Vihdoin mittumaaria vietetään
Muistikuvani siitä, että minulla on omistuksessani Mora-puukko piti paikkansa, tosin terä hiukan ruosteessa mutta hyvässä iskussa kuitenkin. Tupeton puukko rannetta vasten lähimetsään hiipparoidessani ajattelin, että tullapa nyt raiskuri, niin näyttäisin sille närhen. Nimittäin joku outolintu metsässä hämmentävän pelottomasti melkein käden ojentaman päässä visersi, isohko ja ruskeahko mutta niinhän ne aika monet. Heti metsäydyttyäni huomasin tehneeni muutaman virhevalinnan; sortsit, toppi ja sandaalit eivät olleet varsinaisen sopivat risukossa, hyttysekössä ja nokkosekossa liikkumiseen. Lisäksi se oli aikomukseni kannalta turhaakin, sillä sisemmällä metsässä ei kasvanut riittävän pieniä koivuja ja pihlajavihta kuulosti hivenen teennäiseltä.
Sen sijaan metsässä oli lihanhimoisia itikoita valtavasti. Liekö muuten hyttysparvilla pienikin reviiri, nämä nimittäin tuntuivat kohtaavan ihmisen ensimmäistä kertaa ja himo oli sitä kautta tietenkin ymmärrettävää. Muistinkin taas, miksi kesäillat maalla järven rannalla auringonlaskua katsellen eivät niin mukavia olleetkaan: hyttyskierukka haisee ja käryää ja vastavihdotun ihon öljyäminen ja offaaminen on iljettävää. Sääret nokkosen polttamina ja niska paukamilla mutta toivottavasti punkittomana rantauduin metsästä ja riivin lopulta vihdakset lenkkipolun vieriltä isojen koivujen juurikasvuisista typpäistä ja uskottelin tekeväni samalla metsänhoidollista hyvää.
Niputin riipimykseni vasta kotona ja vihdoin syntyi halajamani vasta. Ei hullumpi ottaen huomioon, että vasta ensimmäinen vasta syntyi kätösistäni vihdoin ja juhannuksen jälkeen voin muistella, kuinka vasta vihdoin.
Juhannuksena mennään ensin saunaan ja sitten vasta sytytetään kokko mutta varovasta menettelystä ei kannata tinkiä. Ja sitten vasta syödään.
Turvallista ja kunkin haluamanlaista juhlaa itsekullekin. Mutta waroituxein:
Enämbi viina saattaa ihmisen tompelixi, wiisaat willidze ja hullut teke vielä hullummax, turmele taidon, sytyttä hecuman, saatta capinan ja punaiset silmät: teke köyhäxi ja kiwuloisexi, ilmoitta salaisuudet, kohoitta Jumalan wihan, ja saattaa cadotuxen. Sen tähden ei yxikän pidä juoman enä cuin tarpeexi ja terweydexi. Juoda myös ilo picarit, eli iloxi ystäwällises cocouxis ei ole kielty, cosca ylönpaltisus estetyxi tule, ja taito, tieto ja ymmärrys talles on, ja wircans töihin sovelias. Pitä siis waari otettaman, ettei yxikän määrä mital ja ylönpaltisudel pacota ja yllytä toistans (erinomaisesti Nuorucaisia ja waimo wäke, ja ei yhtäkän) ylidze sen Jumalisen tahdon, woiman, terweyden ja cunniallisuuden.Selityxet Joca-Päiväisten Huomen-Ehto- ja Ruocalucuin eli Siunausten yxinkertasil Saamoil edespannut Laurentius Petri Aboico Minist. Verbi Dei in Loimi-Joki. A. 1644.
Jälkipuheet
Tuo videonpätkä oli kyllä opettavainen, kuinkahan itse sytyttäjän mahtoikaan käydä, tulikohan peräti sairaalareissu? Katselinkin jo huolestuneena tuota sytytsnesteen holvaamista... huh, huh...
Hyvää juhannusta mea! Ja muillekin!
Olen ollut todistamassa sitäkin ihmettä, että järvi palaa, kun nestettä on holvattu ensin kannullinen kokon tekeleeseen, joka roihahti odotettua isommin ja sitten hätäpäissä [ja muutenkin päissä] heitetty kanisteri järveen ja tuli tarttumaan kannusta heittäessä liruvaan nesteeseen, joka tarttuu puuhun ja eikös olekin rauhallinen juhannusjuhla äkkiä kuuma ja kiihkeä.
Niin.
