Prinsseistä ja prinsessoista
Hienoa, että vihdoin on tullut virallinen kevät. Aamulla oli niin mukava skrapata Meabiilin lasit auringon tilkuttaessa jäistä nurmimattoa hengityksen höyrytessä osoittaen, että hengissä on selvitty taas yhdestä vapusta. Vappuaaton yönä olisi sopivin asuste ollut untuvatakki ja lapaset. Millä salavillapaidalla muuten ovat varustetut ne napapaljaiset tyttöset, kun ei niitä näyttänyt ollenkaan palelevan. Yhtään en enää muuten ihmettele, etteivät nykyisin nuoret miehet ja naiset löydä kumppania. Tai siis näin olen ymmärtänyt intternettiä selatessani, että jonkinlaista vaikeutta koetaan pariutumisessa. Kun nimittäin vappuaattonakin puolenyön maissa käveli kaupunkia halki, niin joka yökerhon edessä oli tuhannen seisovat jonot. Siis puolenyön aikaan. Meinaan vaan, että siihen aikaan jos vasta pyritään yökerhoon [josta sivumennen sanoen millä logiikalla ne sisällä olevat muka sieltä silloin jo ulos tulisivat], niin miten muka siinä tunnin parin aikana mitään ihmissuhteita löytäisi, olettaen että siis kuulisi puhetta tai savulta mitään näkisi.
Miksei käytetä hyväksi sitä arvokasta tutustelumyönteistä aikaa ilta seiskan ja puolenyön välillä, jolloin baarit näyttävät olevan ihan äijänä pullollaan poikia ja miehiä. Vastakappaleet loistavat poissaolollaan, missä ovat tyttäret? Meikkaamassa ja kikattelemassa puolestaan tyttöjen juttuja kotona? Ihan näin naisenlogiikalla eikö olisi tyttöjenkin mielekkäämpää iskeytyä pubeihin ja muihin seurusteluystävällisiin paikkoihin poikain kanssa samoihin aikoihin. Äijilläkin voisi käydä notkeammin flaksi, kun ei ehtisi hankkiutua niin tolkuttomiin lärveihin. Toisaalta, minkäs teet, kun juuri on nimittäin kuulemma oikein tieteellisesti todistettu, että pikkulikkana luetut ja sisäistetyt prinsessasadut ovat syynä siihen, että naiset istuvat norsunluutorneissaan odottaen prinssiä valkoisine ratsuineen saapuvaksi ja kun sitten kohtaavatkin vain sen pakollisen jäännösrentun taksijonossa, niin tätä sammakkoaan sitten uskollisesti suutelevat uskoen vakaasti oman ihanuutensa muuttavan sampan kaivatuksi prinssiksi. Mitähän pojat pienenä lukivat? Aku Ankkoja?
Mutta minähän en tästä asiasta mitään voi tietää, kun en prinsessasatuja lukenut. Minä luin inkkarikirjoja ja poikakirjoja ja Kolmea muskettisoturia. Mitä lie vaikuttanut.
Jälkipuheet
Kummityttöni (5,5v) esitteli ylpeänä turkoosiksi maalattua sänkyään. Se oli kuulemma nykyään hänen lempivärinsä. Tiedustelin, eikö vaaleanpunainen enää. Aikaisemmin "the juttu" oli mikä vain, jossa pitsiä ja vaaleanpunaista.
Hän ilmoitti, että Prinsessa Ruusunen yököttää (tehden oksennusliikkeitä). Kysyin läpi likimain kaikki tuntemani satukaunottaret, ja hän teilasi yhden toisensa jälkeen ällöttävinä. Nyt hän diggaa kuulemma Jasminea. Kun en tätä Jasminea tiedä, niin kysyin, että mitäs Peppi Pitkätossu. Peppikin on kuulemma tosi hyvä. Sentään skandit pitävät pintansa.
Peppi Pitkätossu antaa ymmärtää, että kymmenen vuoden päästä mukavat pojat ja tytöt tutustuvat luontevammin toisiinsa, kun turhat tyttöpoikaroolileikit on jääneet sisäistymättä. Ehkä jopa sammakkomiestenkin on silloin aika laskemasta laskemasta sen varaan, että tytöt jaksaa suudella sammakkoaan toiseunet silmissä räpsyen. Ehkä jo seuraava sukupolvi on luontevammin ihmisiä, eikä vain tyttöjä ja poikia.
Mutta että kuka Jasmine. Minä tiedän vain yhden ja se on tottavie aika ... no ei niin sopiva idoli.
Jasmine on sankaritar Disneyn Aladdin-filmistä (ja sen jatkokrääsästä). Senhän tietää jokainen nuoren tyttölapsen keski-ikäinen isäkin.
Myöhästyneet onnittelut kuukkelista Mealle.
Valistin itseäni guugeltamalla Jasminea ja mitä näenkään: sitä samaa sammakon pussaamista. Varkaasta tulee hepskeikkaa salonkikelpoinen, kun se pelastaa sulttaanin ja valtakunnan. Mikä tietty on ihan hyvä, että annetaan taustoista huolimatta mahdollisuus, jos on osoittanut ansionsa. Mutta eiköpä tässäkin taas tyttösten päähän sitä samaa hötönlöttöä kaadeta. Että kun prinsessa on niin prinsessaa vaan, niin varkaastakin tulee sankari. Sitäpaitsi, saattoi se varas olla edelleen, vaikka pelastikin sulttaanin. Ja miksei olisi pelastanut, täyttyihän siinä omatkin taskut.
Minäkö muka pessimisti.
Niin. Sanoisin kuitenkin, että olen likempänä muka-pessimistiä.
Olet!
mur. tänään(kään) ei ole minun päiväni.
Itse asiassa minä olen optimistiksi naamioutunut pessimisti, joka haluaisi olla optimisti, mutta todellisuudessa on skeptikko.
Pessimistihän on vaan realistinen optimisti.
Ei ole terveitä ihmisiä, on vain vähän tutkittuja.
Optimismi ja pessimismi ovat vain kaksi epärealismin muotoa.
Onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi? Ei sevväliä, haetaan uusi.