Rankka rasti
Matkaan lähtiessäni en tiennyt, minkälaiseen rupeamaan olin ryhtymässä. Olo oli kuitenkin niin energinen ja mieli paloi eteenpäin, että mieleenkään ei tullut epäilys. Numerorintaisia ihmisiä näkyi ensin pitkin kaupunkia siellä täällä ja nyt jo reitillä pitkänä letkana. Ohittaessani jonkun ajan kuluttua muutaman, oli meno vielä kevyttä vaikkakin verkkaisen kiireetöntä. Hyllyviä reisiä, luisia peppuja, jänteikkäitä jalkoja, pinkeälle kiristyneitä pohkeita, hikeä, kiristyneitä ilmeitä, hiljaista uupunutta taivaltamista. Ohitin vielä muutaman häntäpään taivaltajan vaikka tunsin itsekin kipeytyneet lihakset ja kiristyneet pohkeet ja auringon polttamat olkapäät kiristivät asennon entistä kumarampaan.
Puolivälissä oli pakko pysähtyä juomaan, katsoa auringon pilkuttamaa vettä, kuunnella soutuveneen joutilasta airojen kitinää. Lokki rääkäisi. Uudelleen matkaan. Hiljaiset numeroidut ihmiset olivat vielä hiljaisempia, askel ei enää lentänyt, taival oli valkoisten muovimukien pilkuttama, kevyenontto muovinen helinä ja poukkoilevat mukit räsähtelivät terävästi jäädessään kumin alle. Poliisi nosti kättään: jarru, jarru. Mitä? Ai jaa, tuonne, väärä suunta. Montakohan kilometria on takana? Entähän edessä. No, niillä ei sinänsä ole väliä, koska en ole varsinaisesti menossa mihinkään. Minulla on aikaa. Vielä jaksan jatkaa.
Nelisenkymmentä kilometria, yksi iltapäivä pysähdyksineen, melko rankka rasti, noin äkkiseltään. Seuraavalla kerralla on varmaan helpompaa, jos pyöräilyreitille ei osuisi samaan aikaan maratonjuoksun kanssa.
Jälkipuheet
Kiitos taas. Menin juoksulankaan niin että napsahti. Onneksi ei kumi sentään puhjennut!
Kyllähän se hiljaiseksi vetää pakostakin, vaikka itsellänikin oli matkana vain puolikas. Ei siinä puolen välin jälkeen kovin paljon juttu enää kenelläkään lentänyt tuossa säässä. Onneksi pysyi vielä järki päässä.
Ja ai niin, kävin tietenkin Turussa polkemassa omalta osaltani kaupunkia mereen.
Ei puhjennut kumi mutta jarruvaijeri napsahti poikki. Nyt varottavana yksi puolijarruinen pyöräilijä.
Saitko Alfisti olennaista eroa lähtö- ja poistulemakorkeuteen, siis siihen merenpinnan. Kyllä parikinkymmentä kilometria maahanpolkemista jotain luulisi auttavan, korsi se on pienikin piikki lihassa.
En omista niin hienoja aparaatteja, että olisin tuota korkeuseroa voinut todeta, mutta ainakin ööli oli joillakin kivunnut päähän tai siis voisi tulkita, että nuo ihmiset olivat vajonneet alaspäin ja ööli pysynyt paikoillaan. Voiko tuosta todeta, että Turku olisi vajonnut?
Toisaalta, jos noin lasketaan, niin koko Suomi on vajonnut alaspäin. Ja Viro. Ja mikä tahansa maa. Paitsi ehkä ne Allahin katseiden alla olevat. Auts.
Nyt täytyy rientää ostamaan pelastusliivit.
Niin.
Hyödyllistä kunnonkohotusta ja omanarvontunnon nostatusta. Jos joku typerä haluaisi tälläisesta tehdä pilkkaa ja tuo ivallinen ihminen asettaisi kaiken olennaisen kiistanalaiseksi, hän varmaan sanoisi: Hyödyttääkö tuollainen turha energiankulutus maailman köyhiä? Lisääkö se kauppataseemme ylijäämää? Parantaako se kilpailukykyä? Syntyykö jotakin hyödykettä ja onko toiminnan energiatase tasapainossa? Olisiko tuon ajan voinut käyttää paremmin, tekemällä vapaehtoistyötä vanhainkodissa? Parantuuko tuosta sairaat, poistuuko Afrikan AIDS -ongelma, virkistyykö masentuneet ja rauhoittuuko ylilevottomat?
Tuollaisia typeriä kysymyksiä, kuin syyttäviä vastauksia antava ihminen olisi inhoittava typerys. Ei sellaisia olekaan, ja jos olisikin ei hän niitä ylös panisi. Ei matkaansaattaisi suustaan tyhmyyksiä ei kädet tyhmät kirjoittaisi joutavia, hän ymmärtäisi olla hiljaa ja lähtisi polkemaan kotio kohti.
Jos oikein aljaisi tätäkin asiaa miettimään, niin jo kohta sitä ajattelisi, että hyödyttääkö oikein mikään harrastaminen yhtään mitään. Paitsi tekee ihmisen onnellisemmaksi. Ja siitähän taas alkaa syntyä työpanosta paremmin ja eiköpä vaan vaikuta se kauppataseeseen, vapaaehtoistyöhalukkuuteen.
Eli hyödyttäähn se. Plus järjestäjiä, janojuomatehtailijoita urheiluvaatehtimoita. Loputon on sen hyödyllisyys.
Nyt täytyisi vielä keksiä, että ketä tällainen joutavanpäiväinen blogiharrastus hyödyttää.
Ainakin operaattoreita hyödyttää, sähköenergian tuottajia, tietsikkavalmistajia, digikamera tehtailijoita, konttuurijakkaran värkkääjiä, myyjäporsasta ja liikennöitsijää. Aikas iso kivi siinä hässäkässä pyörii.
Täältä loppukäyttäjäpäätä katsellen ainakin päivittäin kohtuudella käytettynä annos meaa lievittää pahimpaa ahistusta, mitä nyt joskus verenpaine nousee.
Liika on liikaa mutta kohtuu on liian vähän. Sopiva annos ollisi ehkä kohtuupuoli? Kohtuullinen annos ja santsikuppi kaupan päälle?
Hyvää ei muuten koskaan ole liikaa. Kohtuullinen määrä mansikoita esimerkiksi on määrä, jota ei ole.