Kenwoodin yleiskone ja siihen lisävarusteeksi perunankuorija. Se tekee uusien perunoiden kuorimistuskasta historiaa. Ja voi ostaa huoletta vaikka peukalonpäänkokoisia pottuja.

Tupperware tahi vastaava myi ainakin aikanaan sellaista muovista siivilää, johon (uudet) perunat laitettiin. Päälle oli sopivan tiivis kansi. Vettä perään, ja sitten ravisteltiin. Perunat puhdistuivat hetkessä.

Ei tosin ollut minun hommani kotona. Mutta sen vekottimen ravistelu oli niin hauskaa, että joskus sitä suorastaan tarjoutui töihin. Into loppui sitten siihen kertaan, kun kansi laukesi ja perunat sinkoilivat rantakalliolle...

Vuokratontti tietää näemmä, mikä on minun heikko kohtani: aivan, pienkoneet. Kuulostaa juuri minun laitteeltani. Miten se mahtaa kuoria talven perunia?

Ja Veera, sinäkin bruutukseni! Nyt loit paholaisen tarpeen hankkia kaverin sille minun Tupperin jauhelihapihintekomuotille. Kermanhölskytysastialla on paljonkin käyttöä, tällä hetkellä siinä on kaakaojauhetta.

Siivilän etuna on myös sen monikäyttöisyys. Ilman kantta kuin mikä tahansa lävikkö. Siinä voi huuhdella pastan tai salaatin jne.

Väärinkäsitysten välttämiseksi: en ole Tupperwaren asiamies. Tätini on.

Juuresharjan tilalle karhunkieli.

Hekkales sentään Veera, sait minut kuukeltamaan tupperin sivuille (on muuten tyylikkäät ja käytettävät) ja siellähän se: .

MUistin siinä selatessani, että onhan minulla leipomusalustakin; sanonko kuinka syvältä se on. Ei pysy paikoillaan, liian pieni ja rullalla toimitettu on aina rullalla. Oli siinä jotkun koukutkin joskus kaapin oveen kiinnitettäväksi mutta ei se koskaan oiennut rullamaisesta taipumuksestaan eikä siten pysynyt koukuissa.

Tosin en enää leivokaan, joten ei sillä niin väliä. Minä en muuten ymmärrä, miksi mulla on noin paljon tuppereita vaikken ole koskaan ollut kesteillä.

Karhunkieli kulostaa tosiaan kätevältä. Ja jos oppisi käyttämään kumihanskoja, ei meni rystyset ruville. Halvempikin.

Semmoisessa saunan katossa roikkuvassa pesässä ei asu yksinäisiä ampiaisia, vaan tavallisesti vähintään nelinumeroinen määrä. Tai tarkennetaan: aluksi on tietty vain yksi amppari, mutta jahka se munii, on kohta jälkikasvua reilusti. Ampiaispesät kannattaakin hieroa käsisuihkulla, kun ne ovat pieniä (ne pesät). Isossa pesässä asukkeja on niin paljon, että pesän hieroutuessa silpuksi ampparit hermostuvat ja siitä seuraa pistoksia.

Mää arvasin, että sää tuut ja siksi oikein kuvista tarkistin, että se varmasti oli ampparin pesä, etten taas mokaisi näiden nimitysten kanssa. Mehiläisethän ei asu sellasissa vaan niissä mehiläislähiöissä, joissa niillä on ihan omia puutaloja.

Paitsi, että olen kerran pihaa haravoidessani sohaissut maassa olevaan pesään, jonka vihaiset asukit pistivät minut muodottomaksi. Siinä hätäpäissäni en ehtinyt katsoa, oliko ne niitä pulleita vai pitkulaisia. Ilkeitä kaikkityynni.

Hyvinpä arvasit, mutta ei minua suureasti ärsytä nämä termiepäselvyydet. (Madot/toukat on jonkinmoinen poikkeus, en tiedä itsekään miksi. Ja sitten kun sienen lakkia sanotaan hatuksi...!) Luonnon ihmettelemiseen ja ihailemiseen ei tarvitse tietää, minkäniminen ötökkä tai kasvi milloinkin eteen tulee. Mahdotontakin se on, jopa Suomessa, on täällä sen verta eläväisiä luonnossa.

Haravoimalla löytämäsi kuulostaa maa-ampiaisen pesältä.

Yksi suuri ihmetyksen aihe minulla on tämä, kun hyönteisbongarit tietää heti iltanuotiolla jonkun höttiäisen surahtaessa tai kömpiessä ohi, että mikä se oli ja jos sitä ei ole ennen Suomessa nähty (minkä senkin ne tietävät oitis), niin sille annetaan sen näkijän nimi. Niin sitä en ihmettele, että sille se nimi annetaan mutta miten VOI tietää, mikä sittiäinen on mikin ja onko se kaukainenkin ja harvinainenkin vieras.

