Kieltämättä kun ulos katsoo, mieleen tulee syksy. Toisaalta minähän olen aina pitänyt sienistä, syksyn tuoksusta, pimenevistä illoista, rommikaakaomukillisista torkkupeiton alla, suklaasta ja hyvistä kirjoista, kynttilöistä, katuvalojen valokeiloista, värikkäistä puista, ravakasta tuulesta, joka puhdistaa pään, sateesta, kuraisista kengistä, aamupakkasista, lätäköiden ensimmäisistä jääriitteistä.

Mitenniin, minäkö muka syksyihminen? Tulkoon ja vieköön mukaanaan.

Niin.

Kovin totuudenmukaisen kuvan saivat suomesta MM-kisavieraat. Hyvä että suomella oli antaa välillä jotakin todenmukaista, Lahden dopingsotkujen vastapainoksi.

Elokuu, yön kostea henkäys tulvii sisälle tuuletusikkunoista leppeämpänä ja seesteisempänä kuin kesäkuun kuumat aallot. Vuosi 2005 kipuilee menopaussin kourissa.

Onko tämä sitä vai vaiko vaan niitä vuotisia? Entäs tuulimunan mahdollisuus, sitäkö se onkin?

Koivut kellastuvat mutta kosteus pitää lehdet vielä tukevasti kiinni emopuussaan. Vasta kun yöpakkanen, tuuli ja vuoden armoton kierto tekevät tehtävänsä niidenkin on aika antaa periksi.

Vaikka tämä on Mean päiväkirja, sivullinen raaputtaa sinne melankolisen viestinsä, koska myös hän on yhdessä elämän taitepisteessä. Nuorimmainen tekee muuttoa pois kotoa. Vähäistä omaisuutta pakataan jätesäkkeihin ja pahvilaaikoihin. Huonekaluliikkeissä kierretään ja isin kukkaron nyörejä raotellaan. Mikään entinen mööpeli ei kelpaa mukaan ja matkaan, tyyli se pitää olla tai ainakin se pitää itse määrätä.

Kuinka kaukana se aika onkaan jolloin itse oli vastaavassa tilanteessa? Saatoit juuri ehkä itse muistella samaa tilannettasi. Aika tavat ja tilanne oli eri ja aina yksilöllinen. Silti tilanne kotipesään jääville on kuin koivupuulle joka syksylä karistaa lehtensä. Nuo lehdet jotka hän jo hetken luuli kasvattavansa ikoiomakseen ja pysyviksi kuin vieressä jököttävän kuusen neulaset.

Minun kolmastoista nimeni on Syksy mutta elokuu on surullista luopumisen aikaa, sillä kahdestoista nimeni on Kesä, tai olisikohan kuitenkin neljästoista. Minä vaan en kestä luopumisia, en hyvästejä, en loppumista. En. En tahtoisi hyväksyä kesän taas menneen. En. Kun tulee se oikea syksy ja hämäränhyssy, kietoudun Maryn lailla huopaan ja myhäilen olossani. Rommikaakao on hyvää.

Elokuussa on sitä samaa melankoliaa, jota on tyhjentyvässä kylässä, kesämökissä, kodissa, sunnuntai-illoissa. Lähtöä, poistumista, hyvästejä, selkiä, kyyneleitä. Kyllä se Murphy siitä iloksi muuttuu, trust me.

-no jos niin sanot niin, kyllä se siitä sitten. Kirjoitusvirheeni paistaa silmiin jälkikäteen räikeästi. Olkoon se vain osoitus kirjoittamiseni sensuroimattomuudesta, tajunnanvirran reaaliaikaisuudesta -ei huolimattomuudesta. Välimerkkien käyttö ja relatiivilauseiden väärinkäyttö paljastakoon todellisen sivistymättömyyteni. Olenhan sen aikakauden lapsi jolloin ei edes peruskoulua oltu vielä keksitty.

-illan varjoon himmeään

Nyt on Murphylla kyllä melkoiset melankoliat päällänsä. Vaan mikä minä olen siihen mitään sanomaan, sama hattu se on täälläkin päässä päässä. Nurinpäin ja laput korvilla.

Kansakoulu, mikä ihanan nostalginen sana. Ihan toista kuin peruskoulu. Minäpä tunnen ihmisiä, jotka ovat käyneet vain kiertokoulun, eivät osaa laittaa pisteitä tai pilkkuja mihinkään. Relatiivilause on sanana heille oudompi kuin sepänpihdit tai ranstakka. Silti he ovat sivistyneitä. Niin että älä mulle ala. Vai muka sivistymätön.

Niin.

Ihminen alkaa tulla vahaksi kun hän alkaa miettimään sitä asiaa että tulee vanhaksi. Oikeasti olenkin vanha kuin Metusalem. Lisäksi ikäisteni miesten yllä alkaa killua Damokleen miekka. Oikeasti se killuu siiinä testikkelien yläpuolella, eturauhasen tienoilla. Jos vielä pitäisi juosta joka vuosi pappografiassa syöpäseulonnoissa kuin naiset mammovastaavissa, niin lohduttaisiko tulos enemmän kuin odotuksen piina? -no ei tälläisiä saisi miettiä.

Kansakoulun tunneilta jäi mieleen hassut termit, muuta ei jäänytkään. Teonsana eli verbi. Laatusana eli adjektiivi. Mutta tietääkö kukaan muu mikä on ulkotulento ja sisäolento? Voin vihjata että vastaus löytyy akselilta:
Inessiivi, elatiivi,illatiivi, adessiivi,ablatiivi,allatiivi.

Onneksi suomennokset jätettiin pois, ne naurattaa vieläkin.

Se ei sitten vaan hellitä, tuo melankolia Murphysta. No, aikansa se ottaa. Kyllä se siitä.

Ulkotulennosta mieleen tulevat allit, nuo naisten viholaiset. samassa sarjassa läiskivät naista korville kuin miestä hiukan alempaa. Siksi suosikkini on ulko-olento, joka tuo mieleen pörröisen koiran ja koirankopin.

Kaikkea sitä ehtii meikäläisten päässä pyörähdellä ja kello ei ole vielä puolta päivää.