Sillä silmällä ja mitä sitten tapahtuu
Nainen on taas sillä päällä ja katselee television sisustusohjelmia, huonekaluliikkeiden mainoksia, piirtelee mielessään sisustusta uusiksi ja kävelee kotonaan levottomana katsellen ympärilleen sillä silmällä. Mies tunnistaa oireet ja tietää, että kohta siirrellään huonekaluja. Viisas mies nousee merkit huomattuaan oitis sohvalta, hyvästelee sen rakkaaksi käyneen sijainnin, tarjoaa apuaan ja kehuu lopputuloksen uudistaneen ja kohottaneen koko kodin ilmeen. Viisas mies tekee sen vaikka olisi ollut tyytyväisempi alkuperäiseen, koska hän tietää, että seuraava askel olisi huonekalukauppa ja olohuoneen uusi virtahepo maksaisi paljon. Uusi sohva vaatisi sitten tietenkin uudet verhot, matot, pikkulamput, pöydän, hyllyn, lipaston ja sohvatyynyt. Olisiko sitten kaikki hyvin? No ei, nainen huomaisi, että eteisen matot eivät käy yksiin olohuoneen värimaailman kanssa. Itse asiassa myös näkymä keittiöön olisi ristiriidassa uuden olohuoneen kanssa. Olisi ostettava uudet matot molempiin ja tietenkin keittiöön verhot. Sitten olisivatkin makuuhuone ja työhuone erittäin pahasti ristiriidassa muuten niin harmonisessa kodissa, siispä vielä kahdet uudet verhot ja matot sekä päiväpeitto ja yölamput pitäisi hankkia. Lamput tosiaan: kaikki kattolamputhan olisivat väärää tyyliä. Vaikka sisustus tässä vaiheessa näyttäisi olevan silmää rauhallisesti puhutteleva, naisen silmä hapuilisi vielä jotain. Joku mättäisi edelleen.
Tapetit! Nehän olisivat väärän sävyiset ja sitä paitsi nuhruiset ja eteisen seinissä klohmuja. Mies alkaisi jo uupua ja laskeskella, kuinka monta kuukautta pitää paiskia ylitöitä saavutetun harmonian maksamiseksi mutta arvelelisi naisen tästä jo tyydyttyneen vaikka havaitsisikin naisen silmäkulmassa vilkahtavan tyytymättömän rypyn. Niin, keittiön kaapiston ovet olisivat väärän väriset, työpöytä ja yläpuoliset kaakelitkin näyttäisivät vanhoilta ja nuhruisilta. Itse asiassa kodin kaikki ovet näyttäisivät vanhoilta ja nuhruisilta. Mies ajattelelisi, että menkööt kaikki, saisipahan sitten olla rauhassa kymmenen vuotta. Mies ei olisi tyhmä, hän kirjoittaisi itselleen muistilapun: kun seuraavan kerran havaitset sen ilmeen, nouse ja siirtele huonekaluja ihan minne nainen haluaa, älä naureskele, kun ne lopulta palautetaan lähes samoille sijoilleen vaan kehu kaikki ratkaisut piristäviksi ja ihmettele ääneen, miten nainen osaakin uudistaa ilmeen niin näppärästi mutta älä sano, että "halvalla" tai "vanhoilla" kaluilla, se tietäisi kauppareissua.
Ostin eilen keittiöön uuden pöydän ja tuolit. Erityinen oli sitä mieltä, että vanha kalusto oli ihan hyvä. Hänellä ei tosin ole oikein muistikuvaa, millainen se oli ja nyt hän pelkää, että teen jäynän ja kannan sinne vanhan, jonka hän sitten vuolaasti kehuu uudistaneen keittiön ilmeen. Mutta koska tietää, että minä tiedän, että hän ei muista eikä voi olla varma, vaihdanko sen, niin mitä jos hän sanookin diplomaattisesti kaluston olevan paikkaansa epäsopiva luullen sen olevan se vanha, rumaksihan sitä ei voi sanoa, sillä nainenhan sen vanhankin joskus on ostanut. Jos hän taas ei varmuuden vuoksi sano mitään, nainen myrtyy ja sitähän hän ei tietenkään halua. Hän haluaa vain rauhassa pötkötellä sängyssä, hänelle on ihan sejasama, millainen pöytä on keittiössä, jossa hän ei juurikaan aikaansa vietä.
