Nolojen tunnustusten keittiöstä
Minua on naurelehdittanut se Saarioisten mainos, jossa tytöt keittävät lego-palikoita mansikkahillopurkeissa ja tekevät hernekastiketta. Onpa somasti ajateltu hernekeitosta, ajattelin, kunnes eilen luin Hesarista [€], että kouluissa ihan oikeasti on ruokalistalla hernekastiketta. Seikka kiinnitti huomioni siksi, että jo monasti täällä mainitsemieni kalapuikkojen lisäksi lempiruokaani on rehti hernekeitto. Mikä tahansa malli käy mutta himon iskiessä, ja se tekee sen usein, käy käsi kaupan hernaripurkkiin. Juhlahetkiä on, jos kävelykadulla joku haluaa julistaa sanomaansa hernesoppatykin vieressä, kuuntelen mitä tahansa yhden purkillisen ajan. Paras soppa tietenkin syntyy itse tehden savupotkaa keitellen. Tai no. Joskus onnistuu, toisinaan sitten taas ei.
Eilen iski paha hernekeittopakotus ja kotiuduttuani päätin tehdä juhlamallin eli paistella sekaan kolmatta lempieinestä pekonia. Ja olinko sitten taas vähän nokkela: pannu liedelle, virtaa levylle ja ajan säästämiseksi pekonit saman tien pannulle. Menin siinä vähän lukemaan blogeja välillä, unohdin pekonit, muistin pekonit, menin keittiöön ja katsoin, että levyhän ei ole kuin inasen haalea ja pekonit rivissä pannulla edelleen kylminä. Ajattelin, että takalevy on rikki, huoh, siirsin pannun etulevylle. Takaisin blogoslandiaan, unohdin paistokset taas, muistin paistokset hyvin paljon myöhemmin, menin keittiöön todetakseni, että tämä se tästä uupui, etulevykin on rikki. Pekonit edelleen vain vähän lämmenneinä. Tippaleipäaivoni tulostivat välittömästi uuden ratkaisun: sulake. Hain tuolin, kurkotin sulakekaappiin ja mietin, onko varastossa 16-ampeerisia ja jos, niin missä ja ovatko nämä edes niitä ja huomasin yhdestä punaisen navan lähteneen ja totesin sen kymppiamppeeriseksi. Irrotin sulakkeen lyöden se sinistä lieskaa ja totesin sen sittenkin ehjäksi. Koska se olikin lamppujen sulake. Menin keittiöön ja ajattelin, että kuinkahan paljon tämänkin hellan korjaus taas maksaa. Huoh. Oppiosuus: tieto lisää tuskaa, sillä mitä enemmän on teknistä nippelitietoa, sitä kauempaa ratkaisua hakee. Koska käsitevarastoni sisältää mm. palaneet vastukset sekä sulakekaapin ja ampeerit, en heti oivalluksien humalluttamana tullut huomanneeksi, että levy oli ollut ykkösellä molemmilla yrittämillä. Olin nimittäin kääntänyt ne namiskat väärään suuntaan. Sen se autoilu teettää, vähän niin kuin vaistomaisesti olettaa, että kun nuoli osoittaa koilliseen, on sata lasissa ja lämmöt täysillä.
Eilinen herneentyminen saavutti huippunsa, kun se ikipirteä ravitsemusterapeutti maistatti laihduttajalla hernemureketta [sic!] ohjelmassa Olet sitä mitä syöt. Pistää miettimään, minä kun tykkään kunnon pekoniaamiaisesta paahtoleipineen ja paistettuine munineen. Ja totta, enköpä vaan näytäkin koko laila tältä [video].
Jälkipuheet
Se mureke oli tehty kik-herneistä, eli kahviherneistä, jotka miellän enemmän pavuiksi kuin herneiksi, ainakin koostumukseltaan.. Tai samaa sukua ne kuitenkin taitaa olla, pavut ja herneet..
Hyviä molemmat.
Nyt tuli nälkä..
Jopa oli video!
Kastike oli myös kik-herneistä. Itse asiassa se mureke oli varsin herkullisen näköistä. Söin kerran jossain Kreikassa Virvilä-keittoa ja se oli lähes parasta, mitä olen maistanut. Jostain syystä punaisista pavuista tehty keitto oli Virviläsoppaa. Ehkä se papu sitten on virvilä. Kerran kokeilin muhennosta niistä ja jo vain oli herkkua.
Herneet ja pavut ovat aivan liian väheksitty ruoka-aines.
Tanssiva aamiainen on viihdyttävä. Tai olisi.
Eikös virvilät ole linssejä? Linssit usein lasketaan pavuiksi, mutta kasvitieteellisesti ne muistaakseni ovat jotain muuta.
No just niitähän ne oli. Onko ne edes punaisia. Tottahan minä sen tiesin ;) ja hyviä ne olivat ainakin. Niitä piti kai liottaa vähän pikkasen kauan mutta loppu oli helppoa.