Jotain pysyvää
Jotenkin on niin turvallista, kun maailmassa on asioita, jotka ei muutu. Niinkuin nyt esimerkiksi ääliöt, erityisesti känniääliöt. Ne ne jaksaa pitää toivoa yllä, että olomme ei suotta tuuditu maailmanlopun syöksyyn. Lajinsa tyylikkäinä esimerkkeinä toimivat ne kaksi äidin pikkuista, jotka ilmiselvästi nauttivat elämänsä ensimmäisistä festareista ja keskittyivät pomppimaan sillä samalla saakelin penkillä, jossa täti keskittyi huutamaan saksalaisella paatoksella muiden mukana. Nämä varttiääliöt sen sijaan keskittyivät hyppimään penkillä ja pudottelemaan toisiaan ja voi että meillä oli kaikilla niin hauskaa.
Kun lapsoset menivät hakemaan lisää Kurkoa, nousi penkille yksinäinen 140-kiloinen täysääliö, jonka yksinoloa en ihmettele yhtään: iso mies ja viitsii keskittyä heiluttamaan penkkiä vain saadakseen tädit putoamaan. Mutta jotta maailma ei olisi liian täydellinen, löytyy tädistä suuttuessaan sellainen määrä raivoa ja ärrillä rytmitettyjä ilmaisuja, että pelkästään jo yllätysvoima pelästyttää toviksi. Kun se yhdistetään helkatin kovaan ääneen ja ilmeeseen, jota vilkaistuaan yksinkertisempikin taliaivo ymmärtää väistyä taka-alalle, on maailma taas hetkeksi raiteillaan.
Ja sitten on vielä ne markot, jotka päättävät ryhtyä istumaan keskelle tietä, jota pitkin 20 000 ihmistä huojuu yöpuullepäin. Mutta sehän ei haittaa markoa, joka haluaa istua kesken kaiken kapealle tielle. Marko, sinusta ei sillä hetkellä tykännyt noin 20 000 ihmistä.
Kiitos marko, sinä ja Pasi, te pidätte toivoa yllä, maailma ei sittenkään muutu.
Jälkipuheet
Universaalia ja pysyvää, siis.
Jotenkin lohdullista, ettei ole vain omasta tiukkavantaisuudestani kiinni se, että ottaa kanssaihmisten ryhmä(ssä)käyttäytyminen päähän.
Sitä tätinä väkisinkin yrittää katsoa lapasten läpi ympäristön motipäisyyttä, ihan vaan tätiyttään ja virkanaiseuttaan ja siksikin, että kaikenlaista on nähty. Mutta kun tämä tonniääliö vielä viimeiseksi ässäkseen heitti tädille, että "ikäloppu", jolla varmaan ajatteli niittaavansa tädin, oli se jo niin säälittävää, että sai sillä aikaan vain hetkellisen kireyden laukaisseen ratkinauruun. Melkein teki mieli taputtaa päätä.
Niin.
Ihmisen alkueläimelliset käytöstavat vapautuvat sovinnaisuuden kahleista, kun on promilleja tarpeeksi ja vellova ihmislauma ympärillä.
Voisinkohan joskus mennä tyynesti ja rauhallisesti mekkalan keskelle ja miettiä mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen. Ottaa räyhäremmin äänekkäimmän henkilön kanssa katsekontakti ja kuunnella olisiko hänellä tähdellistäkin sanottavaa. Parempi on ehkä kuitenkin vältellä rähisijöitä, heillä ei yleensä ole mitään merkittävää kerrottavaa, he ovat vain piina sielulle.
Kaikkihan me olemme universiumin maailmankaikkeuden lapsia ja meillä on oikeus olla täällä, tahdoimme sitä tai emme. Voimme kuitenkin sivistyksen kultahippuja kerätä tien poskesta matkaamme edes sen verran, että annamme elämisen rauhan harmittomille sivustakatsojille.
Olkoomme käsityksemme hauskanpidosta tyystin toisenlainen kuin massahysterian riivaaman nuorison, niin vaikeaa kuin se onkin, koettakaamme pysyä väleissä kaikkien kanssa, -myös ääliöiden.
Emme saa kuitenkaan sulkea silmiämme kaikelta tuholta mitä tiettämättömät tyhmyrit sekopäissään aiheuttavat, maailma on täynnä pahuutta ja väkivaltaa. Älkäämme tulko kuitenkaan kovin allergiseksi nuorisokulttuurille, sillä äkäinen keski-ikäinen äijänkäppyrä on luotu pirun kylkiluusta ja myös rasittava seuralainen.
