Entäs jos ne pikkueläimet on niitä onnistuneita itsemurhakandidaatteja? Ne oikeesti säälittävät on ne epäonnistuneet tapaukset, jotka kituu siellä ojanpohjalla?

Totta. Ja kaikki ne ammuttujen hirviäitien orvot vasat, jotka onnettomina ja ilman opasta sitten säntäilevät tielle ja pahimmassa tapauksessa vain loukkaantuvat ja haavoittuneina linkuttavat metsissä kunnes ...

Auts. Kohta varmaan pysähtelen ja käyn tarkistamassa, että hengittääkö vielä. Ja mitäs minä sitten tekisin? Ei olisi minusta siltä henkeä viemään ja vapauttamaan tuskistaan.

Niin.

Pohdin samaa pieneläintragediaa jo viime syksynä. Supikoiraa ei kovin moni ole nähnyt kuin hatussa tai raatona tien ohessa.

Tuo liikennemerkkikokoelma herättää ajatuksia. Miltei kaikista löytää spekuloinnin aihetta, spekuloin hetken päästä -vaikken lääkäri olekaan.

http://www.tanssi.net/keskustelu/74/76368.html#t

Ja mistä se johtuu, että jänöpuput joskus innostuvat juoksemaan metsäteillä auton valojen kiilassa? Siinä sitten katselee, että tuossa se paisti menisi, jos osaisi nätisti päälle ajaa.

Minä en pääse rekoista ohi edes vinkkauksen jälkeen. Ovat ne niin pelottavia ja (syvyys)näkö niin huono.

Minäkin olen, kuulepa Murphy, melko pedaali

Mary, herrasmiesrekkakuskeja on kyllä enemmän kuin herrasmiestavallisautokuskeja. Tosin on sitten tappajarekkojakin, jotka hakevat nautintoso ajamalla kerrostalonsa pikkuauton perään. Se vinkuttaminen on kaksiteräinen miekka: entäs jos vinkuttaja arvioi väärin. Siksi luotankin vain ja ainoastaan ammatikseen ajavien rekkakuskien vinkkeihin.

Lukaisepa Mary Murphyn tarina hilpeästä Ristosta, joka huvittelee talviöinä ajamalla jänistä takaa.

Tuolla maailman mantereita kierrellessä näkyi noita ruuhamerkkejä enemmänkin..
Ei jokaisella tiellä ruuhkaa ollut, mutta ei liikennemerkitkään olleet tavallisia, vaan valomerkkejä. Eli olivat päällä silloin kun oli ruuhkaa ja pois päältä silloin kun liikenne soljui sujuvasti..
Erittäin loogisesti, myös naiselle.

Ohitse päästävää voi kiittää ohituksen, ja oikealle vilkutuksen, jälkeen vilkauttamalla kerran vasemmalle.
Niin ja takana tuleva valonräpsäytyshän on "olepa hyvä".

Ne valaistut merkit on hyviä. Jossain olen tänä kesänä nähnyt sään mukaan vaihtuvia nopeusrajoittimia, loogista ja näkyvää. Mutta lie kallista. Ja kuka niitä ruuhkia ja säitä siellä puskissa tarkkailee. Jos ei puskissa, niin mistä joku kirjoituspöydän takainen satojen kilomeetterien päässä voi tietää.

Jotain tuollaista kiittelymerkistöä ounastelinkin ja sehän meni minulta sitten ihan oikein. Vahingossa. Joskus sokeakin kana löytää oikean jyväsen.

Eiköhän liikenneruuhkia valvota ihan vain liikennekameroilla, jostain sieltä satojen kilometrien päästä..

Niinpä tietenkin, ajattelin vaan, että jos kaikki tiet olisi vaihtuvin nopeusrajoituksin, niin tarvis aika monta äöijää vahtimaan kameroita.

Eri teiden liikennemäärät taitaapi tulla induktiosilmukoista joita on upotettuna asfalttiin pari peräkkäin. Saadaan myös selville ajoneuvojen nopeudet sillä tavoin. En tiedä miten hyvä ohjelmisto siinä on jotta tunnistaako rekat ja perävaunua vetävät autot yhdeksi ajoneuvoksi.

Sitten on sieltä tien poskesta tietoliikenneyhteydet niihin valvomoihin. On myös kameroita ja kaikkea säätilaan ja lämpötilaan liittyviä antureita. Ne tunnistaa isommasta koppirykelmästä tien poskessa.

