I will survive
Virkanainen taittelee takkinsa pyörän tarakalle, virittää napit korviin, kiristää kypärän hihnat ja hyppää ratsunsa selkään. Tavoitteena kymmenen kilometriä 30 minuutissa, Survivor-kilpailun esterataosuus on alkamassa. Hän katsahtaa vielä kerran huolestuneena taivaalle kerääntyviä mustia pilviä. Rata alkaa kaartumalla parkkipaikalta tielle ja virkanainen kohtaa heti ensimmäisen vastuksen, mutkasta oikaisevan auton ja onnistuu väistämään sen edelliskesän kasvattamalla rutiinilla. Sydän läpättäen hän etenee radalla ja vasta kahden mutkan jälkeen on reitillä uusi este: nyrpeän näköinen tyttönen ylittää päättäväisesti sivuilleen vilkaisematta pyörätietä. Yhteenajo estyy kiperästi mutta äkkinäinen liike horjuttaa sen verran, että virkanaisen on hypättävä satulasta [huomenna on reidessä mustelma]. Liikennevaloissa hän motittuu toviksi kaistojen keskelle saarekkeelle, autot ohittavat hänet kahta rinnan molempiin suuntiin pelottavan läheltä. Suojatieltä kääntyessään nainen kohtaa samaa kaistaa vastaan pyöräilevän ja hetken epäselvyys reittien valinnasta nostattaa verenpainetta mutta pientareelle väistyen virkanainen onnistuu välttämään törmäyskurssin.
Ylikulku, mutka ja mutkan jälkeinen jyrkkä alamäki alkavat hyvin mutta etenemisen keskeyttää kaksi ylileveää mummoa, jotka taakseen katsomatta kulkevat rinnakkain keskellä yhdistettyä jalankulku- ja pyörätietä. Uskomattoman leveä yhdistelmä, ainakin kaksi metriä mutta kelloa soittamalla ohitus onnistuu jotenkuten. Takaa kuuluu hetken kimeätä marmatusta. Sitten hän pääseekin alamäkeen hyvän matkaa kunnes skeittiradan vierellä tielle hyppää loppahousu skeittilautoineen vaaraa uhmaten. Uhkarohkea ohitus voikukkia pölläyttäen ja pojan henki pelastuu. Prisman risteyksen jälkeen Murphy on tarkkana: virkanaisen ohittaessa hitaampaa pyöräilijää vastaan polkee Lassin isä ja kolmen kohtaamisesta selvitään sarvet hipoen. Seuraavassa alikulun mutkassa ylämäestä vastaan viuhkaisee ammattilaisen näköinen pyöräilijä tuhatta väärää puolta oikaisten, nainen pelastuu ojan kautta takaisin tielle. Mutkan jälkeen vastaan köpöttelevä pappa sauvoineen onkin sen jälkeen helppo ohittaa vasemmalta.
Lähiön pyörätien pujotteluosuudelle on tänään aseteltu kolme kompastelevaa, ennalta-arvaamatonta juoppoa, neljä koiranhihnan päässä kulkevaa taakseen katsomatonta, kolme äitiä viisine eri suuntiin pyöräilevine lapsineen, kaksi kolmen hengen rinnakkaisyhdistelmää, yksi potkukelkkaava mummo, yksi kännäriin puhuva yhtäkkiä suuntansa vaihtava mies, postin parkista eteen hyökkäävä paku, yhdet lasten vankkurit väärällä puolella ja yksi pyörätielle parkittu auto. Virkaainen selvittää radan kuitenkin täpärästi. Herra Murphy ei ole tarkkana ja vesisade alkaa vasta reitin lopussa.
Hän kaartaa kotiovelle, laskeutuu pyörän selästä ajassa 35 minuuttia. Mutta kesä on vasta alussa, hän ajattelee, I will survive [mpg]. Ehkä niin.
Jälkipuheet
Sitä se äärimmäisyys-urheilu on, esteestä toiseen kiirehtimistä. Kenellä on enää aikaa haistella ruusuja ja katsella pilviä (sade tai ei).
Mitäs sitten kun ehdit kotiin 27 minuutissa? Miten käytät säästämäsi kahdeksan minuuttia? Onko sinulla jo suunnitelma valmiina ettei kulu hyvät minuutit hengityksen tasaamiseen..
