Eilen minä
Eilen töissä oli tavallista enemmän kaikenlaista häröä ja ymmärtämättömiä asiakkaita ja niiden kanssa meneviä hermoja. Ollut jo jonkin aikaa. Eilen läksin sitten yhden kanssa niin päästäni, että kirjoitin huolellisen ilkeän jäätävän selkeän yksityiskohtaisen kettuilevan pilkutetusti silatun pitkän selvityksen, johon poimin kaikki virheelliset [tietenkin] argumenttinsa ja kerroin, miksi ne ovat minun mielestäni ahterista. Siis kirjoitin, puhelimessahan minä olisin alkanut itkeä tai olisin hermostunut sanattomaksi tai tarttunut epäolennaisuuksiin ja sitten se olisi mennyt raajoille. Eilen minä sitten ajattelin, että minuahan ei päihitä kukaan, jos minua on tökkäisty sopivasta nappilasta oikean ja hallitsemani asian nimisellä piikillä ja jos saan asettaa rauhallisen hiljaisesti jurnuttaen sanani sähköpostiin. Mutta puhumaan minusta ei kiihtyneenä ole.
Eilen minä kieltäydyin bloggaamisesta tehtävään radiodokumenttiin liittyvästä haastattelusta. Harkitsin tosin päivän, ihan kuriittani kokeilin mielessäni, että löydänkö yhtäkään järkisyytä kieltäytymiseeni, kun tottakai mieleni tavallaan teki, vaikka tiesin heti, ettei minusta ole. Minä. Radiossa. Ääneen. Juuri siksi, enhän minä osaa olla Mea ääneen. Eilen minä tajusin, että en ole edes varma, onko Mealla ääntä.
Eilen sain koulutukseen liittyvän lopputyöni melkein valmiiksi, miksi ne nyt sitä nimittivätkään: kehitystehtävän. Siis parikymmentä sivua sanoja, tyhjänpäiväisiä, mihinkään johtamattomia selvityksiä, lauseiden rytmittämistä tietyllä kaavalla haluttuun muotoon. Harvoin minä tunnen niin suurta tyytyväisyyttä niin turhanpäiväisestä työstä. Lasken sen varaan, ettei niitä kukaan kuitenkaan lue, kunhan on vakuuttava kansilehti ja pitkä sisällysluettelo. Eilen minä oivalsin, että teen mielelläni oikeaa työtä oikean asian vuoksi mutta menen surutta rimaa hipoen silloin, kun riman korkeudesta ei saa maailmaa paremmaksi tai kirkkaampaa kruunua.
Eilen minä huomasin, että maailma on auton kanssa ihan erilaisesti nopea ja avarampi ja maailmaa on enemmän: voin ostaa kaupasta isompia ja painavampia tavaroita, niitäkin jotka ei mahdu reppuun. Minun ei enää tarvi ajatella, että minulla on vain kaksi kättä ja selkä.
Eilen oli hyvä päivä. Sain harvinaisen monta minä-sanaa ujutettua siihen. Autoilu tekee ihmisestä enemmän minän ja vähemmän käytävällä taaksepäin.
Jälkipuheet
Minän käyttö on enemmän kuin sallittua :-)
Jos emme ensin ajattelisi omaa hyvinvointiamme, emme pystyisi olemaan toisillekaan tueksi.
Näinhän se on, yksinkertaista ja toimivaa mutta miten se usein tuntuu niin itsekkäältä ja omahyväiseltä. Äiditkö meidät näin tarkoitti maailmaa katsomaan? Eivät isät ainakaan.
Jo toinen kerta tänään, kun yksinkertaisen kaunis perusasia pysäyttää huomaamaan, että kaurapuurossahan se totuus on. Uguksen "Kun muistaa olla onnellinen kohdalleen osuvasta sen sijaan että olisi onneton ohi menevästä, on saavuttanut jo paljon" -lause hengästytti viisaudellaan.