Pikkuautoja luullaan mopoksi tai sitten se hiilikuitukori ei anna magneettista vastetta lainkaan. Itse saan töistä lähtiessäni työpaikan portin aukeamaan polkupyörälläni, joten vitsi vaan. Kaupoissa on liiketunnistimet ovissa lämpötunnistimet jouduttiin vaihtamaan kun frigidi-ihmiset joutuivat kulkemaan sytkäri kourassa jotta ovet aukeaisi, ja se oli nolo se.

Tietyömerkki on omistettu näemmä työn sankareille, harvemmin enää lapiomiestä näkee kun koneet jyllää.Sellainen fiksu homma on nykyään että voidaan rouhia vanha asfaltti talteen ja uusiokäyttöön, ei tarvitse aina vaan päälle lisää laittaa kuin ennen vanhaan.

Yhdysvalloissa rautatiekiskojen väli on 4 jalkaa 8.5 tuumaa. Aika outo luku?
Se tulee siitä että Amerikan rautatiekiskon rakentajat tulevat Englannista.
Nämä rakentajat ovat entisiä hevoskärryjen tekijöitä ja he käyttivat samaa pyöräväliä luonnollisesti.

Roomalaiset sotavaunut kaiversivat teihin urat jota seuraavien sukupolvien oli käytettävä jotta pyörät eivät rikkoontuisi.

Eli Yhdysvaltain rautateiden raideväli 4'8.5" on saanut alkunsa Rooman valtakunnan sotavaunuista.

Kun seuraavan kerran saat käsiisi typerän pesifikaation, muista hevosen P****stä se raideleveysspeksin on. Sotakärryjen eteen piti mahtua kaksi hevosen ahteria.

eikä siinä vielä kaikki

Alunperin avaruussukkulan kantoraketin suunnittelija olisi halunnut tehdä niistä hieman paksumman paremman hyötysuhteen saamiseksi.

Tehtaan ja laukaisupaikan välillä oli kuitenkin ahdas tunneli jossa oli vain yksi kiskopari. Siispä sukkulankin mitat määräytyivät hevosen ahterin perusteella.

No nyt tuli taas sen sorttinen informatsioonipläjäys, että pyörryttää heikompipäistä. Enkä taaskaan uskalla arvailla, mistä kohtaa alkaa murphylainen totuus.

Tulikin muuten mieleeni, että ei meitä Martin kanssa varmaan induktorit ja tunnistinkamerat huomaa, kun me ollaan niin pieniä ja Marttihan on melkein muovia ja mitälie tri.. no jotain turvakaarta. Eihän meissä ole peltiä kuin se, mitä on rautaa korkokengissä ja rautahampaissa.

Onko sulla Murphy jopo vai ajeletko 28-tuumaisilla renkailla. Tuli vaan mieleen siitä Josefin polkupyörän renkaasta, että mahdoitko senkin päästäsi tempaista.

Taitaapi olla 26" renkaat. pyörän löysin hylättynä ojasta ja kunnostin, tarkkailin sitä siinä ojassa ensin pari kuukautta. Siitä tuli mieleen juuri tänä aamuna näkemäni tapaus ja mietelmä miten olisi pitänyt toimia?

Kääntyessäni jo moottoritien alittavaan tunneliin, edessäni oleva nuori mies , likimain 15 v. Pysähtyy ja nakkaa käyttämänsä lastenpyörän pusikkoon ja jatkaa matkaansa lookisti kävellen.

En pysäyttänyt, en mennyt ottamaan henkilötietoja, en soittanut poliisille jatkoin vain matkaani. Jossain tässä lähistöllä on nyt lapsi ilman pyöräänsä ja tuossa se pyörä olisi pensaikossa, -ainakin toistaiseksi.

Mitä tekisi laupias samarialainen silloin ja nyt?

Nyt pitää mennä ostamaan autoon etuvaloumpio. Esikoinen ajoi isän autoa eilen.

Mutta jospa se poika hylkäsi oman pyöränsä siinä. Jospa tunsi sillä salamanlyömällä kasvaneensa aikuiseksi ja jouti jo lastenpyörä jäädä tien sivuun.

Ihmettelin, että miten niin autossa on etuvaloLUMPIO mutta ei sitten olekaan. Peljäästyin jo, että taas tuostakaan en tiedä mitään.

Luin myös ensin, että etuvaloLumpio, mutten sanottavammin hätkähtänyt, koska tietämykseni niin etuvaloLumpioista kuin -umpioistakin on varsin heiveröinen.

