Jos olisin ajatus
Pitelen käsiä näppäimillä ja ihmettelen, miksei niistä tule mitään kirjoitusta. Hoputan aivoja ajattelemaan, sysin muistoja, kolistelen komeroita, käännän albumia päässäni. Ei mitään. Pelottava tyhjyys. Ja edessä muuri.
Aamulla herätessäni ihmettelin autiutta olossa, jota raidoitti vain sateen rummutus ikkunalautaan. Syksyinen pimeys kääri Meanderian hämyiseen harmauteen. Ulkoa tulvi lämmin kosteus ja kotoa lähtiessä polkua viivoitti kastematoarmeija, etanat tekivät tuskaista taivaltaan tien toiselta puolelta toiselle. Nuo tyhmät elikot, ihan niinkuin se elämä siellä päivän matkan päässä olisi erikoisempaa.
Tai mistä minä tiedän, ehkä onkin. Sinnehän ne ovat ihmisetkin aina matkalla, jonnekin. Vaikka ajatus ei anna, se kantaa. Jonnekin pois.
Onneksi muurissa on ikkunoita. Jos olisin ajatus, lentäisin.
Jälkipuheet
Niin. Kuin Risto Jarvan elokuvan Jäniksen Vuosi loppukohtaus. Jänis loikkii muurien ulkopuolella, jättää arvailuille sijaa. Pääsikö Vatanen vapauteen? Onhan sinulla nyt kuitenkin kaikki paremmin kuin ennen. Päällekkäiset ikkunat antavat enemmän valoa ja illuusion monikerroksisesta sellistä. Jos laverin laittaa juuri puoliväliin, yöt voi viettää yläkerrassa ja päivisin voi haaveilla alakerran ikkunan äärellä kaikesta mitä ulkona on. Tuuli tuo jopa joskus koivun kukinnon ikkunalaudallesi, -ehkä.
Kummasti se sama maisema näyttää erilaiselta katsottuna ylempää ja hiukan alempaa. Vaihtelua ja mielen virkistystä. Sinnikäs koivun kukinto jää laudalle ja jos jaksan odottaa, siitä kasvaa pieni koivu. Ettei se sitten vaan ryhtyisi varjostamaan.
Mietinkin tätä ikkunalaudallani
Ei se määränpää, vaan se matka. Eikös joku fiksu sananlaskukin sano jotain tuonnepäin. Itsekin pitää aina muistuttaa itselleen, että kannattaa nauttia Tästä ja Nyt, eikä vain odotella huomenna tulevaa autuutta. Kun ei se koskaan tule. Kun se on jo tässä. Kun vaan hoksaisi.
Matkan melkein parasta osaa on aika hiukan ennen lähtöä, jolloin kaikki on edessä ja jännittää ja odottaa. Ensimmäinen päivä on vielä parempi, kun on perillä jo mutta melkein kaikki on silti vielä edessä. Toisena ja kolmantena päivänä on mieli asettunut ja kaikki täydellistä, se on siinä, ihan läsnä. On hyvä olla.
Siihen se matka voisi pysähtyä. Mutta sitten se ei olisi matka. Se olisi tila.
Mutta ei kai ne etanatkaan niin tyhmiä ole, eikä
kai sen tuskaisempia, kuin muutkaan elävät.
Kuten yx tyttö sanoi joskus telkkarissa; kaikilla
eläimillä on kuiteskii oma älykkyytensä, jota
soveltavat kukin omien olosuhteidensa mukaan.
Tapsukka otti sit viimeinkin päänsä pois pen-
saasta, kuitenkin edelleen itsensä häpäisseenä
ja pahoitellen omaa tyhmyyttään.
Kaipa se taas toistuu (mikä on valitettavaa)
itsensä tuntien, koska ihminen aina toistaa
virheitään (esim sodat yms)
Tänään lauantaina olis sit Mea ne Pispalan karnevaalit @12.00 ja siitä eteenpäin Tahmelan
K-pikkolon lähimailla. sääkin näyttää kelvol-
liseta ja illalla niitä kavereiden bändei
Pispalan vastavirtaklubilla (haulitornia
vastapäätä).
Entä jos ihminen on elämänsä solmukohdassa ja
hänellä on ainoastaan hyvin raskaita ajatuksia?
Voiko silloin lentää muutenkin kuin
alas kuudennen kerroksen ikkunasta?
Mitä te pojat niin synkkiä olette? Virheistä opitaan. Jos ei heti, niin ehkä jo kahdeksannella kerralla.
Menkää katsomaan formuloita.