Mun on täytynyt nähdä kerran yksi aika harvinainen kasiaislaji; sillä oli mittaa kyynärän verran ja oli niin iljettävän näköinen, että pelkkä muistelu vavisuttaa. Sen nimeksi en olisi halunnut vaikka esimerkiksi mealiero.

Uudet perunat peseytyvät riittävästi kun vain huljuttaa niitä lavuaarissa juoksevan veden alla. Se on vedentuhlausta, tiedän, mutta kun en todellakaan jaksa hangata. Seuraavaksi aion kokeilla tuota karhunkieltä. Todennäköisesti ajaa asiansa. Veeran tarjoama tupperi kyllä kiinnostaa. On ne ameriikkalaiset hulluja, kaikkea keksivätkin.

Reiska syö aina perunat kuorineen. Minä olen hienohelma ja kuorin melkein uudetkin. Johtuneko huonosta pesusta? ;-)

Osasta ötököitä voi tietääkin vilkaisulla mikä se on, mutta Suomessa aiemmin tapaamattomista varmaan sangen harvoin. Tai on kai niissäkin aivan "itsensä näköisiä", ja jos on johonkin ötökkäryhmään vuosikausia perehtynyt, tietää myös, mitä Suomelle uusia lajeja voi odottaa näkevänsä.

Vaan suurin osa ötököistä on kyllä semmoisia, että niiden tunnistamiseen tarvitaan mikroskooppi ja muutama kilo määrityskirjallisuutta. Semmoisia harvemmin näkee iltanuotiolla.

MaryB nosti tiskipöydälle taas yhden koulukuntajutun; uusien perunoiden kuorineen hyväksyjät ja kuorittuina vaativat. Minä olen aina ollut hyvin suvaitsevainen kuorien suhteen. Johtuneeko siitä, että itse niitä pesin ja oli ihan pakko esittää hyväksyvää, kun/jos oli jäänyt hiukan paksummalti sitä titua pintaan. Meilläpäin muuten sitä risteilijää, joka pöydässä kiertää ja jolle kuoret laitetaan, kutsuttiin hitulautaseksi. Kaikkea sitä mieleen tuleekin.

Millä hönttöstuntijat todistavat nähneensä jonkun tietyn surriaisen jossain. Jospa vaan sanoo nähneensä, että saisi riskeptiä. Ai niin, ammattiylpeys. Ei tietenkään sanota, jos ei ole nähty. Ja kukaa ei uskoisi, jos minä sanoisin, kun en erota lintua toisesta. Olisi muuten äärest kiva erottaa laulun perusteella ne. Miten voi esimerkiksi tuntea satakielen kaikki kielet?

Ihmeitä riittää ihmeteltäväksi.

Hyönteistutkijoilla on aina taskussaan filmipurkki tai joku pieni rasia, jonne kiinnostava otus napataan. Todisteet siis talteen. (Tänä digikameroiden aikana hyönteistutkijoiden suurin murhe lienee filmipurkkien katoaminen - ne eivät olleetkaan uusiutuva luonnonvara!)

Harvinaisista linnuista taas pitää tehdä ilmoitus harvinaisuushavaintoja tarkastavalle rariteettikomitealle (tiedän, pöljä nimi). Se arvioi, onko havainto uskottava. Valokuva olisi tässä tapauksessa kiva yllätys.

Lisäys äskeiseen: perhosharrastajat ovat viime aikoina vaihtaneet haavin ja myrkkypurkin kameraan. Se on hienoa.

Paitsi filmipurkit, myös tulitikkuaskit katoavat. Hyönteistutkijan on keksittävä jotain muuta: esimerkiksi tuikkukynttilän alumiinipohjia kaksi vastakkain (hmmm, ei taida toimia).

Rariteettikomitea kuulostaa ihan manselaiselta, tiedäthän "Meirän on paree toristaa tää, ei kukaan usko, että me kahrestaan noi soirinmenot nähtiin. Soitetaan rariteettikomiteaan."

Haavit on siis kadonneet. Voi, niistä tulee mieleen suomifilmien kesät ja ylioppilaat maalla.

Mökkikonstein kannattaa uusiin pottuihin soveltaa seuraavaa: Kun ne kuitenkin on muovipussissa ostettu, niin siihen samaiseen muovipussiin vaan lorottaa vettä. ja sitten pyörittää pussin suu kiinni ja pyöritellä umpinaista pussia maata vasten (tai lattiaa, ihan miten vaan) rivakoin liikkein. Puhdistuu kyllä, vaikkei kaikki kuoret lähdekään irti. Muttei uusista potuista tarttekaan.

Sitäpaitsi uudet potut on ehkä maailman parasta ja helpointa kesäruokaa.