Lassi ja Leevi vai Paavo ja Elvis? Miksi niillä on useampia nimivaihtoehtoja? Reiskalla on paita, jossa on Lassi/ Paavon kuva ja teksti "tänään olen erittäin vaarallinen".
Polkupyöräily olisi kiva laji, mutta vieläkään minulla ei ole toimivaa pyörää enkä uutta osta, koska kuitenkin joku sen varastaisi täällä. Tyydyn kävelemään.
Kolmekymmentäviisi minuuttisessa on laskettu aikaa piennarkukkien haisteluun ja etanien ja katsematojen väistelyyn. Jos aika joskus alittuu, mitä epäilen suuresti, niin ajattelin käyttää säästyneen ajan kukkien keräilyyn.
Niin, miksiköhän se Calvin on meidän lehdessä lassi ja toisessa Paavo. Kyllähän se Lassin näköinen enemmän on. Lassi-Paavon isä on hellyttävä, koskaan en pysty katsomaan niitä totisnaamaisia, ammattilaisen näköisiä pyöräilysortsisia maantiekiitäjiä nauramatta ja näkemättä niissä Lassin isää. Miksiköhän ne sen sortin pyöräilijät muuten aina t-u-i-j-o-t-t-a-a.
Mukavia tekstejä sinulla mea. Nautin menopaussista päivästä toiseen kustannuspaikalla itsekseni hihitellen. Viime päivien kirjoitukset työmatkapyöräilyistä ovat niin tuttuja, niin tuttuja. :)
Niin. Työmatkapyöräily maantien piennarta pitkin keväisin on myös kuin läpileikkaus elämästä ja mitä meistä jää jäljelle ja sivuun kun elämä kulkee. Tyhjiä oluttölkkejä ja -pulloja, rikkoontuneita kuorma-auton rengaspintoja, pölykapseleita,pultteja, muovipusseja, rikkinäinen lasimaljakko, katkennut vetoakseli, puunsäleitä tippuneesta kuormalavasta,muovilista, rekisterikilpi, kumipusla, jotain valkoista jauhetta, kuollut pöllö, kuollut rusakko, lasinsiruja, pyyhkijän sulka ja paljon muuta. Siivouspartiot tulevat kohta ja mustat jätesäkit kätkevät sisäänsä kaiken konkretian talven tapahtumista. Siinä ne kököttävät hetken pystyssä pientareella, muistuttaen nuoruusaikojen maitotonkista maitolaitureilla. Poika tuli silloin kotiin yöjalasta ja naapurin emäntä kärräsi jo maitokärrillä vastalypsettyä maitoa laiturille. Kun pientareet on siistit voi myös jatkossa arvuutella, mikäköhän se ötökkä oli joka suuhun lensi ja pääskysen lailla refleksinomaisesti nielaisin.
Kiitostaa, Pasipa. Kiva saada uusia lukijoita :)
Murphy, mikä se on tämä kumipusla? Ja mitä ihmettä? Kuollut pöllö? Vaan meilläpä on täällä Pirkanmaan aarniometsissä mahdollisuus kohdata kenguru. Tai siis se pienempi versio, mikäsenyoli. Kaksi eri havaintoa on raportoitu.
Tänään kävellessäni töihin (pyöräni renkaat tyhjinä ja olen aivan liian laiska tehdäkseni asialle jotain) sain kunnian seurata Tampereen polkupyöräpoliisia työssään. Konstaapeli pysäytteli keskustassa liikennesääntöjen vastaisesti ajavia pyöräilijöitä ja opasti heitä liikennesäännöissä. Kuullostaa kauniilta, mutta kuinka ollakaan hommasta katoaa sekin vähäinen kauneus kun kuulee yksipuoleisen ja tiukkaan sävyyn käydyn keskustelun: "Hei, pysätykääpä siihen!" (naishenkilö pysähtyy) "Onkos teillä ajokorttia?" (naishekiö nyökyttelee päätään) "Ymmärrättekö, että ajatte yksisuuntaista (leveää ja täysin tyhjää) katua väärään suuntaan!".... Alkoi ärsyttää tuollainen pikkuasioista nillittäminen. Jos tämä rouva ajaa noin 50 metriä katua väärään suuntaan lyhetnääkseen työmatkaansa puolella kilometrillä, aihuttamatta kenellekkään minkäänlaista häiriötä, niin miksi siitä pitää kitistä? Eikö tuonkin poliisisedän voisi pistää etsimään sitä ihmistä, joka potki isäni auton lommoille aivan siinä lähialueilla (tiedän tietän, sitä ihmistä ei tulla koskaan löytymään). Nyt on tämäkin päivä piloilla.
