Renkaanpotkijat
No hyvä on, hyvä on, myönnetään. Olen käynyt eilen autonäyttelyssä renkaita potkimassa. Ihan olin ensimmäistä kertaa moisella asialla ja kuin pikkulapset karkkikaupassa ikään: eikun toi, kato hei tota, heiii, iik, toi on iiiiihana, katokato, eikun toi on hieno väri, tossolis kattoikkuna. Että lähtikö autokuume? Mitä luulette, kokeilkaa itse istua uudelle tuoksuvassa kattoikkunallisessa menopelissä ja todeta, että ihan kiva mutta ei nappaa.
Olen muuten sitä mieltä, että saisi jo lailla kieltää anttilan 990-hinnat, alkaen-ilmoitukset ja totuutta kaartelevat kuvat, joissa on loppuen-hintainen auto hämäävästi allaan teksti hinta alkaen: ei varsin valehdella mutta annetaan kuitenkin ymmärtää. Kysyt kaupassa mitä tahansa, rapsahtaa hintaan 600-1600 lisää ja todellinen hinta on sitten ihan jotain muuta kuin millä viaton naisihminen viekoiteltiin niitä koneita haistelemaan.
Yksi lempiharrastuksiani on seurata pariskuntien käyttäytymistä kaupoissa: ilmeisesti ainoa paikka, missä nainen saa päättää ostoksista, on miesten vaateosasto. Muualla mies tietää aina, tarvitseeko nainen uudet kengät vai ei [ei] tai millaisen auton nainen tarvitsee [sen halvimman alkaen-hintaisen] tai millä varusteilla [vakio] vai tarvitseeko peräti ollenkaan [bussithan kulkee ihan kivasti]. Jos minä olisin noinkin tietäväisen miehen kanssa ostoksilla, kostaisin kaiken sitten siellä Dressmanilla, saisi mokoma pitää sellaista paitaa, että oppisi.
Jälkipuheet
Mää olisin tyytyväinen jos joku ostais mulle vaatteet, ja mun puolesta nainen sais itelleen autonkin ostaa ihan ite. Itelle ostaisin hirmusen ison maasturin. Ja tää kaikki sillä oletuksella et olisin voittanu lotossa:)
Minä ostaisin tämän, jos olisin varreltani merkittävämpi. Mutta tällä vertikaalisella ulottuvuudella ei nähty edes kunnolla ulos.
Ja monta muuta jossia.
Meille juur selostettiin tuolla liiketalouden tunneilla näitä ysiysi-hintoja, ja onne vaan kohtalaista petkutusta mokomat. Siis että "vain ysiysi" kuulostaa paaaaaaljon pienemmältä kuin "satasen". Kaikkea ne markkinamiehet tekee meitä köyhiä kusettaakseen.
Meikäläiselle on puolestaan taas iskenyt jokakeväinen mopokuume. Jos lottovoiton saisin, tallista (joka sekin pitäisi tosin ensin ostaa) löytyisi kohta tällainen.
Pariskunta autokaupassa: Mies tarkkailee varaosien saatavuutta, huoltokirjaa, moottoritilan kuntoa ja yrittää valita alhaisten käyttökustannusten ja hevosvoimien mukaan. Nainen tahtoo kivanvärisen. Oikeasti naiselle tärkeää on se, että auton ostaminen yhdessä on yhteinen parisuhdetta lujittava kokemus.
Mea, niitä saa sellaisia istuimenkorottimia kaupoista:)
Viimeksi kun ostin auton en kyllä katsonut moottoria, vein kyllähin autotohtorille. Lähinnä kiinnosti miltä siinä tuntuu istua. Eikä ne varaosien hinnatkaan niin kiinnostanut, kun ajattelin lähinnä ajella sillä enkä makuuttaa huollossa:)
Voisi tietty olla hauskaa mennä naisen kanssa ostamaan autoa, voisi potkia renkaita tahdissa asiantunteva ilme naamalla.
Ysiysi-hinnoissa minua loukkaisi kuluttajan aliarvioiminen, ellen itsekin niin kovin mielelläni itselleni perustelisi haluamiani asioita juuri sillä "Eihän se ole kuin vähän päälle yhdeksämkymmpiä". Itsehuijaus kasvaa omiin ulottuvuuksiinsa, kun hinta on 15.990 ja sen selittää itselleen, että 15 000 ja jotain. Markkinamiehet tietää, että vain ihminen itse voi huijata itseään täydellisesti, sille täytyy vain antaa siihen mahdollisuus. Vaikka pienikin, niin ei tarvitse valehdella.
Mopo on kyllä kieltämättä julmetun hyvän näköinen.
Jaa-a, Santeri on selvästi ollut naisen kanssa autokaupassa. Olen ollut kyllä huomaavinani, että jos pariskunta ostaa yhteistä autoa, naisella ei yleensä ole mitään sanomista siihen, millainen auto perheeseen tulee. Eikä hän kuusviisaakaan siitä, sillä eihän se ole edes naisen käytössä. Ihka oma auto on sitten tasan toinen juttu, tottahan sen täytyy istua hyvin, näyttää hyvältä ja olla vähän erilainen kuin jokatoisella. Sehän on osa naisen peroonallisuutta. Budjetti yleensä rauhoittaa kyllä, joten kulutus, huollot ja varmuus tulee väkisin otetuksi huomioon.
Mutta ruman väristä nainen ei itselleen osta, vaikka kuinka olisi hyvä kauppa. Jotain naisarvoa pitää säilyttää.
Istuimenkorottajia!! Vähän niinkuin lapsilla vessassa jakkarat, että yltää aikuisten pytylle.
Minä tahdon jalkojen lyhentäjän. On jotenkin sen verran paljon aina raajat tiellä, etenkin jos pieneen autoon (edes pelkääjänpaikalle) yrittää tunkea itseään.
Ensin kasvatusneuvolaan, ja sitten katkaisuhoitoon... Ei käy tasan onnenlahjat tässäkään lajissa.
Lähdetään Tallinnaan sinne Jylhän klinikkaan ja pyydetään vähän jalansiirtoa. Olisko nilkasta hyvä. Vai laitetaanko reidestä. Olisi siinä Tiinalla haastetta. Tai siis niillä korvalääkäreillä.