Renkaanpotkijat Osa 2
Naisen mieltä oli jäänyt sunnuntain näyttely kaihertamaan. Hän kuitenkin painoi sen ajatuksistaan pois, päätti nukkua pari yötä, ettei tekisi hätiköityjä päätöksiä [miksi nainen edelleen laski isot asiat öinä]. Nainen kyllä tunsi itsensä, hän kasvatti pakastimessaan jäitä juuri näitä tilanteita varten, hattuun laitettavaksi. Nainen oli oppinut olemaan varuillaan, pienikin pisara saisi hänet retkahtamaan, unelmien siipien havina sai naisen aina niin helposti pois tolaltaan. Nyt rauhallisesti. Jo näyttelyssä miellyttävä naismyyjä oli tehnyt mutkattoman tyrkyttömän lähestymisen ja naisen suojamuurin portti oli valmiiksi vaarallisen raollaan. Olo oli kotoinen, kynnystä ei ollut ja nainen vapautui heti liikkeen tiskin ääreen istahdettuaan hartioita kiristävästä jännityksestä. Avaimen saatuaan nainen katseli sitä kädessään, ensikontakti.
Nainen tiesi ensikontaktin merkityksen, hän istui varovasti kaikki aistit valppaina ratin taakse, sääti penkin ylemmäs, edemmäs, peilit kohdalleen ja katsoi ympärilleen: se tuntui syliltä, jossa oli hyvä ja turvallinen olo. Kuin ison veljen autosssa, ei missään äidin kauppakassissa muttei isän isossa ja arvokkaassakaan. Sopivalta. Olo tuntui itsenäiseltä, poikamaiselta ja omat jalat tuntuivat yhtäkkiä kantavammilta. Naisesta tuntui kuin hän juuri olisi astunut yhden kynnyksen yli. Nainen ajoi kaupungin iltapäiväruuhkan halki, teki korskean kaistanvaihdon ja huomasi ylimielisyytensä vasta, kun takalasiin ilmestyi auto odottamattomasta suunnasta. Pelästys terävöitti aistit taas valppaiksi. Takalasi oli oudon pieni, omasta näkyi puoli maailmaa mutta tämän sivupeileistä näkyi vuorostaan melkein koko maailmaa. Ihan hyvä. Oikein hyvä. Ja minne sitten? Moottoritiellehän koeajot kai suunnataan, sinne siis. Turuntietä sataaneljäkymmentä, hopsan. Ei tehnyt heikkoakaan. Onpas onpas, ajatteli nainen. Kaartoi takaisin asutuksiin, käy koeparkkaamassa ja kiepauttamassa pihassa: auto taipui kuin nuori varsa. Nainen alkoi olla pelottavan myytyä.
Takaisin liikkeeseen vaikeinta vaihetta vääntämään: pitäisi osata keskustellakin tästä autosta. Sen moottorista, hevosvoimista, tehoista, varustuksesta, eihän nainen niistä mitään ymmärtänyt. Mutta autoliike tiesi naisen mielen, sitä vartenhan siellä oli se naismyyjä, puhumassa samaa kieltä, samalta tasolta ja nainen rentoutui, tunsi olevansa ihan oikea asiakas. Hän ryhdistäytyi tuolissaan ja muisti taas isoveliolon. Rennosti nyt. Hän ei ollut vielä ihan valmis kauppoihin, pelotti. Yksin päättämässä. Liian isoja asioita yksin päätettäväksi. Mutta hän oli yksin. Hetkinen, hänellähän oli oikeus omaan päätökseensä. Ensimmäistä kertaa nainen huomasi, että kukaan muu ei ollut laittamassa ajatuksia häneen, hänellä oli oikeus, lupa, tilaisuus ja valta tehdä ihan itse omat päätöksensä. Huomattuaan, että holtittomuuden vaarallinen viettelys nosti päätään jäähatusta nainen yritti keventää tunnelmaa sanomalla, että autoliike oli tehnyt oivallisen siirron myyjävalinnassa, että naisasiakkaan on niin paljon mukavampi asioida naismyyjän kanssa. Kun voi tuntea itsensä oikeaksi asiakkaaksi. Myyjä sanoi hymyillen rennosti, että naiset eivät asiakkaina olekaan mitään renkaanpotkijoita, että nainen on jo mielessään päättänyt auton ostaa siinä, kun mies potkiskelee renkaita ja vertaa tehoja. Nainen tunsi paineen kasvavan.
Silloin nainen tiesi, että seuraavana yönä ei uni tulisi.
Jälkipuheet
On se kumma, että myyjä kehuu naiseuden tärkeimmäksi piirteeksi sen, että tämä osaa tehdä ostopäätöksen aikaisemmin mielessään kuin se toinen sukupuoli, joka typerästi miettiin. On se sitten kumma.
No eihän se nyt noin sanonut. Vaan, että miehet käyvät potkiskelemassa renkaita ilman pienintäkään ostoaikomusta. Että miehillä on vietti hiplata ja haaveksia ja potkiskella. Mutta että nainen on autokaupassa aina vakavamman suhteen haussa. Naiset potkiskelevat sitten jotain muuta, niinkuin kenkiä, takkeja, jotkut jopa asuntoja.
Mutta renkaan tyhjänpotkijat ovat hänen mukaansa miehiä.
Ettei tässä nyt vaan olisi joku yhtymäkohta tuonne baareissa tapahtuvaan potkiskeluun? Etteivät vaan naiset sielläkin olisi vakavammalla asialla kuin miehet. Tai mistä minä mitään tiedän, koskaan en ole käynyt potkimassa ketään.