Viisas mies sanoo sitten keittiön ja makuuhuoneen tärkeysjärjestyksestä jotain.
Jälkipuheet
Heli Laaksonen kirjoitti joskus tästä "mööpleeramisesta". Hänellä se kai oli sellaista, että piti lavuaarin reunalta siirtää saippuakuppi oikeasta reunasta vasempaan ja siitä se saattoi sitten levitä koko huusholliin. Minä olen enemmän tuon miehen kaltainen. Kun huonekalut on kerran saatu mukavaan järjestykseen en suostu paikan vaihtamiseen millään. Puhumattakaan että itse ryhtyisin mööpleeraamaan.
Juuri noin se käy; kun siirrän saippuakupin, olen päästänyt kotiini demonin. Siksi yritän olla siirtelemättä mitään mutta jos en ole tarkkana, sisäinen Markoni tekee sen huomaamattani ja sitten ei enää mikään pysy tolalla.
Mutta jos siis sattuisi vahingossa saippuakuppi siirtymään, niin mööbleeramisessa vanhat mummon virkkaamat pannulaput sohvan jalkojen alla ovat oivallinen siirtelyapu.
Minä löysin itseni eilen Lundiasta, ja se ei tiedä koskaan hyvää. Vanhat kirjahyllyt (olohuoneessa) kun ovat jotenkin ristiriidassa vastikään ostetun uuden sängyn (makuuhuoneessa) kanssa!
Luonnollisesti ne ovat ristiriidassa, tiedän tästä aiheesta paljon. Lundiasta tämäkin alkoi, kun työhuoneen ja olohuoneen Lundiat olivat pahasti ristiriidassa. Huoneet ovat kämpän eri päissä mitenkään koskaan yhtä aikaa samaan silmään näkymättä.
Mutta kun.
Kyllä miehetkin osaa. Tahtoo meinaan olla tuon DVD-soittimen kuva vähän epätarkka, pitäisiköhän uusi katsoa jostain. Tallentava ja polttava tietysti. Telkkarikin pitäisi kyllä samalla vaihtaa lituskaisempaan, ja vehkeet tarvitsisivat paremman hyllyn, eikä sitä subwooferiakaan ole tullut vielä hankittua. Pihavalaistuskin ihan retuperällä ja jonkinlaiset aidat olisivat tosi komeat ja koirakin arvostaisi. Sitäpaitsi ruohonleikkurit ja muut tykkäisivat tosi paljon sellaisesta hienosta ja isosta autokatoksesta jonka alle menisi piiloon monenlaista muutakin hienoa. Sitten olisi tilaa se lumilinkokin hankkia, talvikin juuri tulossa. Ja mikäpä olisi hieno katos ilman kankaan alla päivystävää kaasugrilliä (sellaista isoa ja komeaa), kesä kun on aivan justiinsa. Ja olisiko hienoa sitten rullailla sitä kivilaatoitettua pihaa pitkin paikoilleen. Vai olisiko peräti liuskekiveä kun kerran aletaan. Siihen voisi sitten sellaiselle asuntovaunullekin laittaa paikan samantien. Sitä kelpaisi toisen kerroksen ikkunasta katsella... eikös kakkoskerroksen laittaminen ole nykyään ihan pikku juttu. Uudelle katolle voisi esimerkiksi laittaa aurinkokennoille omat paikkansa ja LTO-laitteiston putkille. Jos ei sitten sitä maalämpöputkistoa vallan innostu laittamaan. Toisaalta, jos kerran on kiviuunia laittamassa niin ovatkohan ne ihan ensisijaisen tärkeitä. Se leivinuuni olisi kumminkin mahdottoman näppärä, jotain pientä vaimoväellekin, heh-heh.