Sitä on tämän Murphyn kanssa oltava tarkkana, mies vetelee verkkarin hihasta niin uskottavia tarinoita, että sitten hävettää, kun menee miinaan.

Monilla on menneet yöunetkin miettiessään sen Seis-kissansilmätehtaan arvoitusta.

Minähän muuten jossain unessa näin meean martin, jota verrattiin johonkin leikkikaluautoon (tsykologit, apua, eihän me edes tunneta!). Olipa metka tunne, en ole muistaakseni kuin kerran nähnyt martin kaltaisen livenä ja leikkiautoilla ja minulla ei ole sitäkään tekemistä toistemme kanssa. Kyllä meidän meea osaa, ainakin riittävästi liikennemerkkejä pelatakseen viehkon menopelinsä kanssa.

Älä kaaselissa, missä se Martti oli. Karkaileeko se yöllä parkkikselta? Ja tietty jonhon matspoks-autoon meidän Marrtia verrattiin. Oliko siinä edes aukenevat ovet? Ja pikkuratti ja pikkupenkki ja pikku-Mea ratissa?

Just äskön tulin Martin kanssa itsepesupesulasta. Ihan vaan siksi ilmoitin, että tiiätte, miksi kohta sataa.

On muuten sellanen pikku vika mulla, että vaikka tunnen liikennemerkit, niin en huomaa niitä välttämätätä. En vaan niinku tule nähneeksi. Ja sitten ihmettelen, että kuinka lujaa saa ajaa ja varmuuden vuoksi ajan sellasta yhdeksääkymppiä, kun se on niinku siinä 80:n ja 100:n välissä. Eli aika varmasti keskimäärin oikein.

Mietin koko yön, kääntelehdin ja vääntelehdin. Luulenpa että Mea on oikeassa sen polkupyöräheittelijäpojan suhteen. Kyseessä oli aikuistumisriitti. Amerikassa mennään isän kanssa vuorille ja tapetaan ensimmäinen peura, se on miehekästä se.

Mutta tämä polkupyöräpoika on varmaan köyhästä perheestä ja jotunut ajamaan pitkään pienellä pyörällä. Häntä on siitä kiusattu mutta hänpä ei katkeroitunut vaan sisuuntui. Meni aina koulun jälkeen jakamaan lehtiä ja vasta senjälkeen teki läksyt. Säästi ja säästi, tunnollisesti. Ei tupakoinut ei kaljoitellut hän. Juuri eilen hän oli saanut tarvittavan summan kokoon ja ensitöikseen päätti mennä jonottamaan pyöräkaupan oven taakse. Rahat polttelivat taskussa kuin kuuma kekäle, -omat rahat, -ikiomat rahat ja itse tienatut.

Kuin rituaalinomaisesti hän ajaa vanhalla pilkan kohteeksi joutuneella pyörällään osan matkaa. Puolivälissä hän ottaa pyörän vielä hennoille harteilleen ja viskaa sen kauas tienvarsipusikkoon. Hän on tehnyt sen, hän on omillaan, hän ostaa oman pyörän, -sille eikä hänelle ei enää naureta.

Luulenpa että otan hänestä seuraavalla kerralla tavatessani kuvan ja teen hänen tietämättään ylistävän kirjoituksen paikallislehteen.

Noin sen täytyy olla. Mutta ei ollut niin aikuinen, että olisi ymmärtänyt ottaa pyöränkumin talteen.

No, seuraavalla kerralla sitten.

Älä hyvä ihminen usko niihin ammatikseen ajaviin. Joskus siellä kivitalossa saattaa olla jonkinverran heikkonäköinen tai muuten vain mielenvikainen kuski, joka epähuomiossa tahi kiusallaan vilkauttaa sitä oikeaa. Ja juuri silloin tulee toinen kivitalo vastaan. Näin on nimittäin itselleni käynyt, mutta koska en kerran luota niin varmistelen vielä itse.

Toki kiitän, mikäli kuskin arviointikyky on ollut riittävä ja pääsen ohitse.

Totta puhut. Olen aina ollut sitä mieltä, että tuollaiseen vinkkiin ei kannata sokeasti uskoa ja nyt itse unohdin viisauden hämmennyksissäni.

Tottahan se on, että uskoessaan antaa henkensä toisen arviointikyvyn varaan. Mikä ei ole ollenkaan fiksua.