« Tunteita ja tuoksuja | Pääsivu| Ihmemies McMurphy »

Kesyyden olemus

Iina kertoo edellisen kynäelmän kommentissa, että "Meilläpäs tuoksuu koko puutarha mäntysuovalle. Madot ei siitä tykkää ja minä tykkään siitä että madot ei siitä tykkää."

Sanat puutarha ja mäntysuopa ja madot kirvoittivat heti kesämielen, oikein tunsin suopaisen tuoksun nuhaisessa nenässäni. Nimittäinhän mäntysuovalle tuoksuva matoinen puutarha on kesyyden huippu.

Mato vatussa on muuten inhuuden melkein huippu. Vattujen syöntikin on niin hidasta, kun joka vattu täytyy tarkistaa madottomaksi.

Jälkipuheet

Niin. Ihmiset on outoja kukaan ei halua syödä mansikkaluteita mutta kaikki mansikoista pitävät tietävät kyllä mansikkaluteen maun. Se että löytää omenastaan madon, ei ole mitään siihen verraten että löytää puolet vähemmän, eli madon puolikkaan.Vielä askarruttaa se että minkähänlainen tarkastusarmeija ihmisiä on Dronnigholmilla ja Saarioisten tehtaalla kun he valmistavat hillojaan? Ei kai he voi yhtään matoa sallia tuotteissaan, vai voivatko?

Mutta ajattelepas: kun vattumato asuu ja elää vatussa, se ei lyhyen elämänsä aikana syönyt mitään muut akuin sitä vattua. Ja koska "olet mitä syöt" -sanonta pätee varmasti erittäin hyvin vattumatoon, voidaan ajatella, ettei siellä vatussa oikeasti ole mitään ylimääräistä, vadelmaa vain hivenen eri muodossa.
Sitäpaitsi, pieni proteiinilisä ei ole koskaan pahitteeksi ;)
(Nämä siis mummoni viisauksia, kun hän ihmetteli miksi syön vattuja niin kamalan hitaasti. Hänen mielestään jokaisen marjan tarkistaminen asukkien varalta oli turhaa touhua.)

Ai jaha, sitä on Murphy taas luomassa paniikkimielialaa ja nyt ei voi sitten enää syödä dronningholmia eikä saarioista hilloina. Kai kalapuikoista kuitenkin on ruodot poistetut. Tai ne on tietty jauhettu siihen sisään.

Sieniähän minä en voi syödä ollenkaan, kun niissä on kuitenkin maotoja. Ja kuka kaalilaatikon etanatkaan tarkistaa.

Mitä tässä nyt enää voi kesäisin syödä. Jäätelöä? Mutta se tulee lehmästä ja lehmä syö heinää, jossa on matoja.

Huoh! Sinne meni sekin vähäinenn kesymieli.

Lisänä rikka rokassa, hämähäkki taikinassa, sanoi minun mummo. Niinpä, en muistanutkaan. Nyt ei voi syödä leipääkään.

Etanathan on oikeasti hyviä.
Etanoita etanapannun koloihin palasiksi, perään valkosipulia, voita ja aurajuustoa. Paiston jälkeen nautitaan patongin kera.
Tai eihän ne etanat siinä oikeasti maistu, vaan kun ei etanapannua kehtaa uuniin laittaa etanatta..

Mitä etanat syö? Ainiin, kaalia. Eli ne on oikeasti kaalia. Maistuvat siis lievästi kaalille eli ei paljon millekään.

Mutta en taida tykätä kaalistakaan. Miten voi olla tykkäämättä jostain, joka ei maistu millekään. Tai tykätä ei-millekään maistuvasta.

No ei ne vattumadotkaan maistu.

Nyt meni taas liian monimutkaiseksi.

Tulihan se sieltä.

Niin. Jotenkin koko aikuiselämäni aikana olen toistuvasti joutunut ruokataukojen aikana mukaan porukkapohdiskeluun, jossa kertoillaan sekä vertaillaan eksoottisia ja suomalaisille outoja herkkuruokia. Elävät osterit tulevat useimmiten tällöin esiin,pääskysenpesät ehkäpä, ruotsalaiset hapansilakat takuuvarmasti ja japanilainen pallokala. Aikoinaan eräs mies kertoi ruuasta joka koostuu pelkästään kärpäsen silmistä. Mistä niitä saa? Kerräjät ovat todenneet että silmät eivät sula lepakon ruuansulatuksessa joten guanoa keittämällä saadaan keitoksen pintaan nousemaan vaahto. Vaahtoa siivilöimällä saadaan tarvittava määrä tätä herkkua erotettua. Onkohan jossain täälläpäin lepakkoluolaa ja leviääköhän tuota keitosta keitellessä ympäristöön jokin herkullinen tuoksu? -olisi kiva kokeilla, jos joku sitten lupaisi syödä tuon kärpässilmäkakun.

