« Rauha ja Onni | Pääsivu| Kahvia »

Aamu- vai iltaihminen?

Miten sujuu parisuhteissa suhdetoiminta, jos toinen on aamu ja toinen ilta. Tai peräti yö. Onko toinen toiselleen taakka vai kevyt tervehdys niinä harvoina hetkinä, kun yhteinen aika kohtaa. Kärsiikö suhde vaiko rikastuuko, kun molemmilla on omaa aikaa. Kallistun uskomaan rikastavaan ominaisuuteen.

Miten sujuisi suhde minun kanssani, joka on entinen aamuihminen, sittemmin ilta ja aamu, syventävien kautta yö ja hektisimmillään ilta-, yö- ja aamuihminen. Nyt olen oppinut sentään nukkumaan, arkiaamuisin. Viikonloppuisin herään liian varhain haluamaan olla ihminen. Arkiaamut. Niin kankeita. Aamut olivat sentään ennen huonosti nukutun, lähes nukuttoman yön jälkeen helppoja herätä, kun ei varsinaisesti tarvinnut herätä, senkun vaan nousi jaloilleen ja lähti jälkiä tekemään. Nykyisin kaatuutuu pää sankkaan uneen aamuyön puolella ollakseen tummissa ja paksuissa unen kääreissä juuri kukon laulaessa. Herätys on pimeän kaivon pohjalta raapiutumista. RRrrah, rriips, rrriips, raah...

Suihkussa tuijottelin tylsänä suihkuverhon piirroshahmoja ja ajattelin, että miksiköhän kaikilla on kolme sormea. Onpa hyvä, ettei tänään ole seurantapäivää, seminaaria, tiimipalaveria, itsearviointipäivää, mitään. Kolme sormea! Siitä sitä on hyvä lähteä punertamaan kustannuspaikan ongelmien pariin.

Ei minusta isoa iloa kenellekään arkiaamuisin olisi.

Jos tällä aamulla olisi ääni, se oli dieselbasso. Ja värihän on taivaalla valmiina.

Jälkipuheet

Kai sitä voi ihminen vähän joustaa unitottumuksissaan...Vaikka hirveäähän se on! Ettei vain olisi syynä noihin hurjiin erotilastoihin...:)
Tuo on kyllä totta, että jos nukkuu kovin vähän, niin herääminen ei harmita, vaan on helpottavaa. Mutta silti...Juuri se raskas pää keskeytyneen syvän unen jälkeen on niitä asioita joita kaipaa jos ei nuku.

Reiska valvoo yöt, tai ei nyt kokonaan, mutta melkein. Viime yönäkin heräsin kahden aikaan, kun se kömpi viereen. Mutta toisaalta tuntuu, että hän tarvitsee huomattavasti vähemmän unta kuin minä.

Minä taas pomppaan kellon soidessa sängystä kuni aropupu. Iltaiseen aikaan taas on vaikeuksia rauhoittua, mutta otankin vahingon takaisin viikonloppuisin. Välillä tuntuu, että viikonloppuisin olen valveilla vain pakoilliset 8 - 9 tuntia.

Tällä systeemillä saa ainakin hivenen sitä omaa aikaa, kun toinen nukkuu silloin kun toinen on vireimmillään. Sitten yhdessä touhutaan samalla vireystasolla. Hyvin menee, mutta johan tätä on harjoiteltukin useampi vuosi.

Oletko varma, että laskit myös peukalon?

Onko kukaan oikeasti arkiaamuihminen..
Sitä voi
a) nukkua täysin pommiin, herätä viittävaillekahdeksan kun pitäisi olla jo töissä
b) herätä kellon soittoon ja nukahtaa uudelleen ja sitten ks kohta a)
c) herätä aivan liian aikaisin, pyöriä sängyssä, ja tietää, että töissä on yhdeksältä jo niin väsy, että näppäimistö näyttää niiiin pehmeältä

nimim. keskiviikko-c

Monena olleena joustaminen on kolmas nimeni. Olen muuten vallan vakuuttunut, että ei ole väliä, milloin on virkeimmillään ja milloin se toinen, sillä läsnäolohan on tärkeintä. Läsnä voi olla tosin kaukaakin. Erotilastot kaunistuisivat kaikenlaisella joustolla ja tämä nyt on hlpoimmasta päästä.