Rammsteinin spektaakkeli oli alkuvoimaisen mahtava varmaan, -kuin kuu ja tähdet se antaitsee paikkansa galaksissamme. Siksi sallikaamme hieman levottomamman liikehdinnän kuin konsaan körttiäisten telttakokouksissa asian laita on.
Sallikaamme ja sallimmekin. Veikkaan, että samaan aikaan Seinäjoella saatettiin käydä huomattavan paljon karskimpaa huvinpitoa. Hyväntuulista ja harmitonta ja hämmentävän joviaalia ja kaiken hyväksyvää oli nuoriso, se valtaoasa, ne 20 000. Että siihen nähden.
Minä vaan en suostu olemaan se, jolta riistetään maksamansa pääsylipun edestä olostaan nauttiminen. Kukin nauttikoon omalla tyylillään ja ne, jotka tykkäävät vain kaataa penkkejä, niille varattakoon alue, jossa voi kaataa penkkejä. Ylipäätaan, mikä humalallinen oikeus känniääliöillä on pilata muiden olo? Jos on, niin samalla oikeudella ne muut saa pilata ääliöiden hurman.
Vai miten se nyt oli: se huutaa, joka pelkää, sanoi mustalaisen hevonen, kun veturia vastaan kävi.
Tangoyleisö se vasta jaksaa (tänä vuonna tosin ihmeen kiltisti). Sanotaankos vaikka näin, vaikka meillä on täällä toinenkin suurta massaa kiinnostava tapahtuma (Provinssi siis), niin ainoastaan tangomarkkinoilla on joku ollut niin laiska, että vessan, pusikon, tai edes talon seinän sijaan teki tarpeensa keskellä katua. Muistaakseni tästä on ihan lehtikuva kun keski-ikäinen (humalainen) herrasmies helpottaa oloaan keskiviivan tuntumassa..
Ääliöitä löytyy kaikkialta, etenkin kännisistä mutta jotenkin ne suurimmat qusipäät tuppaa olemaan tuolta aikuisemmasta päästä. Oliskohan se niin, että nuorena sitä on vielä niin itseään täynnä, ettei huomaa muita niin häiriköidä, kun täytyy keskittyä itsensä ja kavereiden vakuutteluun, mutta aikuisempana muiden huomioon ottaminen häiriköidessäkin on iän tuomaa kasvua, sekä egossa, mahassa että ääliöydessä.
Tiedä häntä. Mutta suurimmat mulkvistit löytyvät sieltä, missä vuosirenkaita on sen verran, että niillä pitäisi pystyä parempaankin. Ainakin pysyttelemään pinnalla.
Helsingissä, taiteiden yössä tehdään vuosittain virtsalla taidetta. Porttikäytävät ovat lukossa mutta yleensä jää pieni syvennös johon voi laskea laulellen. Se taide syntyy sitten siitä norosta joka virtaa jalkakäytävälle, sumean logiikan ja kaaosteorian matkaansaattamana.
Kunnon savifestareista minulle tulee mieleen jotkin Vihdissä tai Karkkilassa laskettelurinteessä olleet parikymmentä vuotta sitten. Itse en ollut mutta jatkuva kaatosade kuulemma teki paikasta mutavelliä ja valutti teltat rinteistä montun pohjalle. Mutapainia tottavie.
Jossakin maatalousnäyttelyssä oli savinen jalkakäytävä päällystetty Leca-soralla. Jatkuva sade oli nostanut kuitenkin pintaveden jäkakäytävälle. Leca-sorahan kelluu ja ihmiset eivät olleet kesäkengissään huomanneet että vettä on parikymmentä senttiä myös Leca-soran alla, se on kanssa varmaan sellainen kiva yllätys näyttelyvieraille.
Kyllä sun jo pitäisi tuhon ikään tietää, että noin siinä käy, väistämättä, kun massat ovat koolla. Silmänsä voi ummistaa ja ottaa kolme askelta toisaalle, antaa asian olla, jos ei raveleihin kiinni käydä.
Suviseuroissa voi tavat olla kohdallaan, mutta kuka sellaista selvinpäin kestää, pienessä pilvilinassa leijuen, ehkä. Toivottavasti summaaummarum jäi posetiivisen puolelle kuitenkin.
Minä en ole vieläkään, siis tiistaina, saanut varpaitani puhtaaksi siitä savivellistä, jossa perjantaina sain niitä uittaa.
Toisaalta, liekö tuo niin tarpeellista. Savinaamio voi olla hyväksi. Tässä iässä. Tässä villissä ja vapaassa kolmenkymmenen vuoden iässä. Tässä, jolloin kaikki kokemukset ovat posetiivisia. Negativetkin.