Lahjaton
Kidututin itseäni eilen siivoamalla kaikki paikat, joissa aion joulua viettää. Sehän oli sitten lopulta koko kämppä. Pyyhin jopa pölyt, kun Erityinen viimeksi piirteli hyllyjen pölyihin huutomerkkejä. No, ehkä en ihan kaikista paikoista, en nimittäin ollut siinä jonossa, jossa jaettiin kodin hengetär -lahjoja. Yöllä kaikkeni antaneena tuijottelin työhuoneen ikkunasta näkyvää lumisokerihuurteisten puiden valkaisemaa maisemaa ja ihmettelin, mistä minuunkin pulpahtaa nämä esiäitien syvään paaluttamat jouluriitit. Vaikka ovatkin laimentuneet lähtökohdistaan, niin siellä ne ovat: perinteiden pitkät ladut, joita reunustaa sompien painumat kuin helminauhat. Jokaisessa painumassa tekemään kehottava joulua ei ole ilman - ajatus. Onkohan miehillä samanlaisia uomia, joita jouluna askel haluaa kulkea? Haluaako mies käydä hakemassa kuusen, viemässä kauralyhteen, ruokkimassa eläimet ja mitä niitä perinteisiä miesten jouluaskareita nyt onkaan. Vai onko tämä vain jotain myötäsyntyistä naisperimää tai epätoivoisen teennäistä tarrautumista rippeisiin säilyttää joku joulun rakentamisen taika laatikoineen, silleineen, siivouksineen. Onneksi pimeällä ei näy, että ikkuna on likainen.
Erityinen jupisi huutomerkkejä piirreltyään, että lahjan keksiminen on niin vaikeata. Oletin, että minulle. Oletin myös, että jupinan perimmäinen tarkoitus oli kerjätä vinkkejä mutta eihän se sitten olisi lahja, jos kertoisin. Vinkithän kerätään vuoden varrelta ja varotaan ilmeelläkään paljastamasta, että nyt nappasi ja sitten ostetaan se ja annetaan heti, ettei toinen osta sitä itse itselleen ja sitten ollaan jouluna taas pulassa. Koska siis itselläni oli samanmoista ongelmaa meneillään, keräsin rohkeutta ääneen ehdottamaan ajatustani, että jospa annetaan lahjaksi toisillemme vain vapaus olla ostamatta mitään. Päätöstä tosin kangertelin, koska olen sanan kaikissa merkityksissä aikojen saatossa perin lahjomaton ja lahjaton ollut, että saamapuolella oleminen lievästi himotutti kyllä. Mutta sanoin silti, koska kärsin niin toisen tuskailusta. Vaan mitä sanoo Hän? Sanoo, että ei, hän haluaa ehdottomasti kiduttaa itseään loppuun saakka. Mikä tietenkin tarkoittaa, että minunkin täytyy. Samana ehtoona teeveetä puolisilmäillessämme Erityinen yhtäkkiä kiljahtaa mainoskatkolla heureekkaäänellä "Nyt mä tiedän, mitä ostan sulle!" Ja tyytyväinen ilme leviää aurinkoisille kasvoillensa. Juuri silloin pyörähti loppusekunteihin Pedigreen koiranluumainos: "Parasta, mitä parhaalle ystävällesi voit antaa."
Tänäänkin maailma on kylmä mutta juuri siksi meille keksittiin parasystävyys ja rakkaus.
Jälkipuheet
Jos sie kerta lähdet pois sieltä Tampesterin kodista alkukotiin, niin kävisikös että jouluhöperö voisi tulla sinne ihailemaan puhdasta kotiasi ja nauttimaan Tampereen ilmeisen talvisesta maisemasta.
Täällä pääkaupunkiseudulla kun kuulema huomenna lauhtuu, perjantaina tulee räntää ja joulu on musta. Vai pitääkö vaan kuunnella Nylon Beatin Mustaa joulua? ;-)
En mie nyt raaski täältä paljon mihinkään lähteä. Tyhmä olen mutta en hölmö, kuka nyt puhtaasta kodistaan lähtis. Paljon mihinään.
Yöllä puut olivat kasvattaeet sokerikuorrutustaan: nyt on maisena kaunein, mitä sen keksin voivan olla.
Poudan Pekka vastasi muistaakseni toissapäivänä tiedusteluun joulun lumisuudesta, että jouluna on mitä todennäköisimmin lunta siellä missä on lunta. Teillä sitten varmaan ei vaikka toisaalta ennusteen mukaan on, jos nytkin on.
Niin.
Miesväellä on perinteenä joulusaunan lämmitys. Se aloitetaan jo aamupäivällä ja halkopinoon on kätketty viinapullo. Kerrostaloasuminen on muuttanut perinnettä niin että lähdetään varastokomeroille hakemaan joulukuusenjalkaa ja senjälkeen mennään taloyhtiön joulusaunaan.
Tämän päivän luukussa on suosikkikappaleeni.
Ei ole asfalttiviidakkomiehellä helppoa: ei halkopinoa, ei kokopäivälämmitteistä saunaa, pahimmassa tapauksessa vain muovikuusen kokoaminen ja yksi keskikepponen ja puolen tunnin saunavuoro ja anoppi on allerginen koiralle, joka on vietävä naapuriin hoitoon, joka maksaa miehen ainoan konjakkipullon, jota hän ei olisi voinut juoda kuitenkaan, kun anoppia pitää kuskata hautuumaalla ja jouluaamuna viideltä kirkkoon autolla, jonka akku on yöllä tyhjentynyt ja naapuri ei jaksa herätä virtaa antamaan, koska se on juonu yöllä sen konjakin ja kirkolle pitää tilata taksi, joka maksaa kosupullon siivuunsa.
Asfalttiviidakkomies päättää joka joulu lähteä ensi jouluna Teneriffalle mutta vaimo haluaa viettää perinteisen joulun, kun se anoppikin niin tykkää.
Fairy Power Spray on mainoksen mukaan tämän vuoden odotetuin lahja (tai muuta vastaavaa mainoshölinää). Eikö se sitten kävisi koiranluun vastalahjaksi?
Ei se oikein. Koiranluuhan annetaan *parhaalle ystävälle*. Snif.
Meikäläinen on jo vuosia ollut vapaa kaikkinaisista jouluriittipaineista. Jopa puunkaatoviettini on surkastunut. Ainoastaan sianlahtausvietti nostaa vielä silloin tällöin varovasti päätään, mutta senkin osaan jo tiukalla itsekurilla ja vankalla rutiinilla tukahduttaa jo sikiövaiheessa.
Joten minulla ei liene tälle keskustelulle oikein mitään uutta ja rakentavaa annettavana. Paitsi ystävän neuvo: surkastuttakaa viettinne!
Minun sianlahtausviettini tapettiin silloin, kun Jomi I joutui lahturin jyvälle ja minä karkaamaan pihalle katsomaan K-18-hetkellä tapahtumaa. Seuraavana päivänä pakkosyötettiin tappaissoppaa, jossa tietämäni mukaan Jomin maksa ja vähäisemmät osat oli keitetty perunoiden kanssa luotaanviskovan näköiseksi keitoksi. Eikä siinä vielä kaikki: joulupöydästä löytyi Jomin takajalat ja selvästi erotin lihahyytelöstä tutun kärsän ja korvakarvat.
Sittemmin unohdin Jomin ja lakkasin vastustamasta lihanhimoani.