/eve

Niin, enpäs ole tikkuaskeja ajatellutkaan, niihin on helppo säilöä pieniä sieniä. Tuikkukynttilät ei taida toimia...

Mutta kyllä haaveja vielä tarvitaan. Perhosten ohella riittää tuhansia haavittavia kärpäsiä, sääskiä, korentoja, koppiaisia, pistiäisiä ja vaikka mitä. Heinäsirkatkin on helpointa ottaa kiinni haavilla.

Hyvältä kuulostava konsti, vetoaa minun laiskaan mieleeni. Ja tuntuisi toimivaltakin.

Uudet perunat, erityisesti Siikli runsaassa tillissä ja suolassa keitettynä, tillihunnulla maustettuna on taivaallista ruokaa. Ei paljon mitään tyköönsä tarvi, ehkä nokkare voita.

Haavittavia, mikä ihana sana. Puhumattakaan tuosta runsauden sarvesta, josta voi ammentaa hyönteisten, höntiäisten, sienin ja lintujen nimiä. Kyllä on kaunis kieli meillä.

On kurjempiakin kuorittavia kuin uudet perunat. Uudet perunathan vain rapsutetaan ja lopputulosta ei kukaan arvostele koskaan huonoksi. Toisin on inkivääri ja juuriselleri. Ulkonäöltään kuin lepratautisen varpaat. kaikki mitä veistät pois on sellaista mistä olet maksanut, ellei se ole omasta maasta. Kiva olisi järjestää kilpailu jossa punnittaisiin objektit ennen ja jälkeen kuorinnan. Tämä sekä nopeus ratkaisisi siistin loputuloksen kanssa parhaan inkiväärin kuorijan.

Ja inkiväärinkuorinnan SM-kisat järjestettäisiin tietenkin Pyssykylässä. Lajeina mainitsemasi tarkkuus + nopeus, mutta lisäksi parikuorintaa, jossa ratkotaan avioparien yhteispeli: ensin haettaisiin Pyssykylän nuorisotalon vieressä olevalla nurmettuneella urheilukentällä olevasta inkivääreillä täytetystä vesiesteestä itse arvioiden 456 grammainen juures, jonka muhkuraisuudesta saisi lisäpisteitä sikäli, kun sen sitten lopuksi kuorii hellästi. Sopivaa juuresta pitää käydä punnitsemassa 100 metrin radan päässä olevassa vaakassa ja kun se lopulta löytyy, juostaan eukko selässä ja se lepratautisen varvas taskussa kuorintapaikalle, jossa toinen pitää juuresta ja toinen kuorii käsin koskematta.

Ja sankat yleisömäärät joisivat inkiväärioluesta itsensä hurmokseen.

Ja voittajasta tehtäisiin Iltalehteen ja Digitodayhin ja Talouselämiin henkilöhaastattelu, jossa voittajapari esittelisi salaista pelivälinettään, Tupperwaren kuorintalaitetta.

En tiiä käytitkö "kuukeltamaan" sanaa ensikertaa, mutta "I love it". On se suomi kaunista ja kuvaavaa ja kolahtaa päähän kuin metrinen koivuhalko. On se yhtä pelsepuuppia opetella vieraita sanoja, kun niihin ei tule maanläheistä assosiaatiota.

Eipä tuota tupperin perunankuorintahässäkkää koskaan ole kinkereillä esitelty, olisin kyllä silloin havahtunut haavemaailmasta. Oon kyllä kahlannut näönvuoksi paperiesitteitäkin läpi, mutta eipä oo kolahtanu kohille. Enpä löydä vieläkään sähköisenäkään, tokkopa se tuo vatkuukulhokaan oo. Hirvoksin pojat osaa varmaankin lykätä oikeen miehisen vempeleen kätevämmin kouraan. Niin ja niistä kinkereistä, raahattavana oon ollut, en vapaaehtosesti kirveelläkään. Kertaakaan nallejuomaa ei ole ollut tarjolla, vaikka hikee on pukannut sankomäärin tärkkivetimissä arvostelevien katseiden ristitulessa.

Suomen kieli on juurevaa ja kuvaava, juuri tuota metristä halkoa. On muuten siinäkin ihmeteltävää, että minkä pituinen ja paksuinen on puu, kun se on halko, tai kun se on klapi. Vai onko klapi se, joka tulee, kun halotaan halko. kappas siinähän se vastaus tuli, halko on se, joka halotaan. Entäs pölkky, mistä senkin vaan tietää, että pölkky on pystyssä.

Olin aika järkyttynyt ennen kuin luin loppuun; että sinä olet ollut tupperin kutsuilla! Minä kutsun tuota rakkaudeksi.

Mealle vastaus:
Vanhat perunat eivät oikein tahdo kohtuuajassa kuoriutua/hioutua. Mutta yleiskoneella tulee esim. loistavat taikinat ja lisäosia voi ostella omien tarpeiden mukaan.