Mansen keskusta se onkin mukava pyöräiltävä: jos haluaa polkaista vaikka Metsosta rautatieasemalle, joutuu kiertämään koko kaupungin, ellei sitten satu pitämään ekstriimistä polkupyöräpujottelusta ja perähuutelusta Hämpillä.
Reittini varrella lähiössä on pyörätie poikkaistu korttelin matkalta lopullisesti. Haluaisinpa tietää, miten se edistää turvallisuutta, että joko a) ajaa autokaistaa päin vastaantulevia tai b) tekee kaksi maantien ylitystä ja välissä ajaa kävelijöille tarkoitetulla väylällä. Muita vaihtoehtoja ei ole. Ei kai ne oikeasti voi tarkoittaa, että sen pätkän taluttaisi.
Aamulla kierrän, illan ajan autojen seassa. Kerran ajoin liikennettä vastaan ja hirvittihän se.
Vompatti? Se kengurua pienempi?
Mean pyöräseikkailuista saisi aikaan vaikka (lyhyt)elokuvan. Taustalla Tarantinomaista musaa. Pitkiän otoksia ja nopeita leikkauksia yhdistettynä. Mieletön vauhdin ja vaaran tuntu.
Tarkistin päivän lehdestä, sehän olikin tämä punaniskawallabi. Miten se on meidän metsiin eksynyt, sitä ei tiedä kukaan. Korkeasaaresta kun ei puutu yhtään. Vai liekö tämä taas niitä kesä ja täysikuujuttuja.
Kuvassa "I will survive" soi korvissa ja tuuli saa silmät kyyneliin. Ajatus karkaa siihen lapsuuden kesään, jolloin virkanainen opetteli ajamaan iskän pyörällä tangon alta taittaen ja kaatui rystysensä ikiarville.
Rystysten ikiarvet eivät ole mitään verrattuna henkisiin arpiin, jotka tulevat kun ajaa yleisön edessä innoissaan vahingossa ojaan joka on täynnä nokkosia..
*brrrr*
Vompatti on hauska eläin, jo nimensäkin puolesta. "Kissa" tai "Koira" ei kuullosta lainkaan niin hupaisalta kuin "Vompatti"..
(sepäs vasta hauskaa on, kun päässä pyörii koko ajan sana joka naurattaa, vompatti..)
Että vompatti vain teille..
Vompatin vompatti.
Kumipusla ei ole se mitä joskus myös näkyy tien ohessa vaan:
http://eleonora.louhi.net/oksanentuning.com/id428.htm
Kaikkialle ne perhanan punaniskat änkeytyykin, -hitto soikoon.Ruotsissa näin eläintarhassa Maroja ( yksikössä Mara), joka oli myös kuin pieni kenguru. Valitettavasti kuva eläimestä on paperimuodossa.
Virkanainen ajoi tässä muutama viikko sitten päin seinää, kun oli miesten pyörällä liikkeellä, liian korkealla eikä saanut sitä sen paremmin käntymään kuin pysähtymäänkään. SE oli noloa.
Kumipuslan arvoitus ei kuvasta auennut; joku vempele, joka liittyy kumin mukanakuljettamiseen. Eikö sen autoilija mahda huomata, jos pusla putoaa?
Punaniska on sen verran pieni, että asiantuntijat epäilevät nähdyn otuksen olleen isohko rusakko. Minäkin epäilen.
Siis se ei vielä selvinnyt mikä siellä oli loikkinut? Eilisen Aamulehden olen lukenut... Kenguru se kumminkin on, se olisi tarpeeksi outoa ja söpöä. ;)
Eikö se ollut se punaniskawallabi? Kengurun näköinen pieni otus.
