Renkaanpotkijat Osa 3
Joskus asioita ei kertakaikkiaan voi suunnitella etukäteen, ei voi asettaa ajatuksia järkevästi jonoon. Silloin sitä vaan tietää tarkalleen, että näin on nyt tehtävä, tämä tässä on minua varten. Oli siinä sitten järkeä tai ei. Useimpien mielestä ei. Mutta kun on se sisäinen ääni. On hypättävä, on tartuttava, on katsottava. Kun vaan on.
Silloin hypätään.
Jälkipuheet
Älä muuta sa. Itseä kyrsii se, kun ei ole ymmärtänyt hypätä silloin kun olisi pitänyt.
Tartuttava mihin ja milloin?
Nii-in pojat, pitää hypätä, kun hyppyri on kohdalla. Pitää tarttua unelmaan, jonka liepeestä on saamaisillaan kiinni.
On lakattava potkimasta renkaika ja hypättävä kyytiin.
Ratikka on mennyt ohitse jo aikaa sitte, loppu onkin haaveissa rämpimistä. Eihän täällä viittis kiituuttaa, jos toteutumattomia haaveita ei olisi.
Ja mistäköhän loppuenlopuksi oikein puhutaan...
:-O
No mutta sehän oli vain ajan kysymys. Mitä niitä renkaita potkimaan, pelkästään. Sehän olisi sama kuin alkaisi katsoa tv:tä avaamatta sitä. Tyhjän ruudun tuijottaminen olisi tylsää.
Joten siis: muista turvavyö ja turvallista matkaa!
Jepjep. Renkaitten potkimisesta kipeytyy vain nilkka tahi varvas. Jos ratikka jättää, niin toinen tietty tulee mutta sen pysäkilläolon voisi vaihtaa eteenpäin menoonkin. Nauttia elämästä ja surra sitten myöhemmin, että jos olisi odotellut pysäkillä, niin olisiko seuraava ratikka ollut parempi tai olisko pysäkin ohi kävellyt mahdollisesti joku muu haave, josta ottaa kiinni.
Sivustakatselija on oikeassa, se oli vain ajan kysymys. ;)