Viikonloppumatkalaki
Ei niin pientä matkaa, ettei kassi tulisi täyteen turhaan pakattua vaatetta, kenkää, takkia, pussukkaa ja kaiken-varalta-yhtä-ja-toista. Vaikka kuinka kokemus olisi osoittanut, ettei niitä tosiaankaan tarvi, niin eikö kassiin vielä loppumetreillä heitä pari paitaa ja yhdet farkut ja villapaidan ja topin ja parit kengät ja sitten vielä muutaman jonkun, kun ei voi tietää, millaisella vaatetuulella seuraavana päivänä on tai millaiset ilmat iskee tai mitä siellä perillä tulee tehtyä. Vaikka kotona samana aikana käyttää tasan kahta paitaa ja niitä samoja kenkiä ja yksiä farkkuja, niin ei, kun ei voi tietää. Ja sitten niitä kopaisemattomia vaatteita tulee kanniskeltua eestaas. Mutta yksi on varma, jos joku hama sattuu, kaatuu vaikka punkkulasi tai lautaselta hyppää pizzanpala syliin, ei taatusti ole tärvääntyneille vaihtokappaleita mukana.
Ja ihan varma on, että kun se hama sattuu, niin juuri silloin päällä on valkoinen paita. Tai jos se on mustavalkoraidallinen, niin punkku kaatuu valkoiselle osuudelle. Ja koskaan ei kaadu valkoviini tai siideri. Ei, aina se on se josta jää ikitahra. Eikä koskaan valkoinen ruoka hypi syliin vaan nimenomaan pizza tomaattikastike edellä.
Viikonloppumatkalakiin liittyy tietenkin vielä se, että ennen lähtöään kiireessä vielä silittää ne farkut, joita ei koskaan käytä mutta joita saattaisi käyttää ja sitten perillä iskee epäilys, että jäikö se silitysrauta päälle. Mitä enemmän mahdollisuutta miettii, sitä varmempi asiasta on ja kuulee jo korvissaan paloauton sireenit. Vaikka se ei koskaan ole päälle jäänyt. Mutta kertahan voisi olla nyt se ensimmäinen. Miksei kaikki kahvinkeittinmet, silitysraudat, kähertimet ja hellat tehdä itsestään sammuviksi. Ja miksei ihminen koskaan opi tekemään tarkistuskierrosta ennen lähtöään, kun kuitenkin aina epäilee.
Eihän se taaskaan ollut jäänyt päälle. Kuutta paitaa, yhtä kenkäparia, yksiä farkkuja ja pussillista meikkejä on kierrätetty kassissa nelisensataa kilometriä ja vauriot: kaksi valkoista paitaa roiskeissa.
Jälkipuheet
Juuri tämän vuoksi suosin ikityylikästä mustaa. Tai muita tummia värejä...
Punkkutahran onneksi saa katoamaan mystisesti kaatamalla liberaalisti suolaa tahran päälle. Ihan ruoka- tai merisellaista, aromisuola varmana jättäis vielä pahemman läntin. Mutta tavallinen suola imaisee sen viinin itteensä niin täysin, ettei jäljelle jää yhtikäs mitään, ei edes tahran reunoja.
Matkalle mukaan: Tumma paita sen valkoisen lisäksi ja kilo suolaa!
Matkalakiin liittyy tietenkin, että punkku kaatuu hotellihuoneessa, joss ei ole suolaa. Paitsi, että täytyykin muistaa pakata sitä ensiapupussukkaan.
Ja viikonloppumatkalakiin jostain käsittämättömästä syystä liittyy, että ihminen, joka käyttää vain ja ainoastaa mustia vaatteita muuten, saa päähänsä pakata mukaan valkoisia paitoja ja käyttääkin niitä.
Ja kengät on tietenkin väärät: kuumat tai pienet tai liian uudet käveltäviksi. Koska ne hyvät vanhat on liian arkea.
Mutta josko enempi reissuaminen tekisi ammattilaisen jonain päivänä.
Itseasiassa ostavalle myydään itsestään sammuvia teknisiä vimpaimia, kysyvä löytää.