On hyvä ruokkia nälkäisiä naarashyttysiä edes Juhannuksena. Nuo pienet luojan luoman ressukat janoavat ravinteikasta ihmisverta. Millähän hitolla ne elävät sen ajan jolloin ihmisiä ei ole käytettävissä. Jäniksien, hirvien ja kettujenko verellä?. -voi niitäkin eläinparkoja, eihän niillä ole edes käsiä jolla läimäytellä. Voi myös hirveä jota vaivaa mäkäräiset ja nenäsaivareet. Nenäsaivare menee nenäonteloon ja munii toukkia jotka kaivautuvat hirven aivoihin. Semmonen varmaan sattuu ja harmittaa kun ei ole etusormea jolla kaivaa nenäänsä. Onkohan hirvellä yhtä pitkä kieli kuin lehmällä? Kotinavetassa aina kadehdin kun lehmät pystyivät nuolemaan sieraimiaan ja minun piti vain hihaan pyyhkäistä.
Sitä lehmän kieltä minäkin kadehdin ja harjoittelin ahkerasti, että josko omakin ylettyisi. Ei yltänyt. Olin myös kateellinen lehmän hännälle, joka laiskasti huiskii kärpäsiä selästä. Hännän päättelin olevan syynä siihen, että lehmällä on lehmän hermot.
Häntä olisi kiva ihmiselläkin, siitä voisi nykäistä lapsia, etteivät karkailisi ja hännästä kiinnipitäen ei ukkopahakaan lähtisi teille, joille ei ole hyvä lähteä. Jos ei luota itseensä, voisi hännästä sitoa itsensä terassin tuolinjalkaan.
Mutta vaikea sen hännän kanssa olisi istua. Ja miten housut ja hameetkaan istuisi.
Parempi kai huiskia vihdalla.
Kun asiat tekee vaikeamman kautta, niin lopputulos on mieleenpainuvampi.
Hyttyyset ovat musta mielyttäviä veijareita verrattuna paarmoihin, polttiaisiin ja hirvikärpäsiin. Paitsi se ininä, aargh.
Hyttysiin saa jonkin sortin
vastustuskyvyn, mutta paarmat vievät palan mukanaan, ainakin sille se tuntuu. Mikrsoskooppiset polttiaset mönkivät vaatteiden väliin ja purevat sieltäkin. Hirvikärpäset...ei niitä kannata vielä muistella.
Pidetään vetoketju kiinni sitten siellä ei poltettavaksi tarkoitetussa venheessä, että voidaan jatkaa porinaa täällä. Lottaa saa kun luvalla saa kerta, että hyvää sittä itteään.
Eikä tuossa vielä kaikki, on puutiaista [ei liene lintu se], on kaikenlaista kääriäistä, sittihöntiäistä, iilimatoa ja kuppakouriaista. Ei ehi kuin huiskia pahimpia pois ja jo samaan aikaan on joku pisiäinen varvasta polttamassa ja porokärpiäinen tukassa kiinni.
Me pidetään vene rannassa ja verskat jalassa, niin päästään palaamaan sitten, kun on selvitty. Kaikesta.
Kiitos ja hyvää myös.
Tiesittekö, että leppävihta on paljon pehmeämpi kuin koivu-? No, tuoksussa ei pärjää, mutta kosketuksessa kyllä.
Nimimerkki kerran hellästi kylvetetty.
PS. Valvotaanhan kesäyö...
Kokko oli kadehdittavan helppo sytyttää! Mutta tuo hyttyspuoli: ei pitäisi asfalttiviidakon tyttären lähteä paljain poskiin hyttysmetsään. Tuli Lapin kaste sinullekin 21-v myöhässä; pikkulapsenahan tuo m.o.s.k.i.i.t.t.o.-syöte pitää panna toimeen ikään kuin rokotuksena. Mutta kokon äärellä eivät näemmä hyttyset inise.
Minä olen niitä ihmisiä, joiden vuoksi hyttyset varmaan paastoavat odotellessaan, milloin se taas ilmestyy verevine lihoineen ja syövät sitten minusta itsensä pulleiksi ja lähes pyörryksiin. Jos olen hellämielisellä päällä, annan niiden kellahtaa käsivarrelta mutta joskus himopäissäni liiskaan verenpaisuttamat pienet itikanruumiinsa.
Leppävihta epäilyttää, eikös siinä ole punkkeja.
Muistelinkin, että täällä joku kirjoitteli hirvikärpäsestä. Ette ikinä usko mutta juuri sellainen mönki tuossa saapuvilla, hyi että voi olla kamala olento se! Hämähäkki jolla on siivet...
Minä en tunnistaisi hirvikärpästä vaikka se tulisi vastaan hirvi sylissä. Mutta kuulostaa hirviöltä.