Villinä ja vapaana
Kun huoleton horsma, koivu tahi voikukka lennähyttää höyhtäreen ilmaan ja vahingossa osuu asfaltin rakoon, muurin halkeamaan tai tuulen oikusta parin neulasen ja tuulenheittämän multanokareen muodostamaan kekoseen, alkaa kukoistamisen ihme, kuin pilkaten kaikkia oikeaoppisia. Vuodesta toiseen nuo kasvien tuhlaajatytöt rehottelevat huolettomina ja hyvinvoipina kuin kesäkatujen kauneimmat eläen huoletonta ja runsasta elämää. Sen sijaan tolkuttoman vaikeata on saada hyvinvoipainen koti- tahi puutarhakasvi, kukoistava parvekekeitaallinen kukkaloistoa, kuihtumaton amppeliviljelmä. Niille rytäkkeille annetaan vettä, kuoputusta, aurinkoa ja niistä nypitään laastuneet kukkaloistot kuuliaisesti. Vaan miten palkitsevat rotjakkeet uuhteran viljelijän? Menevät ja kuolevat pois, kuihtuvat ja retkottavat kituliaasti. Käytös alkaa välittömästi kaupasta kotiinkannon jälkeen. Jos ihminen saa pimeässä jääkaapissa perunat kasvattamaan kaunista vartta, miten se ei onnistu yksien pelakuitten kanssa?
Miksei muuten tehdä karttoja pohjoisesta etelään matkaaville? Entäs ne GPS-laitteetkin, nehän näyttävät tiet ylösalaisin, jos matka ei käy alhaalta ylös eikä loputtomasti voi sinnekään ajaa [vaikkei se hassumpi suunta matkalle olekaan]. Murphyn ansiokas annos Hormonien sotaa selitti vihdoin, miksi käännän karttaa aina menosuuntaan.
Kesäloma häämöttää, mieli palaa jo villinä ja vapaana.
Jälkipuheet
Jumala taitaa vain olla parempi floristi kuin sinä :P
Kun tänä aamuna kävin parvekkeelta eväsvoileivän väliin itsekasvatettua salaattia, basilikaa ja timjamia, niin tulipa metsästäjämainen olo. ;-) Ei maar, meidän parvekkeella on talven jäljiltä tuultumassa muutama sisäkasvikin, hyvin tuntuvat voivan. Ja tällä kertaa voinkin sanoa, ettei se ollutkaan Reiska, joka yleensä hoitaa hortonomian, vaan kaikki on minun aikaansaannostani. Reiskalla kun on palsta hoidettavana. Heh.
Kun vaan se loma alkaisi, mutta vielä ensi viikonkin kärvistelen yli-ilmastoidussa toimistossa ja lusmuilen ruokalan terassilla jäätelö kädessä lämmittelemässä. Juuri ihmettelimme yhden työkaverin kanssa, että kummallisia jotkut kesävaatteet, kun ovat kutistuneet talven aikana. Päätimme jättää ne pimeään komeroon vuodeksi, niin eivätköhän siitä tokene ja mene taas ensi kesänä päälle.
Minusta alkaa tuntua, että meidän kämppä on kirottu kasvien kasvatuksen suhteen. Rahapuu heitti jo veivinsä, yucca-palmu vetelle viimeisiään ja basilikat sun muut eivät meinaa suostua kasvamaan (aiemmissa asunnoissa ollessa ei ole ollut samoja ongelmia). Ei auta mikään.
Ehkäpä kasvitkaan eivät viihdy Kontulassa mekastavien naapureiden kanssa?
Saattaa olla totta tuo erään isohkon herran parhaimmuus floristina. Ja miskei olisi, kun itse saa päättää, mikä ja kenen toimesta kasvaa. Vähän niinkuin kansanedustajat omista palkoistaan.
Näillä keleillä hyvinilmastoidut toimistot ovat aika cool, ei minulla ole mitään näitä vastaan. Tosin kaunis kesäpäivä menee vähän niinku hukille. Mielelläni vaikka varjoisan muun alla kuuntelisin salaatin kasvamista.
Ainoat minulla menestyvät kasvit ovat kaktuksia. Niitä minisellaisia, joiden olisi tarkoitus pysytellä kymmensenttisinä. Minulla ne venahtavat metriin liian nopeasti, en ehdi ruukkua edes vaihtaa. Ja sen tietää, miten siinä sitten käy. Kops!
Eilen bongasin yksinäisen horsman Attilan kivijalasta/seinästä, Itsenäisyydenkadun puolella. Muutama vuosi sitten ihastelin bussimatkalla kotiin (Hervantaan) miten auringonkukka nökötti pirteänä liikenteenjakajassa Messukyläntien alkupäässä, siinä risteyksessä josta 23 ja 30 kääntyvät alas valtaväylälle. Silloin masentunut mieleni sai toivoa tuosta luonnonlakeja uhmaavasta kukkasesta. :)
Luonnonlaki kai se on sekin, että masentunut mieli alkaa hakea voimaa pienistäkin asioista silloin, kun mielen sietokyky koettelee ääriä. Ainakin uskon ja toivon niin.
Sinä olet elävä todiste siitä. Hieno kirjoitus sinulla blogissa. Kuin vankkavartinen auringonkukka.
Ja mä en edes ole mikään auringonkukkafani, itseasiassa ne oli rumia niin kauan kunnes tuon kukan bongasin siitä jakajasta. Sitä kun katseli melkein joka päivä (kahdesti, ees taas tietty) niin ei voinut kun alkaa pitämään siitä. :)
Kiitos.
Joo tuo Hormonien sota kirja on kyllä ihan hauska. Itsekin kääntelen karttaa, mutta käsittääkseni se ei ole vain naisten puuhaa, sillä esim. armeijassa ainakin opetetaan suunnistuksessa kääntämään kartta samallalailla ;) Tai no ainakin yhdessä paikassa niin kuulemma tehtiin... hmmmmh.
Huomasin juuri, että Google Earth on kuin naisen logiikalle suunniteltu: sitähän saa käänneltyä ja kalisteltua. On selkeästi helpompi hahmottaa, kun kääntää kartan niin, että edessä aukeava tie aukeaa eteen eikä taakse. Tai siis,... no ymmärrät kyllä.