-tiedostona. Tulosta manuaali.
Eikös se jotenkin näin mene nykyaikana?
Paitsi että se plafondin malli ja tyyppi tietysti lukee siinä tarrassa, jonka nähdäkseen on ensin irrotettava plafondin kupu.
Lamput aiheuttavat minullekin harmia. Rakennettiin talo, sähkäri kysyi rakennusvaiheessa, että minkälaiset lamput laitetaan? No eihän sellaista voi vielä silloin tietää! Huoneisiin sähkäri sitten laittoi pistotulpalliset systeemit kattoon - ei siis mitä sokeripaloja enää. Muutettiin maaliskuussa. Vieläkin kuisti, työhuone ja vierashuone ovat ilman kattolamppuja, koska osatamani mallit pitää kytkeä suoraan siihen rasiaa - pistotulppa ei mahdu. Taitavat olla sellaisia plafondi tyyppisiä tai kohde valaisimia, ei siis kuitenkaan roikkuvia perinteisiä, joihin lampun vaihtokin sujusi kevyellä ranneliikkeellä. Nyt sitten ollaan odoteltu sähkäriä tulevaksi jo puoli vuotta, koska hän sanoi, että itse ei saa mennä asentelemaan, muutoin kuin tyrkätä pistotulpan kattoon. Taidan kohta ruenta "Raneksi". Ei täällä mitään sähkäriä tarvita...
Jaa-a marimba, autotallien TSI-miehet eivät enää voi raplailla autoja, kun niihin ei saa koskea, ei telkkareita, tietokoneista ei ole ymmärtänyt enää aikoihin, ei enää lamppuja, ei mitään. Mistä keksimme autotallimiehille illan rattoja?
Noone, hyvä suunnitelma. Ainoa vaan, että pitäisi ensin saada toimimaan yhteys intteravaruuteen, jonkun pitäisi asentaa ohjelma ja tulostin. Ja irrottaa tosiaan se kupu. Ja ostaa se keittiöjakkara.
Se on se sähkölaitelaki penni, joka sinuakin on kohdannut: lamput ovat aina pistokkeellisia, kun muutat sokeripalakämppään ja päinvastoin. Kohta A1: ainoa käytettävissä oleva jatkojohto on maadoittamaton silloin, kun vapaa rasia on maadoitettu. Ja päinvastoin. Kohta A2: varastoidut lamput ovat pienikantaisia, kun tarve on suurikantaisiin. Ja päinvastoin.
Ei plafondit vielä mitään. Propellilampuista vasta ilo irtoaakin. Kokemuksen perusteella neljä henkilöä, joilla on yhteensä parikymmentä vuotta eriasteista tekniikan alan koulutusta, ei saa kyseistä häkkyrää kattoon alle tunnissa. Kuulostaa insinöörivitsiltä. Plafondi meni sentään kahdelta ihmiseltä, joista toisen tehtävänä oli lähinnä kannustaa ahkerasti (=vittuilla toisen kykenemättömyydestä olla mies talossa).
Helpottaahan tuo vähän. Kun en ole ainoa tumpio. Minulla on ollut jo pari kuukautta sellainen himmenninrasia, jonka vaihto entisen tilalle piti olla ihan yksinkertainen juttu. Mutta ei se ollut. Yhden rasian asentamiseksi ei oikein kehtaa pyytää reiskaa. Enkä edes tunne ketään reiskaa. Äh.
Kyllä minä ainenkin vaihdoin sokeripalan pistokkeeksi. Anttilan kiltti kodinkoneosaston mies vielä neuvoi ja lupasi, että saan tuoda takaisin jos ei sovi...sopi oikein mainiosta, pistoke kattoon siis. Eikä ollut edes vaikea juttu! :)
No, sitähän osaa ihminen mitä vaan, kun oikein ryhtyy. Osaa vaikka tehdä ihmisen toisen sisään. Ja ilman käsiä. Sanoi isäni, tuo vääräleuka.
Himmennin odottaa täälläkin miljoonalaatikossa jotain villiä perjantaita ja kuviteltua sähköteknisen osaamisen puuskaa.
Serkkupoika, voimavirtasähkäri, kävi jo pyörittelemässä päätään: mitäs hemmetin johtoja täältä seinästä löytyy?
...
Niin no, käsiä käytettäessä sitä kutsutaan muumimuki-tekniikaksi.
Miljoonalaatikko on hyvä sana. Miten niitä syntyykin jokaiseen tähdellisestä tyhjäksi jääneeseen vetolaatikkkoon. Jos jostain löytyy tyhjä hylly, sille jo kohta löytyy kori, jossa on kaikkea tarpeellista.
Nyt jäi mietityttämään ankarasti, että miten niitä käsiä siinä käytetään ja miksi se on muumimuki.
No, eikös siinä muumimukihommassa se lopputuote sujauteta ulkoistamisen jälkeen johonkin astiaan (klinikalla tylsään muovipurkkiin, kommuunissa muumimukiin), ennen kuin onnellinen tuleva äiskä nk. nauttii grogit alankomaiden kautta.
No just just. Ja tupperwaarametelmällä ulkoistamisen jälkeen pakastimeen tupperissa ja tarvittaessa nautitaan muumimukimenetelmän tavoin. En tiedä mikrotetaanko vai annetaanko sulaa huoneen lämmössä. Tai sulaahan se alankomaissa tietty kuitenkin.