Maryn ja Reiskan liitto on muutenkin kateuteni kohde. Ja nyt tämäkin vielä. Sano, että sauvakävelette iltaisin, niin olen lyöty.

Se peukalo oli siis neljäs, totta. Mutta varpaita oli vain kolme. Sanoo yleensä c, keskiviikko-b.

Meillä ei valitettavasti asu Rauha ja Onni -niminen keppipariskunta. Reiskalla on rullaluistelua varten kepit. Minä en kepitä, en. Mutta kävelen kyllä ilman. Siirryn sitten suoraan rollaattoriin vanhemmalla iällä.

Kiitän kateellisuuden ilmaisusta, pitää olla vähään tyytyväinen. Köyhiä ollaan ja paljon riidellään, mutta osataan sopia ja puputella. ;-))) Kyllä se meallekin vielä löytyy oma riitakapula ja sovintosuukko, kepeillä tai kaakaolla.

;-) Kaakaolla kiitos.

Heh, Mea-neiti on elontien risteyksessä.
Havaitsin itsessäni samat oireet kun
täytin kolmannen kerran 30 vee.
Arkiaamutkin helpottuu ihmeellisellä
tavalla kun tunnustaa edes itselleen
vuosien vierivän ja unentarpeen lisääntyvän.
Onneksi elämäntilanteeni on sellainen että
syön kun on nälkä ja nukun kun sattuu nukuttamaan.
Kellot ja kalenterit on saatanasta.
Ei ne sovi ikääntyvälle ihmiselle.

Unentarve on vuosien saatossa vähentynyt ja zierou jo lähestyi uhkaavasti. Univelat hakeutuvat nyt maksatukseen ja nukun jopa neljä, joskus hulvattomalla päällä ollessani viisikin tuntia yössä.

Mea-neiti täytti muuten vasta 28. Niinkuin aina.

Tässä qwerty-ihottumaa naamallani tulin ajatelleeksi aamuheräämisiä vähän lisää:

d) herää kellon soittoon, laittaa torkun päälle, nukahtaa juuri suloisesti kunnes kello uudelleen rämähtää soimaan, on takussa koko päivän
e) herää aamulla hikikarpaloita otsalla, "voi h*lv*tt*, mitä se kello jo on?", huomaakseen että kello on vasta kolme yöllä, nukkuu loppuyön levottomasti peläten ettei herää ajoissa

Sitten aamu-, ilta- ja yöunisten lisäksi on meitä ihan vaan unisia ihmisiä, joilla unentarve on ylipäätänsä isompi kuin kansalaisilla keskimäärin, ja huippuhetket keskittyvät pimeään vuodenaikaan. Silloin pitäisi nukkua mielellään kellon ympäri, kesällä pärjää kahdeksalla tunnilla yössä, jos viikonloppuisiin saa hiukan enemmän.

Kehitys ei ole iän myötä kulkenut ainakaan unentarpeenn vähenemistä kohti.

On oikeastaan epäreilua kuinka toiset pystyvät tuottavaan työhön ja selkeään ajatteluun neljän tunnin yöunilla, kun toisilta edellytetään kaksin- tai kolminkertaista panosta. Väärää kilpailuetua. Missä viipyy EU:n direktiivi?

Olen aivan liian tunnollinen kohtiin a) ja b).
c) ja e) ovat liiankin tuttuja.
Pahimpina päivinä kohta d).
Mutta nyt enimmäkseen f) "herää" kuuliaisesti kellon soittoon, horjuu unen ja valveen välimaastossa osaamatta kuitenkaan nukahtaa uudelleen, nousee automaatiaskareisiin ja haukottlee leukansa sijoiltaan yhdeksään, loppupäivä pilkkien ja otsasta qwerty-ihottumaa silotellen iltaan piristyen nukkumaanmenoaikaan peipoksi tai käeksi kukkumaan yömyöhään.

