Olennaisen äärellä
Kallion pojat esittelevät työpöytiään. Minulla kun ei ole esitellä uutta teknologiaa sen paremmin kuin muitakaan hienouksia, niin minäpä puhalsin pölyt vanhasta työpöydän kuvasta ja näytän sen, koska nykyinen ei edellisestä esittelystä ole miksikään muuttunut, no ehkä vähän sotkuisemmaksi. Sama lamppu on valaissut ajatuksia näemmä jo silloin. Sama läppäri ja sama hiiri. Wanha pöytä on kuitenkin lastattu historialla, vankkuudella, erityisillä muistoilla ja tarinoilla. Piironki löytyi vuosia sitten roskalavalta huonossa kuosissa, rapistuneessa vaaleavihreässä maalissa ja oli matkalla kaatopaikalle, kun tarkka silmä sen sieltä poimi mutta pitkään se makoili vielä sittenkin vintillä romukaappina. Saatuani siihen omistusoikeuden toimitutin piironkivanhuksen TAKK:ssa maalariopissa olleen opiskelijatytön hellään hoitoon, ja hänen tarkka ja huolellinen kätensä kunnioitti pöytää arvoisellaan työtavalla ja piironki sai ootraamalla uuden, puuta muistuttavan pinnan. Kun kysyin häneltä, että mitä puuta se matkii, sanoi hän, että linnunlaulupuuta ja olin kerrasta myyty. Kaljaootraus on sen verran harvinainen työtapa, että piironkini oli kädentaitomessuilla työtapaesittelyssä ja sen toinen kylki onkin saanut kymmenisen käsittelyä. Pöytä painoi niin paljon, että sen saamiseksi verstaalta kerroksiin vaati kaksi salskeaa palomiestä.
Pöydän ääressä on tehty parisataa ylityötuntia, sen ääressä syntyi kypsymisiä, valaistumisia ja sen ääressä syntyi myös Mea. Wanhan pöydän vankka puu on kestänyt kyynärpäitä nojata, kun sen ääressä tein merkittävimmän päätöksen elämässäni, sen ääressä olen käynyt uudet suunnat löytäneen uuden elämäni parhaimmat keskustelut, kirjoittanut pitkiä kirjeitä, sen ääressä olen tutustunut itseeni ja minua eniten opettaneeseen ihmiseen. Muistilappu läppärin keskellä sanoo: "Nyt teen sellaista, josta todella nautin ja jossa saan olla luova, olen sopusoinnussa velvollisuuksieni ja itselleni iloa antavien asioiden kanssa."
Elämän tarkoitushan on löytää olennainen ja olennainen itse kullekin on tietysti erilaista. Olennainen onneksi muistutti tästä olennaisesta asiasta. Wanhan pöytäni ääressä olen löytynyt parhaimmat asiat elämässäni ja oman olennaiseni.
Jälkipuheet
Hyvää jatkoa sinun ja pöytäsi väliselle yhteistyölle. Hellyydellä entrattu pöytä maksaa saamaansa kohtelua ilmeisesti samanmoisella lämmöllä takaisin. Tuloksia on NIIN nautittava lukea, olipa aihe olemisen varjoisammalta tai valoisammalta puolelta.
Ööh, ja taas törmäsin päätäpahkaa vanhaan kyvyttömyyteeni ottaa kehuja vastaan, mikä aiheuttaa joko sanattomuuden tai hermostuneen puhetulvan peittämään hämmennystä. Tämä vastaus on oivallinen esimerkki näiden yhdistelmästä.
Miksei sitä vaan opi sanomaan, että kiitos kaunis. Tai helpotankin asiaa ja sanon, että kiitos samoin.
Mean pöytämaku on kerrassaan erinomainen. Harvemmin on hienompaa kapistusta nähty. Mutta miksi se ei ole nykyinen pöytä?
Siksi, kun en koskaan löytänyt linnunlaulupiirongin vanhanaikaiselle korkeudelle sopivaa, riittävän korkeaksi säädettävää jakkaraa. Haeskelin sellaista pyöritettävää pianojakkaraa, jossa löytyisi jenkaa pyöritellä sopivaksi pienellekin ihmiselle. Korkealla keittiöjakkaralla istuminen kostautui erinäisinä kipeinä lihaksina, lopulta täysin toimimattomina. Joten oli pakko siirtää työt matalammalle pöydälle. Mikä sekin on aika hieno, tosin ei linnunlaulupuuta. Vanha ja ränstynyt, henkeä täynnä on sekin.
Keittiöjakkara ei ollut kovin nättikään, sehän suorastaan pilkkasi linnunlaulupöytää kromijalkoineen. Ja sehän ei sovi.
Ja öh, siis hämmentynyt kiitos myös täältä sinne! Ja sitäpaitsi minähän paljastin pöhköyteni jälleen - luulin että vanha on nykyinen, kun luin tekstisi sillai maanantaiaamukiirellä linkkejä klikkailematta. Mutta pöytäsi kannaltahan nykytilanne on entistä lämminhenkisempi: olet päästänyt pöytäsi työn ikeestä ja hemmottelet sitä muistoilla. Pöytäsi lienee nykyään yhtä onnellinen kuin aikoinaan päästessään oluthierontaan. Miten mahdat hemmotella sitä nykyistäsi ettei se käy sulle mustasukkaisuuttaan ilkeilemään?
Totta, pöytä elää vanhuuden leppoisia päiviä ihan vaan koristeena ja salalaatikoissaan vielä niitä suurimpia salaisuuksia pitäen. Muut pöydät ja jakkarat ovat sille kateellisia, kun se on saanut oluthierontaa. Nykyinen pöytä, joka sekin on vanha (samaa mallia muuten kuin Marskin huoneen pöytä Tammerissa) on saanut vain lakkaa pintaansa ja silloin tällöin roiskahtavat olut-, viini- tai kahvitarjoilut. Mutta ei se ole millänsäkään. Näppis nirppanokka ei ole ollenkaan niin joustava.