Rahalla saa
Toissapäivänä ulkona käydäkseni vetäisin päälleni ensimmäisen käteen osuneen lämpimän takin ja se sattui olemaan taannoinen koirankusetustalvitakkini ja siten siis käytössä viimeksi vuosi sitten. Avaimia taskuun tunkiessani löysin setelin, aika merkittävän kokoisen jopa. Ja kun otin avainta taskusta taas, löysin toisen ja ajattelin, että jopas, onkohan näitä enemmänkin. Ja olihan niitä. Saman verran kuin mitä aiemmin päivällä arvioi kolarikorjaamon setä Meabiilin naarmujen maalauttamisen maksavan. Siis paljon. Mitä tästä nyt yhtäkkiä pitäisi ajatella. Uskaltaisiko jopa, että tämä kylkinaarmun saaminen oli se viimeinen naula pahan arkussa. Tai ehkä PahaKarma laski kuitenkin väärin, tai minä laskin, tai mistä sen tietää, mitkä lasketaan vastoinpäinkäymisiksi ja mitkä vaan normaaliksi huonoksi mäihäksi. Ehkä ensin Meaa rankaistiin, että oppii olemaan nöyrä ja sitten vedettiin hiukan takaisin, että taas oppisi luottamaan siihen, että aurinko paistaa vähäisempäänkin varteen, jotta sitten voi taas sopivassa tilaisuudessa, kun sitä vähiten vartoo, lyödä päin hyväuskoista kasvoa.
Eikä tässä vielä kaikki. Juuri, kun korvamerkityt vastalöydetyt rahat laitoin jemmapiiloon laskua odottamaan, sainkin tietää, että minun ei tarvihekaan maksaa sitä ollenkaan. Ei niin juron juroa. Maksumies löytyi sieltä, missä se naarmu on tehtykin. Tämän kaiken uskominen ottaa skeptikon uskon päälle aika pahasti. Nyt täytyy taas kaiken aikaa olla peläytyneenä, että mihin se koira on kuopattu ja milloin taivas putoaa niskaan. Kun sillä on näemmä sellainen tapa ollut.
Rahasta tulikin mieleeni, että paitsi, että se lisää valtaa ja voimaa ja markkina-arvoa, se lisää luemma [Moro 17.2.05, s. 9] myös hedelmällisyyttä. Vai mitä pitäisi päätellä siitä, että Mansessa eniten synnytetään kaupunginosissa, jotka ovat tulotilastojen kärjessä. Omakotitalo, kartano-Volvo ja iso maasturi vaikuttavat ilmeisen elähdyttävästi. No, talon ymmärrän, ja maasturinkin, mutta miten se Volvo rakkauselämään vaikuttaa.
Jälkipuheet
Ilmoittautuiko vahingontekijä itse?
Jokin kansanviisaus tällekkin onnelliselle tapahtumalle löytyy, mutta mikä...
Volvoista vielä joku on osuvasti sanonut, että kun vaimo, talo, mökki, koira ja mukulat on lainavaroin hankittu, niin ei ole enää varaa ostaa kuin Volvo. Sen tähden volvokuljettajilla (=k*päillä) on ainainen kiire liikenteessä, jotta ehtivät riittävästi päivässä hankkia taalereita korkoihin.
Meabiilihan ei ostettaessa ollut ihan paketista vaan 3 kk ja jokusen sata kilometriä sisään ajettuna, myyjä suostui naarmut maksamaan, mikä sinänsä oli hieno juttu, koska ensin neuvottelimme hinnan puoliksi, joka sekin oli jo hieno juttu mutta ilman sen kummempia kyselyjä ilmoitti myöhemmin maksavansa koko rempan.
Piilisiköhän se viisaus jossain viisauksien "Karvoihin tulisi koiraa ostettaessa katsoa" ja "Se koira ilosta älähtää, johon kalikka ei kalahda" välissä.
Tai jos niillä Volvo-kuskeilla on kiire kotiin lapsia tekemään. Tai siis hoitamaan, mitä minä nyt oikein ajattelen.
Jaa, jaa. Siis naarmut olivat myyjän tiedossa?
Nyt ymmärrän paremmin volvoilijoiden kiiruhtamiset uudessa valossa. ;-)
Väitti ei-tienneensä, mutta mistä sen tietää, tiesikö. Mutta sekin kansanviisaus tässä nyt ainakin siis on, että älä osta autoa lumisateessa.
Ja mustalaiselta.
Joskus useampia vuosia sitten pysähtyi viereeni rähjäinen auto täynnä mustalaisia, kun olin ylittämässä jalan tietä, ja kuski kysyi, että "Hai sie, ostat sie auton". En ostanut.