Mööpeleeraussamiksii! Paitsi että äijämoopeleeraus on eri, kun siinä täytyy olla ledejä ja ääntä ja liikkuvia osia.
Mutta lopputulos on sama: viisas nainen sanoo hyvin vähän.
Joku saattaisi yllättyä siitä, kuinka monella tavalla nämä mööpelit voi tähän 31 neliön yksiöön asetella. Enkä ole kaikkia vaihtoehtoja edes vielä käyttänyt, koska tässä osoitteessa on venkslattu vasta 1,5 vuotta.
Eipä silti, uusiakin mööpeleitä on hankittu. Osa tosin odottelee yhteisasumiseen palaamista hepun luona. Sisäinen sulovilenini kehoittaa hankkimaan, kun halvalla saa ja kohdalle osuu.
Ihana punainen lipasto 10 euroa. Sohvapöytä ja kaksi jättimäistä lattiatyynyä (käyttämättömän sohvan istuinosia) 15 euroa. Kaksi hyvännäköistä tuolia ja pieni pirteä matto yhteensä 12 euroa. Yhdelle hyllykölle kunnostetaan uutta ilmettä. Mustasta tarjoilupöydästä maalattiin sininen. Hyvätekoisia vanhoja kunnon huonekaluja.
Lopun köyhä hoitaa edullisilla tekstiileillä - verhot, helmalakanat, tyynyliinat koristetyynyihin jne. Sillä saa sen yhtenäistävän silauksen tähän vuosikausien mööpelikokoelmaan.
Ikuisuusprojektihan tämä on.
Jos minulta kysyttäisiin, ja vaikkei kysyttäisikään, kertoisin, mitä puuttuu sisustusohjelmien kirjosta. Nimittäin kun kaksi valmiiksi mööpeleerattua ihmistä muuttaa yhteen, on siinä kasalla kaksi elämää, kahdet rakkaat kalut ja kaksi, jotka eivät haluaisi omistaan kaikin luopua ja toista kunnioittaen omankin elämänsä pitää. Miten siis hanskata yhteensovittaminen kauniisti kaikkia kunnioittaen molempia miellyttävä uusi kokonaisuus loihtien.
On muuten taikaa siinä, miten pienikin kalujen muuttelu tekee isoja ihmeitä kämpässä. Puhumattakaan, kun ryhdytään tekstiileihin. Äiti vaihtoi aina kesä-, talvi- ja jouluverhor ja matot. Olen varmaan imaissut tämän virheeni äidinmaidosta
Anteeksi kun vakituisia häiritsen, mutta mielestäni kakkoselta tulee tanskalainen sisustusohjelma, jossa yhteenmuuttavan parin asunto sisustetaan. Molemmat saavat suojella yhden "kohteen" elikkä esimerkiksi isoäidin lipaston taikka kuusikymmentäluvun planeettalampun.
Minun ideani on varastettu, äh. Itse asiassa hain tilannetta, jossa ei todellakaan ole rahaa ostella uusia kaluja ja kaikki, tai suurin osa, pitää siis säästää ja sijoittaa yhteen. Tai molemmat ovat juuri hankkineet viimeisen päälle vermeet, kuka pösilö niitä nyt poiskaan heittäisi.
Eihän se nyt ole temppu eikä mikään säilyttää pari kaunista lipastoa mutta sijoitapa 30 neliöön kaksi erilevyistä sänkyä, pari keittiön pöytää ja kuusi erilaista tuolia, kaksi eri tyylisä, neljä täydellisen erilaista mattoa ja kissa ja koira.
Ja saada vielä nättiä ja sopuisaa.
Niin.
Nykyitsellisille, itsenäisille aikuisille yhteenmuuttaville ihmisille pitäisi suunnitella asunnot uudella kaavalla.
