Se on ihmeellistä, miten joskus nakit ja muusi himottavat ihan hirveästi. En itse syön paljon perunaa enkä nakkeja, en edes pidä niistä hirveästi, mutta välillä niiden yhdistelmää vain on pakko saada. Ja että se on hyvää! Kummallista.

Totta puhut. Miksei muuten aikuinen saa ravintolassa tilata lasten annoksia: nauravat nakit houkuttaisi paljon enemmän kuin päivän pannupitsa.

No tottakai saa tilata.

Ainoa este tilaamiselle on oma pikku sisäinen ääni joka sanoo ettei aikuinen saisi lastenlistalta tilata. Se on se sama ääni joka kieltää hyppimästä lätäköistä toiseen kauniina syyspäivänä saappat jalassa. Niin ja se sama ääni joka estää lainaamasta kirjastosta vinoa pinoa sarjakuvalehtiä ja pakottaa lainaamaan jotain proosaa jota ei kuitenkaan jaksa lukea.

Hyvä että jollain ruuanlaitto onnistuu. Vuosikymmenien kokemuksella onnistuin keittämään perunat männä viikonloppuna tohjoiseksi sössöksi ja sunnuntain karjalanpaisti suolaantui triplasti yli. Siedä siinä sitten siipan katseet, jotka sanattomasti huoaten moittivat. Vaikka jo aineksia pataan asetellessani tunsin, että tästä ei hyvä seuraa niin silti tein vain. Sitä ennen oli huonoja päiviä ollutkin jo monta, muunkin kuin ruuanlaiton suhteen.

Noh, aatokseni nauravista bnakeista on lähinnä teoreetinen, koska vältän menemästä pikkukersaystävällisiin ruokaravintoloihin, joissa jostain syystä natiaiset säännönmukaisesti viehättyvät minusta ja tulavat pöydän ääreen napittamaan silmillään. Ei kehtaa sanoa, että mee pois mutta syömisen ilo on mennyttä.
Lohduttaako Kummakuuta, että minulla menee pääsääntöisesti kaikki aina pieleen: nytkin kastike oli liian suolaista ja liha liian kypsää ja perunat raakoja. Muuhan siinä ei oikein pieleen voinut mennäkään. Mutta kastike oli hyvää, kun sitä jatkoi riittävästi kermalla. Erittäin hyvää.

Sanattomat moitteet vetävät kyllä mielen matalaksi. Onneksi minua on lykästänyt, Erityinen ei koskaan katso pahasti vaikka menisi kuinka pieleen. Syön nätisti ja kysyttäessä huonosta sanoo, että syöhän tätä ja hyvästä sanoo, että hyvää.

Hupsista muuten tuo saappat piti olla saappaat..

Meillä onneksi mies syö onnellisena kaiken mitä eteen laitetaan, jos ei laitettaisi niin söisi leipää ja keitettyjä kananmunia (herran bravuuri) (tai no, ainoa mikä onnistuu opastamatta selän takaa). Itse olen useimmiten meistä se kriittisempi omaa ruuanlaittotaitoa kohtaan..

Eivät muuten myy nauravia nakkeja eivätkä pelle pelottoman pyttipannua eivätkä eivätkä muitakaan hymiö- ja sarjakuva-annoksia yli-ikäisille. Kokeiltu on. Sillä lienee jotakin tekemistä liiketaloudellisen kannattavuuden kanssa, luulen ma. Aikuiset tilatkoot ja maksakoot täydet annokset ja jättäkööt sitten puolet syömättä, jos eivät jaksa. Lapsenmielisyytenkään vetoaminen ei auta. Elämä on raadollista. Tai ehkä minä vain eksyin lapsiannostilauksineni raadolliseen ruokalaan.