Kaupasta voi ostaa kahvinkeittimen, joka sammuu parin tunnin päälläolon jälkeen (siinä on vimpain, josta voi lisätä päälläoloaikaa). Vastaavalla tavalla tehtyjä helloja on ollut varmaan vuosikymmenen ellei pari. Tosin ajastimella varustettu hella estää ummikon kokkailut, koska levyt eivät lämpene ellei pyöräytä ajastimeen aikaa. Näin ainakin sillä hellalla, joka seisoskeli polleasti kaverin keittiössä, kun yritin keittää teevettä. :-)
Varmaan kaikenlaisia sähkövimpaimia löytyy ajastimilla ja löytyyhän pistorasioihinkin ajastimia, mutta varjopuolena tulee tietenkin hinta. Kaikki ekstra maksaa, kuten vanilijakastike omenapiirakan päällä.
Olipas ontuva kielikuva. Heh.
Jepulis, kyllähän niitä saa, jos on paalua mutta kun keittiössä tönöttää varsin uusi hella ja lahjaksi saatu silitysrauta. Mutta miksei siis kaikki ole sellaisia, ihan ilman muuta. No, kahvinkeittäjä onkin sitä mallia kotona ja se onkin pahentanut tätä ongelmaa, nyt ei muista tarkistaa työpaikan keitintä.
Nyt tarttinis pyrkiä paalupaikalle, niin saisi elämästä hyvän ja mukavan ja nätin kuin omepiirakka vaniljakastikkeella.
Elämä on kuin mikrossa lämmitetty joulutorttu. Rapsakka haalea kuori houkuttaa mutta haukatessa elämän ensi kokemuksia, sisältä suuhun tuleekin polttavan kuuma luumutäyte.
Onko nimiehdotuksia ketsuppipullon tai sinappipurkin päähän kuivuvalle knöölille joka aina matkaansaattaa ylipainen puristettaessa ja präiskäyttää vaatteet pilalle?
joku paikannimi -Minkiö? Kuivero? Knööli? Kuivasto?
Tämä se on minuakin askarruttanut, että miten se luumutäyte saattaakin olla niin kuumaa. Ja vaikka sen muistaa, niin ahneus lyö järkeä nekkuun ja joka kerta pitää se rakkula kitalakeen hankkia.
Se klönttipihkatappainen on ikävä. Sillä olisi jo liuta kuvaavia nimiä, jos esi-isillä ja -äideillä olisi ollut sinappia ja ketsuppia.
Sanoo sana (eli Elimäen tarkoitus):
TÖÖLÖ (s.)
Hyytynyt tahna, joka jää ketsuppipullojen suuaukon reunukseen halvoissa kahviloissa.
"Suomen älymystö on juuttunut töölöön." - Paavo Haavikko
toisaalta myös
RYÖKKYLÄ (s.)
Se, miten jokin tulee ulos yhdellä purskahduksella huolimatta kaikista yrityksistä saada se tulemaan ulos tasaisesti ja hitaasti, esim jauhot kastikkeeseen, ketsuppi ruokaan, multa kukkaruukkuun jne.
Kannatan ryökkylää. Sehän kuvaa onomato... öh, siis se pursaus kuulostaa ryökkylältä ja sana näyttääkin ihan itseltään tursokkeelta.
Voisi se olla myös RYMÄTTYLÄ.
Huomenta! Luulin jo, että olet lopettanut kirjailusi. En eka löytänyt kuin syyskuun viimeisen päivän merkinnän Täydellisestä miehestä. Nyt älysin klikata lokakuuta! Hyvä minä.. Pitää lukea ajatuksella aiemmatkin. Energistä päivää sinne päin.
Huomenta Kaktus. Ettet vaan olisi enneunien näkijä? No ei vaiskaan. Käyttänet selaimen kirjanmerkkiä ja lie merkinnyt sen syyskuun kohdalla, jolloin hakeutuu aina syyskuuhun.
Blogilistan kautta oman suosikkilistan tekemällä voit seurata valitsemiasi helposti: listalle napsahtaa kellonaikoineen tilaamasi blogit, kun niihin on ilmestynyt päivitys.
Kiitos, kävin rekisteröitymässä näin aamutuimaan. Olet näemmä 6. suosituin tällä hetkellä! Ilmankos eksyin silloin sivuillesi. Päivän jatkon toivotukset, en oikein osaa lisätä adjektiivia alkuun, kun on kovin tuhruista ainakin sään puolesta.
Kiitos itsellesi. Jokainen lukija, uusi tai vanha, ilahduttaa minua jokaikinen päivä. Ilman lukijoita olisi oli kuin tuulella tyhjässä metsässä: jos kukaan ei kuule, niin olisiko sitä olemassa. Tuulta.