Rauha säilyisi ja leppoisa atmosfääri täyttäisi tilan kun olisi kaksi keittiötä, makuuhuonetta, olohuonetta ja vessaa.
Yhteisasuminen on aina komporomissi ja toisen pinttyneet tavat ovat kärsimys toiselle, siksi siis tarvitaan uutta ajattelumallia.
Ennen ei näin ollut kun lapsuudenkodista muutettiin suoraan yhteisasumiseen. Ei oltu vielä ostettu omia tavaroita ja ei oltu totuttu omiin kotkotuksiin. Vain kapioarkku ja häälahjat eväänä alkoi yhteisasumisen auvoisa arki.
Ei tullut ennen riitaa laskiämpärin viennistä. Sen vei ystävällisesti hän joka muutenkin oli menossa pihan perälle istunnolleen.
oi niitä aikoja oi.
Olet Murphy asian ytimessä, taas kerran. Sopu säilyisi ja rakkaus kukoistaisi, jos olisi omat puolikkaat molemmilla ja keskellä yhteinen tila.
Eilen radiossa eräs nainen antoi panoksensa keskusteluun, kuka valitsee perheen auton. Kun mies oli verrannut ja kysellyt ja tarkistanut ja laskenut, oli kyseinen rouva mennyt auton viereen ja tarkistanut, että se sopii hänen takkinsa väriin, joka oli ollut ihan nappi, ja antanut autolle siunauksensa. Samainen nainen sanoi, että miehellä on vain kaksi tärkeää tehtävää naisen elämässä: viedä roskapussi ulos ja tuoda tilipussi sisään.
Nyt menee kyllä saivarteluksi, mutta en voi itselleni mitään. Heikko ihminen.
Itseasiassa tuossa ohjelmassa ei juurikaan osteta uusia tavaroita vaan yhdistetään olemassa olevat. Osasta tavaroita pitää kuitenkin hankkiutua eroon, koska kaikki ei yhteen kämppään mahdu ja vain yhden esineen saa suojella. Ohjelman nimi on Muutetaan yhteen ja se tulee yle 2:lta torstaisin klo 18.35.
Yleensä uusina tavaroina hankitaan esim. lamppu, kynttilöitä, huonekasveja + maalataan pari seinää.
No sittenhän se ON varastanut minun ideani. Tulkitsin vain tuon yhden tavaran suojelun, että se on se ainoa säilytettävä. Mutta se on siis sellainen, jota sisustaja ei saa hävittää.
Mutta sehän ON hyvä idea, paljon parempi kuin isolla rahalla tehdyt hienotrendilaifstailsisustukset, joihin ei Pirkko ja Pentti Perustavallisella ole missään tapauksessa varaa. Ja niillä paremmin toimeentulevilla taas on varaa palkata vaikka viisi suunnittelijaa, joten mitäne ohjelmat siis palvelevat. Ihmisten kateuttajina?
Ne on suunniteltu masentamaan kaikki tavalliset tallaajat niin pahasti, että kukaan ilman sisustaja-titteliä ei uskaltaudu sisustamaan.
Tai jos uskaltautuukin niin se on sitten liian rahvaanomaista.
On muuten ihmetyttänyt sekin, että miten niin muka sisustuksessa on trendejä, jotka vaihtuvat ainakin paristi vuodessa. Just ja just ymmärrän vaihtuvat puserot mutta siis kokonaiset sisustukset, astiat ja tapetit. Puhumattakaan nyt siitä,e ttä talot pitää olla tänä syksynä tällaisia ja ensi keväänä jo taas ihan jotain muuta.
Niijja, mikä se on se life style, siis kun esmes tämä Sara la Fountain on life style -kokki ja siksi tytsän ei tarvi osata käyttää edes veistä.
Niin.
Trendeistä olen oppinut kantapään kautta ainakin seuraavaa:
Ensin piti maalata kaikki seinät vaaleaksi. Senjälkeen puolipaneloitiin. -Ei pelkästään ruokailutila vaan koko oleskelutila.
