Ei ollut tapanina kivaa, kun sattui aukaisemaan telkkarin. Thaimaassa asustelee yksi ystävä, josta ei vieläkään ole mitään kuulunut. Yleensä hän on turvassa Bangkokissa, mutta joskus viettää pidempiäkin aikoja rannikolla. Mietin, että pitäisikö oikein alkaa ministeriöstä kyselemään, että saisi jonkinlaisen sielunrauhan.

Herra mäkkaiveri reiska on toipunut kinkusta ja himoitsee raketteja, minä olen antanut ultimaatumin, että budjettia ei saa ylittää eikä ryhtyä kilpavarustelemaan naapureiden kanssa. Jotta toivottavasti meillä päin ei Tshernobylit loista.

Kaaokseen kadonneet sanat on tänään ainoa, mitä osaa ajatella. Jotenkin tuntuu niin käsittämättömältä kaaoksen suuruus. Ja se, että kaupungilla juuri kuulin, kun kaksi tätiä surivat vain sitä, että uimarannat on rojua täynnä, mutta että kai ne siivotaan viikossa, kun HE ovat sinne menossa lomalle.

Tuskinpa tuo Tshernobyl-vertauskaan naurattaa ukrainalaisia.

Tuskinpa niin. Eipä tässä oikein itsekään tiedä, mitä ajatella tai sanoa tai tuntea mistäkin mitenkin, mutta jos ei raketin myyjällä tai minkkiturkkitädillä oma kantokykyluokka riitä edes puoleen metriin, niin voisihan sitä olla vaikka vaihteeksi hiljaa. Tai miettiä vielä toisen kerran.