Jos minun kurpitsani on freudilainen, niin mitä pitäisi ajatella avomaan kurkuistani. Minun hölskykurkuistani. Tiedättehän se hakkuukurkut; sopivan kokoiset sievät käteen sopivan puikeliaat kurkut kuoritaan ja viipaloidaan syvälle lautaselle, suolaa ja sokeria ja tilliä tykö ja toinen lautanen päälle ja sitten hölskytetään. Lopuksi etikka-sokeri-suola-veteen jääkaappiin ja jos malttaa pitää näppinsä erossa puolikin päivää, niin hyvä on. Mutta jos ei, niin hyvää on ennen sitäkin.

Entä mitä pitäisi ajatella siitä, että olen ollut huomaavinani, että markettien vihanneslaarien äärellä pahimmat kurkun ja tomaatin puristelijat on miehiä. Ei niille kelpaa naisen valitsemat pienet käteen sopivat tomaatit, ei vaimon valitsema kapea ja napakka kurkku. Miehen pitää saada valita ne ihan itse, yksilönsä huolella ja hellästi he laarista poimivat, jokaista punniten ja puristellen, kurkun päitä nypistellen tyytyväinen ilme kasvoillaan uskovat he aina löytäneensä laarin parhaat.

Menenkin tekemään hölskykurkku-tomaatti-feta-oliivi-salaatin ja syön sen makkaran kanssa.