Nämä sisä- ja ulkopaistit ja seläkkeet ja viillokit ym. olivat opettelun takana. Voi nekin oppia hallitsemaan, mutta onko niin kamalan tähdellistä? Jätän huoletta moiset paremmalle puoliskolle (tietyissä asioissa paree), ja istahdan tyytyväisenä katettuun lihaisaan pöytään. Jauhelihahan on aina turvallinen valinta, siihenkin on kyllä tässä sakissa kyllästytty.

Iinalla ja Kaktuksella on käynyt munkki miesmarkkinoilla.

Olen ollut |noone|:n kanssa varmaan samaas Kippari-kallen Kikkopassa, kosa olen kerran jopa kysynyt mutta ei myyty. Kustannuspoliittisena vastalauseena en ottanut aikuisten annostakaan, joten olisi kannattanut.

Herramunvereni, mulla tuli tonne kaks eivätkää ihan peräkanaa. Ei kukaan tarttis ylimäärästä eivätkää? Ton sais halvalla. On meinaan ihan hyvässä kunnossa, ei oo kun kerran käytetty.

Kyä nyhhävettää.

Niin on, kun tarkemmin ajattelee. Kysäisi aikoinaan riiauksen alussa, josko saisi laittaa meillä ruokaa? Kun heidän kotonaan äitinsä oli aina hoitanut ruokapuolen. Hihkuin ääneen, että keittiö on sinun! Alkoi valtava itsensä toteuttaminen, ja mies on tosi hyvä kokki. Mausteita ei mittailla, mitat ovat 'summan mutikassa, hyppysellinen, ripaus, ropsaus' ..Lapset meinaavat, että isi tekee parempaa kastiketta kuin äiti. Ei haittaa enää, eka hieman vihlaisi. Mun kokkailu on siis jäänyt vähemmälle sattuneista syistä.

Tämä loora on muuttunut sellaseksi kummeli-automaatuiksi, vai kekkä ne olikaan ne kaksi, jotka hääräsi omiaan siellä koneen sisässä. |noone|:lla (ei juuri voisi nimi vaikeempi olla) kaksi eivätkää ja ite kävin "Kikkopassa" vaikka kippolassa piti.

Jostakin luin äsken, että suomalainen mies haluaa tuntea itsensä tarpeelliseksi, että sen pitää antaa tehdä asioita ja osallistua ja maksaa ravintolassa. En oo ikinä kieltäny ketään. Ihan sais mulle laittaa mitä mieleen tulee. Kaktus osannee arvostaa miestä mutta olen antanut itseni ymmärtää, etteivät kaikki osaa. Eivätkä halua.

Eivätkä käytetty.

Kiitos pulu! Laitanks laskun tuleen? Tai jos sää kurot mullekki kaulahuivin niin sitten oltais sujut.

automaatuiksi herraisä, ne on vallannu tän laatikon. No jo mää sitten kuron.

Yks mun sukulaismies maksimoi sivistyneisyytensä, jottei kävisi tuota kuron-virhettä ja sanoi varmuuden vuoksi kaikki ärrät reenä.

Kiitos mea raaoista perunoista. Useimmiten vastaavilla asioilla ei ole mitään väliä, toisella kertaa siinä on mahdollisuus onnistua. Todennäköisesti sillä kertaa on ollut mielessä jotain paljon oleellisempaa. Itse opin sisäfileet ja lapapaistit ja muut kesätöissä lihatiskin takana. Silloin se loputon lihamäärä päivästä toiseen silmien alla ötkötti, mutta tarpeen on tieto ollut. Ruuanlaittaminen kyseisistä osista onkin sitten elämää suurempi asia, jonka jätän suosiolla ammatti-ihmisille. Minkä nyt hirvipihvin väännän joskus.

Jos raa'at perunat ja ylikypsytetty pihvi ovat parisuhteen suurin ongelma, melkein voisi sanoa, että asiat on hyvässä mallissa. Totuushan tietenkin on, että ei ole. Jäävuoren huipuiksi niitä kai sanotaan silloin.