Kiitos, olin juuri aikeissa syödä sitä eilistä kalaa mutta ruokahaluni jotenkin katosi. Hyvä niin, syön ihan liika. Mwlkein joka päivä. Keksittiinkö tässä uusi dieetti, kärpäsensilmäkakkudiettii. Myydään suurella rahalla, luvataan rahat takaisin, jossei laihdu ja häivytään sitä ennen maasta rahojen kanssa sinne, missä guano kasvaa typpäinä aution saaren lepakkopelloissa ja kärpäset on isoja kuin viimekesäiset pulut.

Onko hyvä suunnitelma.

Olen muuten kerran syönyt vahingossa vasikan aivoja.

Tulikin noista matojutuista mieleeni eräs tyttö, joka kertoi "älyttömän rohkeasta" ystävästään. Ai että miksikö oli rohkea? No siksi että uskalsi syödä herneitä pimeässä.

Meillä kotona ei kasva vattuja, joten mulla ei ollut niistä mitään kokemuksia, kun söin 15-vuotiaana silloisen poikakaverin luona vadelmia suoraan puskasta. Sain myöhemmin tietää, että niissä kuulemma on mato lähes jokaisessa. Kiva.

Pari tuntia meni miettiessä, että mitä peelottavaa on herneiden syömisessä pimeässä. Mutta siis niissä paloissa, tai palkoissa, eikun siis herneenpaloissa [öh, miten se nyt taipuu], mutta siis niissä on matoja? En ole ollut tietoinen tästä, ja syönyt ihan pokkana tarkempaa tarkastelua paitsi. Kyllä nyt vähän karmii.

Satunnaisen kanssa sama kohtalo ja naapurin puskissa tietty myös.

Ja nyt siis herneetkin.

Meni muuten hetki, ennen kuin tajusin tuon hernejutun. Mutta sitten muistin: muutaman kerran on tosiaan sattunut sellainen palko vastaan, jossa avatessa onkin luikerrellut sellaisia pieniä valkoisia matoja. Hyi yökötys! Mikään ei ole hirveämpää kuin monta kiemurtelevaa valkoista matoa. Ei tulisi mieleenikään syödä herneitä pimeässä.

(Huomasitko muuten miten hienosti kiersin tuon palko-sanan, kertaakaan ei tarvinnut taivuttaa sitä väärin ;)

Huomasinpa hyvinkin. Samaa taktiikkaa käytän, kun en tiedä, pitääkö sinutella vai teititellä ja jos teititellä, niin miten verbi taipuu. Tai kun ei tiedä, onko sana yhteen vai erikseen kirjoitettavia. Tai se yksi passiivin muoto, jota en koskaan osaa [se ollaan tehty / on tehty -ongelma]. Siinä kummasti keksii kiertoilmaisuja.

Ennen herneitä pimeässä kuin kärpäsensilmäkakkua auringossa.

Toukkia. Ne on toukkia kaikki, ei matoja. Vadelmissa, omenissa, herneissä ja sienissä. Herneistä löytää tavallisimmin hernekääriäisen toukan, kääriäinen on semmoinen pieni perhonen.

No herranenaika, tämähän helpotti huomattavasti. Toukka kuulostaa kesyltä, pehmeöltä ja hellyttävältä. Kääriäinen se vasta mukavalta maistuukin suussa. Siis sanana.

No vielä niistä "vattumadoista". Ne ovat tavallisimmin vattukuoriaisen toukkia. Aikuinen, muutaman millin mittainen kuoriaisäiti munii kukkiin ja raakileisiin munia, ja niistä kehittyvät toukat syövät sitten marjoja.

Kaalissa niitä toukkia muuten vasta saattaakin olla!

Onko kaalissa toukkiakin. Että etanat ei sitten riitä. Miksen ole koskaan nähnyt, onko ne niin pieniä. Voi järkytys. Ja söin kaalisoppaa ihan pokkana huolen häivättä.

Kaalissa on toukkia, ja ne ovat selvästi silmällä erottuvia. Pahimman tuhon tekevän kaalikärpäsen toukat asustavat kuitenkin kaalin juuressa, eivät syötävissä osissa. Viljelijöille julkaistaan jopa kaalikärpästen lentoennusteita, että tietävät mennä ruiskuttamaan myrkkyjä.. ei kun siis kasvinsuojeluaineita.

Miltä oikeastaan tuntuu olla biologi, kun tietää, että joka askeleella jää jalkojen alle kasa ruumiita ja joka haukkauksella tulee mahdollisesti syöneeksi viittälajia elikoita. Uskaltaako sitä heittää edes nurmikolle pitkälleen?

Jotain lisättävää?



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 3.33