Ihan kuin Markus Kajo olisi käynyt täällä tänään vierailevana tähtenä. Jutun pyöräyttänyt. Vallan omituista olisi se.

Minä muuten näin Markus Kajon kerran Tuomiokirkonkadulla. Markus Kajo oli ihan Markus Kajon näköinen, mikä oli minusta omituista, koska kukaan aiemmin näkemäni televisiosta tuttu ei ole ollut Markus Kajon näköinen. Eikä kenenkään. Paitsi Simo Frangen oli Simon näköinen. Markus Kajo käveli sillä tavalla itsekseen hymyillen maahan katsellen, välillä talojen katoille katsettaan hakien kuin sillä olisi ollut jotain mielessään. Tai ehkä se vain etsi pulun poikasia. Niitä lihapiirakan kokoisia.

Tai jospa se Kajo tosiaan onkin joku täällä käyneistä. Tosi omituista olisi se. Mitä se täällä tekisi. Näin pieneen laatikkoon edes mahtuisi.

Niin.

Nyt minullekin selvisi mikä näissä pohdinnoissa on niin kiehtovaa. Markus Kajomainen tyyli tietenkin, ihastuin siihen silloin aikoinaan aivan mahdottomasti. Sitten kun hän aloitti sen musiikkipainotteisen jutun tympäännyin totaalisesti. Ihminen on semmonen holja, aikansa kutakin.

Älä sinä Mea muuta mitään tieten tahtoen, mieti vaan näitä omiasi ihan palautteesta riippumatta. Lukijat vaihtuu ehkäpä pitkässä hölkässä, mutta jutuissasi on se jokin aina oleva, miksi sitä muuttamaan vaikka vakiolukijoiden holjakas mieli muuttuisikin. Ei kesseleiden perässä kannata haahuilla.

Holja kesseli, se sinä olet Murphy. Ja sen minun kamerankin veit, epatto. Totta muuten on, ettei kesseleiden perässä kannata haahuilla, kesselit kulkee nimittäin sellaisissa epämääräisissä lopphousuissa, ettei siinä naisen silmä lepää. Ei millään vaikka kuinka yrittäisi mielikuvitella.

Miltähän muuten mahtaa tuntua henkilöstä, jota on suotu ulkonäöllä, josta ei osaa sanoa, että onko henkilö mies eli nainen. Viime viikonloppuna, niin, sehän oli juhannus, eikä viikonloppu, tuntuu kuin siitäkin olisi enemmänkin aikaa, juhannuksesta. Niin, siis silloin katselin baarissa pitkään henkilöä, josta en sitten millään osannut sanoa, kumpi vai kampi. Lopulta päädyin naisolettamaan, koska hänellä oli kassi, jonka saattoi tulkita käsilaukuksi, sellainen kukallinen.

Paitsi, että miksei miehellä voi olla kukallinen kassi. Onhan hameitakin.

Pölkyn päällä halosta pilkkastaan klapi. :)
Eli pölkyn on oltava tarpeeksi iso, että sen päällä voi halkoja hakata. Halko on semmonen kokonainen tai puolikas puupölli, klapi siitä tulee kun se on 1/4 eli saunan uuniin sopiva. :)

Oletkos Mea jo käynyt mattopyykillä? Se on kesän must, vaikka olisi minkälaisia mattoja lattialla. Mahdottoman kiva homma kerran vuodessa. Ensin altaat täyteen ja siihen matot likoamaan. Sitten sieltä nostetaan pesutasolle ja nestemäistä suopaa mutkitteleva soiro pintaan. Harjalla ees-taas, vettä ämpärillä tai kauhalla päälle. Sitten harjan puupuolella painetaan liiat vedet pois ja siirretään eteenpäin. Näin tehdään molemmat puolet ja lopuksi huuhdotaan.

Kylmää vettä ja kädet palelee. Vihaisia paarmoja ja joskus joutuu jonottamaan vuoroaan. Kaiken korvaa tuo kesäinen idylli, jota japanilaisetkin tulee varta vasten katsomaan kaivopuiston rantaan.

Näin miespuolisena on vielä extranautinto katsella vastapuolella olevan pesijättären touhua, kun hän on maton päälle kumartuneena märässä T-paidassaan.

Eilen olin mattopesulla ja samalla vaivalla meni myös auton lattiamatot.

Mattopyykille, tosiaan. Vaan on mennyt romantiikka siitä, kun ei enää laiturilla pestä voi ja veneen perässä huljutella. Nyt täytyy tyytyä sinkkisiin pesukaukaloihin. Mutta on niissä yksi hyvä puoli; siellä tapaa vielä wanhan ajan herrasmiehiä, jotka auliisti yksinäistä naista auttavat.

Viehkoa on se.