Sitten revittiin ne kellastuneet ja vaivalla kiviseiniin poratut koolaukset pois, siis paneleineen ja seinä tapetoitiin. Paneleista tein varastoon hyllyjä ja ulos säilytysarkun.
Boordin paikka on trenditietoisen mitta. Ennen oli ihan ylhäällä ohut. Sitten hieman alempana leveämpi. Nyt näkee Avotakan sivuilla jo puolessavälissä olevia ja tapettikin voi olla alaosassa tyystin erilaista, oli myös meillä, muttei boordia puolessavälissä.
Aikoinaan maalatiin boordeja ja tapetteja itse suoraan seinille. Nyt myös töpötellään sienellä, muttei vielä meillä.
Keittiövälineet ei saa olla piilossa kaapeissa vaan pitää killua koukuissa tiskipöydän alla.
Yksi missä itse olen ollut outo, -harrastan hyllyjen paperointia. Lastulevyhyllyt säilyy hyvänä kun ne paperoi, etureunaan en sentään laita koristenauhaa. Lisäksi ostin Ikeasta kattilalaatikoihin sellaista tukevaa muovia. Ei kolise eikä tule mustia jälkiä metallista.
Huopatassuja myös liimailen pöydän ja tuolin jalkoihin. Niihin tarttuu sitten karvoja ja kuituja. Uudistuva luonnonvara kuin Speden napanöyhtä.
Pieniä 10W spottivalaisimia eri puolille antamaan epäsuoraa valoa epämääräiseen huusholliin. Kun on erilinen 12V muuntaja, kaapelin voi vetää turvallisesti mistä vaan.
Trendeistä minä opin kantapäätekniikalla, että väärään aikaan puolipaneloitu kämppä ei mene kaupaksi eikä asiaa auta, että paneleiden alla on kissan kynsien teroitusjälkinä repaleiset kangastapetit.
Hämmästyn trensitietoisuuttani: minulla killuu keittiövälineitä kaapin alla ja loput on näytillä muuten vaan (ihanteeni oli Remun keittiö). Ja minulla on omin pikkukätösin tupsuteltua boordingia.
Hyllyjen parerointi ilman asiaan kuuluvaa pitsireunusta on kuin pönkkähame tanssilavalla ilman alta vilkkuvaa pitsialushametta.
Loppu menikin sitten ylitse teknisen hilseeni. Mutta eikö tuo alkupuoli vakuuttanut trendikkyydellään kyllisti.
Juu
Kyllistäpä hyvinkin. On kohta Joulu ja laulussakin sanotaan: "on äiti laittanut kystä Kyllin"
Toisaalta, minkähänlainen soppa siitä Kyllistä syntyy?
Kotipoljennolla tuli mieleen että vaikka keittöt kehittyy ja tulee uusia laitteita, niin miksei biojäte/roskaämpäri kombinaatioon ole järjestetty ilmanvaihtoa ulos? Vanhat ruuantähteet lemahtaa joskus koiranruualta.
Onkohan syynä vain että tarvittaisiin yksi hormi lisää ja se veisi tilaa tiskipöydältä?
Marttaliiton naiset keksivät aikoinaan kuivauskaapin. Kysyin Englantilaisilta mikseivät he käytä myös sellaisia vaan astiatelineitä tiskipöydällä?
Ei ole tilaa, oli erään vastaus. Heillä on oltava aina ikkuna antamassa ulos tiskipöydän takana. -Olisipa meilläkin.
-Antamassa ulos? Antamssa länteen?
Kukahan on tuonkin sanonnan keksinyt? Eihän se ikkuna mitään anna -jos ei otakaan.