Minullakin on kokemusta pyöräilystä Mansesterissa, Annalasta keskustaan ja takaisin. Kymmeniä kertoja se tuli niinä vuosina poljettua.
Jotenkin tuo mean kuvaus vastaa 4-6 vuoden takaisia muistikuvia.
Täytyy myöntää, että vaikka aikaa meni suunnilleen saman verran kuin kakskakkosellakin, joskus jopa vähemmän, niin laiskuus usein voitti.
Mutta ole sinä reipas, ja käytä pyörää. Onhan sinulla varmaankin meabilitya jäljellä, eikö?
Meability on vain kohentanut otettaan niskalenkistä, jos mahdollista. Pyöräillessä sitä tarvitaan, no mansessa yleensäkin.
Pyörällä on mukava näillä keleillä posotella mutta ans olla, kun vettä kaataa, niin taitaa se Martin kuiva kyyti houkutella.
Semic / Egmont, suomentaa Calvin & Hobbesin Lassiksi ja Leeviksi. Lehdissä julkaistuihin strippeihin on ostettu oikeudet erikseen ja ne on myös käännätetty erikseen, siitä erilaiset nimet. Mikä ei tunnu kauhean viksulta, mutta tämmöistä tämä suomennoshommeli on. Usein lehtisarjikset kaiken lisäksi suomentaa joku toimittaja, joka opettelee vaikean sarjiskääntämisen taidon (vaihtelevalla menestyksellä) itse hommassa. Huoh. (Jostain ehkä aavistaa, että olen itsekin suomentanut joskus sarjiksia. ;-)
Pyöräilystä on hauskaa lukea (sen lisäksi, että sitä on ihanaa itse harjoittaa). Hyvää survivaalia edelleenkin!
Mielenkiintoista, e-r-i-t-t-ä-i-n mielenkiintoista. Kirjojen ja etenkin sarjisten suomentaminen on aivan liian vähän arvostettu laji. Sehän on kuin niiden toiseen kertaan kirjoittamista, joskus varmaan vaikeampaa, kun pitää saada sanaleikit osumaan alkuperäisen henkeen ja istumaan kohdemaan mieleen a kieleen.
Hyvin suomennetut sarjikset ovat kieleltään helmiä.
Survivaalissa oli tänään uusina tulokkaina pitkäsauvaiset luistelijat; ne vasta osaavatkin leveästi matkaa taittaa.
Lassi ja Leevi myötäilevät hyvin alkuperäisiä nimiä, Paavonkin ymmärrän. Elvis taas on suomennoksena vähän siinä ja siinä, tai sitten minulta on jäänyt jotain oivaltamatta.
Calvin ja Hobbes ovat siis saaneet suomennetut nimensä Lars Leevi Laestadiukselta ja Paavo Paavo Ruotsalsielta. Ne ovat ymmärrettäviä ja ideana linjassa alkuperäiseen ideaan mutta mitä tekemistä Elvis Presleyllä on tässä sakissa.
Vai onko Sprite-kissalla ja Elviksellä joku salainen yhteys? Tai suomentajalla Elvis-niminen kissa?
Suomennoksista tuli mieleeni keskustelu jonka kävin taannoin ystäväni kanssa. Nykypäivänä kun julkkiksia väännetään väkisin lähes kenestä hyvänsä niin mihin ovat unohtuneet suomentajat ja kääntäjät. Onko olemassa ryhmää joka fanittaa tiettyä kääntäjää ja katsoo mieluiten hänen suomentamiaan sarjoja ja elokuvia tai valitsee kirjat kääntäjän eikä kirjailijan perusteella?
Mun ykkössuosikkini telkkukääntäjistä on Kristiina Kaukoranta. Esmes melkein huomaamatta ohi vilahtanut Subtöllön Cops oli hänen käsialaansa eikä mikään helppo nakki. Kauko on myös yhden Boldis-fanituttuni suosikki (Boldiksia suomentaa useampi immeinen). Hänellä on loistavat suomentajageenitkin, kuten kaikki sarjismaailmaa tuntevat ehkä aavistavatkin.
Minä olen kiinnittänyt huomiota erään omaa alaani sivuavan alan sarjojen kääntäjään: on ilo huomata, että oikeasti panostetaan siihen, että kääntäjä tuntee alan ja sanaston.