Ilmoja pitelee
Elämä on nykyisin täällä Meanderlandiassa niin tasaisen seesteisen auvoista sateen pitelemistä, että meillä ei ole sitten yhtään mitään raportoitavaa. Kun asioiden tilat eivät kauheasti ressaa vaikkeivat nyt niin nappaakaan ja tilitettävääkään ei ole. Jos näillä päivillä olisi väri, se olisi turkoosisuuteen vivahtava virheys. Pientä tapahtuman poikasta ilmassa tosin pitelee aamuin illoin jännitellä, että missä vaiheessa Martin sateenhaistelijat käynnistyvät.
Kun ei kerta paista päivä, niin nautitaan sitten sateesta.
Jälkipuheet
Niin. Eilen sadeviitta päälläni töistä kotiin polkien, mietin että maanantaipäivä ilman Mean pohdintoja on kuin sateen saattelema pyörämatka. Vaikka sadeviitta pitää ulkoapäin tulevan kosteuden kurissa, niin tiivis kaapu päälläni tiivistää iholta huokuvan kosteuden iholle ja vaatteisiin.
Maanantaipäivä ilman ajatuksen lentoa on kuin musta pilvi taivaanrannalla. Se näyttää lähestyvän mutta ei kuitenkaan usko sen päälle tulevan. Ja kuitenkin se tulee ja sataa. Ja silti siinä katselee taivaalle, että tuolla taitaa hiukan valostua. Tai huomenna kuitenkin ehkä. Toivottavasti.
Ylihuomenna nyt viimeistään.