Tai antaa se vetoa. Vetoa? Miksiköhän.....no olkoon
Ja mitä se kystä sitten muka on. En ole koskaan voinut laittaa kystä, kun en tiedä, mistä sitä saa ja miten sitä laitetaan.
ja se antaminen sitten. Siinä sitä on riittänyt pieneen päähän miettimistä, kun joku tontti tai parveke antaa ilta-aurinkoon. Kaunistahan se on toki. Toisaalta, onhan se ihan järkeenkäypäistä. Tyhmempikin ymmärtää, että jos parveke on auki ilta-aurinkoon, niin se antaa sinnen ja kämppä on iltaisin kuuma. Ja antaahan se tietenkin auvoa, kun katselee auringon laskua.
Lasku, niin. Miksiköhän se lappu, joka kertoo, miten paljon on velkaa, on lasku.
Niin.
Lasku voisi tulla laskelmasta. Mutta laskiäpäri? Laski? Ruattinkielestä varmaan?
Laskelma voisi olla myös sinelmä laskimon lähellä. Suonikohju? Kohju? mikä ihmeen kohju? Sanana naurettavan oloinen. Kohju, kohjumpi kohjuin.
Olet Murphy ihan kohju. Kuka nyt illat pitkät pohtisi, mikä on laskikohjuämpäri. Äpäri? Äpärä?
Aivan kohjuutonta, kun menee pääkohjujen suonenvedoista hirveä koppasiteetti tällaiseen laskiskeluun.
Vaan kuka meistä olisi kohjuuton.
Olen sellainen epätyypillinen nainen: kohta viisikymmentä enkä ole eläissäni ostanut yhtään sohvaa. Kaksikymmentä vuotta sitten meille tuli anoppilan vanha nahkakalusto. Päällystäminen maksioi hirveesti, mutta tiesin, että jollen hyväksy sen kaluston päällystämisinvestointia, uuttakaan ei tipu, vaan saan loppu elämäni tyytyä siskon miehen veljeltä käytettynä vastaanotettuun settiin, jonka esikoinen ehti moneen kertaan pissata kuivaksi opetellessaan.
Tässä kaikessa sisustelematomuudessa on se hyvä puoli, että voin laistaa siivoamisessa (jota inhoan). Sanon vain marttyyrinä, että kai sitä kodista huolehtisi, jos sen olisi edes itse saanut sisustaa, mutkun ei, niin olkoot.
Verhoja olen toistaiseksi hankkinut kahdet kolmessakymmenessä vuodessa.
Mutta oikeastaan kyllä piipahdin tänne kertomaan, että tämän yhteisön virallisena ikänäköisenä olen testannut näiden sivujen luettavuuden ja havainnut fonttikoon riittäväksi 49+-vuotiaalle. Lisäksi olen sitä mieltä, että pohjaväri (joka minun silmääni on pikemminkin lila kuin kaakao) on ok ja kokonaisuus yksi kauneimmista ja harmonisimmista blogeissa tapaamistani (otsikon vieressä yhteen aikaan säännöllisesti ilmenneitä valokuvia tosin kaipaan. Myös patsaan uutta syyslookia odottelen uteliaana).
Nyt äitee pelastit iltani. Paitsi että pudotit syämmeltäin suurehkon verhojen vaihtamattomuudesta ja siivoamattomuudesta siinneet taakat, niin sanasi ilahduttavat minua suuresti.
Vai lila on teikäläisen koneessa. No, ei se mitään. Kun tätä aikanaan vanhahkolla läppärilläni rakentelin, se oli lilahtavan helmehtävän harmaan tyylikäs. Kun näin sen sitten ensimmäistä kertaa oikeaal ruudulla, olin varsin yllättynyt kaakaon väristä. Juu, tiedän, että on olemassa niitä turvallisia värejä mutta se on se tyyliseikka, kun pidättelee ryhtymästä mihinkään järkevään.
Ai kuvia kaipaat. No, täytyypä siinä tapauksessa perata kameraa, josko siellä olisi jotain. Ja jos ei, niin hyvä syy on se taas laistaa siivouksista ja mennä kameran kanssa ulos.
Boordia! Voi herrasiunaa. Ja monenlaista tapettia! Annamunkaikkikestää. Kas kun ei maisematapettia. Ja verhoa monessa kerroksessa, etuverhoa, väliverhoa ja takaverhoa ja salusiinia. Ja kuka ripustaa, nih?? Onneksi en osaa tapiseerata. Enkä opi.
