Hiljaa, tämä hetki
Varovasti Mari ojentaa kätensä tyhjälle tyynylle. Muistaa miltä tuntui hengittää hiuksiin. Hyväillä silmillään olkapäätä, jota verhon säleiden välistä siivilöityvä aamun kalpea valo raidoitti.Hiljaisuus hyväilee kuin hauras pilvi liian korkealla lentävää lintua.
Jälkipuheet
Oh, nyt menin kyllä sanattomaksi.
Kyllä. Hämmennyin vain ajattelemaan, miten joskus hyvinkin tuskalliset asiat voivat muuttua hyviksi muistoiksi. Vain hyvät hetket elävät. Ja hämmentävän usein niihin hetkiin ei liity ääntä.