Veeeris, minusta on ni-in epäreilua, että jotkut osaavat nukkua pitkään, hartaasti ja reilusti. Niiin. Meillä vähän nukkujilla ehtii ajatukset loppua, ei riitä järkevää mietittävää kaikeksi hereilläoloajaksi.

Kiitos vaan, tuo "RRrrah, rriips, rrriips, raah..." sai minut muistamaan erään tietyn kaivon eräässä tietyssä kauhuelokuvassa O_O

Minä olen freelancerina sikäli onnellisessa asemassa, että saan nukkua minkä verran huvittaa. Ja yleensä huvittaa paljon. :) Mutta, mulla ei ole sitten säännöllistä kuukausipalkkaa, eikä yleensäkään kauheasti palkkaa. Että kallista unta... :/

Joo, se on varmaan se sama kaivo, jonka pohjalla näin itseni aamulla. Karsee paikka.

Unenlahjoja ei suotta lahjoiksi sanota, kaikilla ei niitä vaan ole. Toisaalta, saapahan enemmän aikaiseksi, kun on hereillä viitisen tuntia muita kauemmin. Tai jos ei aikaiseksi, niin ainakin ehtii ajatella.

Emmä tiedä onko tämä lahja herätä tähän aikaan 11 tunnin unien jälkeen. Kirous ennemmin. Vaan kun tarvii unta niin tarvii. Oli tämä kivaa ehkä kuukauden kaksi, mutta vuosi pari on jo vähän liikaa.

Herramunvereni, en ole edes taintuneena nukkunut yhtätoista tuntia putkeen. Tuskin saan kahdessa yössä kassan moisen määrän.

Rahtareiden nettilehdestä vuoden journalistisimmalla otsikolla Suolisto ja uni:

"Henkilökohtaisesti en tunne ketään, joka olisi selvinnyt 4-5 tunnin unella useita vuosia. Nämä tarmokkaat jakyvykkäät henkilöt ovat joko kuolleet, saaneet sydäntaudin tai muuttaneet nukkumistapojaan"

Onneksi suolistoni lukee mitä ilmeisimmin Rahtareiden nettilehteä, kun on ymmärtänyt ryhtyä unisemmaksi.

Tosin en ole tarmokas enkä kyvykäs.

Uni on paras tapa kuluttaa aikaa. Intissä yksi tupakaveri nukkui aina kun vain pystyi, oli tauko sitten päivän tai minuutin pitkä. Viimeisellä viikolla hän totesi vain että menipä aika tuolla firmassa äkkiä. Tasan kerran hänellä oli nukkumisvaikeuksia. Sen jälkeen kun hän oli nukkunut kolme päivää lähes putkeen, oli hereillä ainoastaan syömään kahdesti päivässä..

Välillä toivoo että itsekkin pystyisi tuollaiseen, mutta ei. Aamulla väsyttää ja herään yleensä vasta töissä joskus puolen päivän aikoihin. Loppupäivä sitten pilkitään. Olenpa kerran nukahtanut varastoon trukin puikoissa, onneksi pomo ei herättänyt.

Jotenkin saan aina itseni revittyä ylös aamuisin, tosin sitten kun on tärkeä päivä edessä niin herään jo aamuviideltä ilman mitään herätyksiä. Pitäisi osata pistää tuo herätyskello herättämään niin myöhään että ei kerkeäisi lyömään torkkua päälle, tuo torkkutoiminto on loppujenlopuksi aika huono.