Unohtamatta puffiverhoa, valoverhoa ja kappas vaan, kappaa ja se ripustaa, ken yltää. Minä se en ole, koska en yllä edes tikarappusilla verhotangoihin.
Niijja entäs tosiaan näät maisematapeetit. Olisi nolon näköistä, joss rantamännyn rungossa olisi pykämiä huohonkon tapiseerauksen jäliltä.
Verhotango se oivasti sopiikin kotioloissa pyörähdeltäväksi. Vallankin, jos ikä ei enää riitä Nuoruustangoon. Toisaalta, eihän meistä oikeasti kukaan ole koskaan liian vanha lämpöä, lempeä antamaan eikä itseään kantamaan yksin tein, eihän?
Hatunnosto ja kumarrus Mealle voitosta Anssin epävirallisessa (vai onko mikään valtamedian serverin kautta eetteriin pukattu koskaan epävirallista?) parasta-blogitekstiä -skabassa!
"Lämpöni, lempeni annan, kaunis on nuoruutein. Näät suven ruusut kannan, itseni yksin tein. Ei ole muuta antaa kuin tämä nuoruutein." Voi nuoruus, tätä Chydeniuksen ja Kaipaisen tunkunostalgista kaiheutta ei juuri mikään voita ppatoksen määrässä (paitsi ehkä Teräsbetoni). Eipä mene verhotangossa askelet sekaisin eikä astu toisen varpaille.
Niin, se. Minulla on vaan niin paljon ystäviä. Antavat vaikka ainoan takkinsa päältään. Oikeastihan asia ei suinkaan näin ole, varsinaiset lahjakkuudet ovat toisaalla. Mutta minä lausun nöyrän kiitoksen minulle äänensä suoneille. Ilahduttaa mieltä tavattomasti.
Loistavasti kerrottu tarina ja kommentit vaan laajensivat tajuntaa lisää! Tästä piti jatkaa myös omassa blogissa, osui nimittäin niin kohdalleen. Onkohan nyt se aika vuodesta?
Juu-u. Noin se alkaa. Ja voi sitä miehen vahingonilon määrää, kun olohuoneen kirjahylly ei mahdukaan makuuhuoneen sille seinälle, jolle piti eikä vimmansa tunnoissa oleva nainen tullut mitanneeksi ennakkoon, siirsi vain lujassa uskossa. Eikä sänkykään mahdu poikittain nurkkaan ja telkkari siihen toiseen nurkaan. Miten ne niin mielessä sopivatkin sinne. Ja se olohuoneen sohva ei näytäkään hyvältä selkäpuolelta, ei sitä voikaan pitää niin.
Mutta piristää se souvi kummasti, jos ei ehdi masentua, kun mikään ei mene niin kuin suunnitteli. Jään seuraamaan tilannetta teillä. Toivottavasti kolmivuotiaan röhökyhä hellittää.
Mea, luetko ajatuksia vai meneekö se aina just samalla tavalla? Kirjahyllyn siirtoa makuuhuoneeseen nimittäin suunnittelen, sitten sängyt toisinpäin ja olohuoneessa sohva ympäri ja telkka toiselle puolelle. Mittanauhaa ei tosiaankaan näy missään.
Menikö ihan oikein, noin sen olin lukevinani. Ei vais, taitaa olla vaan meidän päät samasta muotista. Kun olisihan se niin kiva, kun se kirjahylly olisi makkarissa ja sängyt jos olisi toisin päin, niin olisi ihan erilaista herätä ja huone aukenisi uutena. Ja nimenomaan telkka toiselle puolelle (sen sain sentään mahtumaan ja sohvan ympäri).
Mittanauhat on silmättömiä varten, me mennään mutulla. Paljon on mennyt sillä tavalla pieleen mutta paljon on osunut kohdalleenkin.