Minä en tykkää käydä potkimassa mitään, en edes vaatteita. Pakon edessä menen tekemään hankintoja ja mieluusti jo sitä ennen olen tehnyt päätöksen, että jokin tietty asia on saatava. Ensimmäinen hyvä ja halpa lähtee mukaan.
En muuten potkinut miehiä baareissakaan. Koeajolle kyllä vein montakin, ennen kuin sopiva löytyi. ;-)))
Ollaan MaryB samasta puusta veistettyjä: minäkään en tykkää yhtään potkiskelusta, en vaatteiden, autojen sen paremmin kuin ihmistenkään. Asiat kypsyvät päässä valmiiksi ja sitten vain odotellaan, kun aika on kypsä ja *se* tapahtuu. Siinä pitää vaan olla tarkkana, ettei kohtalo kulje ohi.
Sitäpaitsi inhoan jo sanaakin shoppailu.
Mitä renkaiden potkimisella edes saavuttaa? Ei niin mitään, ei se rengas siitä heilu eikä horju, eikä täten paljasta auton salaisia vikojakaan.
Osta vain se Smartti, se on niin veikeän näköinenkin, ja mahtuu parkkiruutuun vaikka poikittain.
Tuota minäkin olen ihmetellyt, että mikä siinä niin viehättää. Mutta minähän en olekaan mies.
Smartti kääntyi tassuillaan melkein huomaamatta itsensä ympäri, joten en epäile, etteikö sitä saisi vaikka poikittain ruutuun. Smartilla ajaessa päätkin kääntyivät, ja sehän se on jokanaisen unelma. Ja miksei miehenkin.
Merkit viittaavat siihen, että piakkoin Tampereella liikkuu yksi kompakti Smart lisää.
Ja mikäpä siinä. Jos jäähattu sulaa, on varsin vaikea lääkitä autokuumetta.
Mutta se päätös... Itse punnittava, itse harkittava ja itse vastattava seurauksista. Ei ihme, jos ei nukuta.
Yksinhuolehtimisessa on puolensa mutta joskus olisi vaan niin mukavaa, kun joku tekisi puolestani juuri minun mieleisesi päätöksen. Mikä taas on mahdotonta, koska tottahan se joku tekisi oman mieleisensä päätöksen.
Tällaisia me naiset ollaan: otettais vaan kermavaahdot kakun päältä ;) No ei vaiskaan, kyllä omat jalat oman pöydän alla on hyvä pitää ja ihan omin jaloin äänestää, mitä kädet ja pää tekevät. Ja sitten elää sen päätöksen kanssa kanssa kuin nais. Mutta kyllä se pistää miettimään.
Tuo renkaanpotkinta on perimiehinen riitti ja liittyy olennaisena osana käytetyn auton hankintaan. Ujoimmat kopauttavat kevyesti ohimennessään ulkosyrjällä mutta perinnetietoisemmat asettavat kengän pohjan renkaan yläreunaan kiinni ja polvella vauhtia hetkauttaen saavat selville auton sielun. Hetkautettaessa kengänpohjan ja autonrenkaan välillä on magneettinen ja galvaaninen yhteys ja parhaimmassa tapauksessa auton ostopäätöksen tai -hylkäämisen voi tehdä välittömästi. Eläinmaailmasta käsittämätön juttu taas on koirien persuksien haistelu. Varmaan maailmassa mitään ei ole haisteltu niin paljon kuin koiran persuksia. -Miksi sitä haistella? Pahaltahan se kumminkin haisee, tietää sen haistamattakin.
Smarttia ei saa laittaa poikittain ruutuun, siitä saa sakon. Varmaankin tuntuu hölmöltä taskuparkkeerata neliön muotoista autoa.
Tuo galvaaninen yhteys on tuttu. Tunnen sen joka kerta jo nähdessäni haluamani, ei tarvitse edes polkaista.
Koira saa sieltä informaatioryöpyn, jonka perusteella se taas saa galvaanisen yhteyden alueen muihin koiruuksiin.
Mikään neliö ole! Höh!
Minullapa on Smart. Sain sen Kinder-suklaamunasta. Hah! Ei ehkä ihan sovellu muualle kuin pöydän päällä huristeluun ;P
Smart on kyllä pöhee! Sen minäkin ostaisin jos autoa havittelisin. Kai valkkaat tuon punasen? Tunnistaisin vihdoin mean kun ohi huristelisi. ;)
Vehossa oli kivan näkösiä nyrkin kokoisia Smarttteja, pitäsköhön sellanen ottaa tohon pöydälle kuivaharjoitteluautoksi.
Tosiaan Elina, nyt kun otit puheeksi, niin enpäs voikaan mahdollisen uuden Meabiilin väriä paljastaa, kun ei niitä niin montaa näillä nurkilla pörhistele. Ja sitäpiatsi sinähän olet jo Englannissa kohta.
Kamoooooon! Pitäähän mun tietää ketä kilttiä kuljettajaa kiittää kun päästetään suojatien yli! ;)
Enkä mä lähde vasta kun elo-syyskuussa.
Nomut sehän on helppoa, minä olen siis se, joka päästää. Ei niitä nyt niin montaa voi olla. Vai onko?
Toisaalta en juuri ajele sillä suunnalla, missä on ne leveät kadut. Ja monet kaistat.
Hei, minäkin sain Smartin Kinder-munasta, mutta se on väärän muotoinen, jotenkin liian pitkä, vaikka yrittää olla tavallinen kaksipaikkainen Smara.
Smara. Hyvä nimi mutta jotenkin poikamainen. Pitäisi keksiä tyttönimi. Paitsi se Passion on aika köhee lisäys.