Parisuhteessani minä olen se säännöllisiä yöunia nukkuva mutten suinkaan omasta tahdostani vaan työaikojeni takia. Muutama yö menee vähemmilläkin unilla mutta se kostautuu kaikilla elämän osa-alueilla sellaisena äksyilynä sekä vireyden ja tehokkuuden laskuna että pyrin pitämään kiinni oikeuksistani tarvitsemaani unimäärään. Mieheni taas elää epäsäännöllistä elämää ja täten myös valvottaa minua yöllisellä elämällään joka sijoittuu n. 4 metrin säteelle sängystämme. Lisäksi hän ei voi ymmärtää että tarvitsen unta 7 tuntia yössä enkä voi kääntää aamulla kylkeä jos uni vielä maistuisi. Tämä on kiristänyt hermojani niin että olen välillä ihan vakavissani ajatellut eroa - niin mitättömältä asialta kuin se saattaa ulkopuolisesta vaikuttaa. Mutta niinhän siinä käy että kun nukahtaminen on vaikeaa ja unessa pysyminen vielä vaikeampaa ulkoisista tekijöistä johtuen sitä alkaa ajatukset ja menojenkin suunnittelut pyöriä sen ympärillä koska kotona on rauhallista ja mahdollisuus nukkua univelkoja pois.

Pilkkiminen on yleinen harrastuas työpaikoilla, minäkin tänään olin viittä senttiä vaille qwerty-ihottumasta iltapäivällä. Pitäisi mennä iltasella aikaisemmin nukkumaan mutta kun ei jaksa ;)

Ymmärrän Kiia varsin mainiosti ongelmasi suuruuruuden; huonouninen on toisen ihmisen pelkästä läsnäolosta jo tietoinen, saati, jos tämä häslää neljän metrin säteellä. Sellaisissa suhteissa kysytään ymmärrystä ja joustoa joka suuntaan. Viikonloppukukkujana olen opetellut nukkumaan lastentarhaunta etten toikkarehtimisellani häiritsisi vielä nukkuvia. Joskus onnistun harhauttamaan itseni oikeann uneen teeskennellessäni. Sitä jo voisi pitää täydellisenä itsensä huiputtamisena.

Mutta, toivon parisuhteen toisen osapuolen ulottavan ymmärrystään huonounisuuteesi, muuten käy kuin Rahtareiden lehdessä sanottiin. Tai tulee ero. Oletko muuten kokeillut sellaista silmien yösuojaa, Tempurilla on vallan mainio: pitää valon poissa ja viilentää silmien seutua rauhoittavasti.

mea: Emmääkään nukkus, mut kun tuntuu, että on pakko. En saa revittyäni millään itseäni ylös aikaisemmin ellei ole joku pakkopakko meno (lääkäri, psyki tms), nekin yleensä pyrin varaamaan iltapäivälle. Saas nähdä kuinka käy kun Lontooseen menee. Toivottavasti saan rytmini korjattua siellä. Kyllä mää aikasemmin elin ihan tavallista elämää. :)

Silloin nukutan, kun nukututtaa. Mikäs sen terveempää. Eikös se ole kuin rahaa pankkiin laittaisi, kun nukkuu. Vai oliko se leikkiminen? No, joku joutavavanpäiväinen kuitenkin. Nukkuminen on terveellistä ja tekee hyvää. Minä olen oikeasti kateellinen. Paljon.

Mua ei saa lähestyä tuntiin heräämisen jälkeen; voi tulla turpiin. Ihan sama, onko aamu, päivä, ilta vai yö - aina herääminen on kamalaa!

Kai kerrot tämän tosi(kko)asian myös kaikille yövieraille?

Minua saa puhutella mutta en pane pahakseni vaikkei sitä teekään. Aamut on kyllä toisaalta sitä ominta aikaa, ettei siihen toisen sovi niin sekaantuakaan.

Kiitos kaunis vinkistä Tempurin silmien yösuojasta, lähden ensi tilassa sellaisen hankintaan. Korvatulpista olen jo riippuvainen joten suoja menee samaan sarjaan - mitä vaan ettei tarvitse lääkkeisiin turvautua. Ja tottahan se on että paras unilääke on valvominen. Ajatuskin viilentävästä suojasta saa minut ihan odottamaan ensimmäistä yötäni sellaisen kanssa. Oih ja voih materian ihanuutta joka niin mukavasti elämäämme helpottaa!

Aurinkoisia ajeluja Martin kanssa!

Toinen ihastuttava silmänpäällysrauhoittaja on luontaistuotekaupoissa myytävä jotain jyviä sisältävä juttu mutta siinä ei ole mitään, millä sitoa se silmille, joten toimii vain, jos osaa nukahtaa hiljaa selällään. Aamulla sitä sitten voi haeskella peitoista. Tempurin suojaa pidän kesäisin jääkaapissa ennen käyttöä. Päällys on pehmeätä samettia ja sisus viileän rauhoittavaa tempuria. Siinä tuntee olonsa viileän ylelliseksi ja eristyy maailmasta omaan pieneen oloonsa.

En nyt muista, mistä sen ostin, oliskohan ollut Instrusta.

Työvuorojen sekotyöläisenä olen mitä milloinkin.
Etupäässä zombina, silmänaluset kuin pesukarhulla ja muutoinkin heikkopäisenä ärrimurrina.

Voin sanoa, että ei toimi. Tai toimii, jos toista liioin ei halua nähdä. Millainen se suhde silloin on, kun yhteistä on sama kämppä, ja kämpän parivuode. Toinen jatkaa siitä mihin itse jäi, tai ekana herännyt keittää kupillisen x-tra sumppia huomaavaisesti myöhemmin heräävälle.
Tietokone iteroi ja maksimoi molempien kalenterista yhdessäoloajan. Työkaverit tuntee paremmin kuin puolisonsa ja tapaaminen on aina uusi elämys tai vieraantuminen ottaa vallan.

Tätä tää tehokkuusyhteiskunta teettää, jonkun pitää pyörittää rattaita yötämyöten, 365 päivää vuodessa, jotta toiset voivat viettää huoletonta laatuaikaa 17-09 säännöllisesti ja vaatia palvelua illat ja yöt.

Olisi pitänyt syntyä kultilusikka suussa oikeaan aikaan, oikeaan sukuun tai olla koulussa hereillä silloin, kun opettaja lätisi olevinas tärkeetä, eikä haaveilla punalettisestä tytöstä ja majanrakennuksesta. Jos tuntisi pari kolme seka-aikoja tekevää, niin periaatteessa pystyisi järjestämään normi avioelämää, vuorokauden aika vähän vaihtelisi ja armas.

No tietääpähän, millaista on elämä 'eläkkeellä', koska osa vapaa-ajasta on silloin, kun mummot ja vaarit valtaavat työläisten tilan. Nopsajalkaisena saa etulyäntiaseman ja kerkiää viemään paraat tarjoukset, jos ei tule muorilta laukusta kaaliin ja vaari tee keppikampitusta.

Kukin on uransa valinnut.

Suhde toimii vaikka olisi mitkä ajat, jos sen haluaa toimivan ja se on sen arvoinen. Toimii se niinkin, että suhteen puoliskot ovat eri paikkakunnilla, eikä edes ole yhteistä osoitetta. Toimii vaikka ihokosketukset eivät olisi edes viikottaisia.

Mikä tahansa toimii, jos ihmiset ovat oikeita. Se systeemi vaan rakennetaan mahdollisimman hyväksi, jätetään riidat ja mökötykset pois ja kas, sinulla on siinä laatuaikaa enemmän kuin nillä, jotka katsovat yhdessä telkkaria 5 tuntia illassa ja käyvät marketissa kävelyllä.

Höh, luot liikaa toivoa ja valoa peruspessimistiseen elämäkärvistelyyn. Toimii tietysti, kun satukirjassa näin kerrotaan ja joissain naistenoppaissa. Sähköinen kanssakyminen on hiukkasen mietoa Bokotaan, koettua lihallista kiehnäämistä useammin, kuin kerran kesässä ja ehkä juhannuksena.

Ei ole satuoppaasta eikä naistenkirjasta. Ihan on elettyä elämää, kokemuksen tummaa rintaääntä. Kiehnäämistä tietenkin mieluummin viikottain mutta jos vähemmän, niin sitten se on sitäkin intensiivisempää. Ei mitään vaniljakanssakäymistä.

Jotain lisättävää?



Juttutupa

Tuoreet

Kipot ja kuvat

Löytölaatikko



Vitriini

Kahvihuone

Naapurusto

Muita blogeja

Vuokraisäntä

Kellari

Pannuhuone

Powered by
Movable Type 3.33