Ei se tule, se joulu nimittäin. Onneksi nää pyhät on niin lyhyet tänä vuonna. Yrittää vaan selvitä hetkistä, tehdä jotain, jotta ei ajattelis. Toivottavsti ensi joulu on parempi. Toivon tosin, että ahdistus katoaa ja parempi olo saapuu huomattavasti aiemmin.

Ehkäpä ei kannata yrittää vakuutella itselleen, jospa antas murista rauhassa, vittuuntua ja väsyä. Heitellä tavaroita seinille ja sellasta.

Jokainen hyvän joulun toivotus on kuin puukkoa kääntäis haavassa. Puuh.

Heh.. helpottava tilitys tänne.. sori.
Mut jos yhtään helpottaa niin et ahdistele yksin.

Ymmärrän sinua. En silti osaa sanoa oikein mitään. Tee jotain, mistä erityisesti tykkäät, ihan mitä vaan. Minä maalasin vähän ja siitä tuli hyvä ja rauhallinen mieli. Huomenna joulua on jäljella enää yksi kokonainen päivä, eikä se enää ole varsinaista "syvää" joulua. Museoitakin on auki jo tuolloin, että voi mennä vaikka kahville museoon. Tai jotain.

Helpottaa tosiaan myöntää ja lakata yrittämästä. Ja sekin, kun ei tarvitse joka kulman takaa kuulla hyvän joulun toivotuksia. Ja tosiaan, tämähän se pahin päivä on, huomenna jo puolet joulumielisistä ovat kanssamme samaa mieltä ja sunnuntaina loputkin.

Olen tehnyt kaikkea, mitä tavallisestikin, kun ensin yritin tehdä kaikkea muuta, mutta siitä tuli jotenkin erityinen olo. Nyt olen jumpannut, ajanut kuntopyörällä, kuunnellut samalla kaikkea muuta kuin joulumusiikkia, löysin onneksi hyvän kirjan ja nyt menen saunaan. Sen verran myönnytän, että otan glögiä, koska se on hyvää ja kesällä sitä ei viitsi juoda.

Eiköhän me tämä hanskata. Tällä tavalla yhdessä.

Mä harrastan suklaan syöntiä ja neulomista. Helpottaa vähän kun tekee jotain käsillä ja vieläpä ihmiselle jota on ikävä. Myös telkku on päällä ja netti ja ja.. hirmunen yritys saada hälinää ympärille. Karua tässä on jotenkin se, että on ihan oikeesti jouluihminen, mut tilanne vie kaiken sen ilon ja halun tehdä mitään. Täytyy todella myöntää, että se joulu on kaikkea muuta kuin materialistinen. Ja että ne rakkaimmat ihmiset on se tärkein. Hetki kerrallaan.

Äsken minäkin sen tajusin; pahinta on se, että oikeasti on jouluihminen mutta olosuhteet pitelevät joulun kaukana. Kyllä se joulumieli siellä jossain on, syvällä. Jos ei tänä jouluna, niin seuraavalla kerralla sitten. Mikä sekin on hiukan ahdistavaa, että jouluja on kuitenkin aika rajallisesti, ei haluaisi haaskata niistä ensimmäistäkään.

Niinpä.

Piti tulla hieman hymyilemään. Kuulin sentään rakkaista jotain. Helpottavaa sikäli. Tällä kertaa puhelimen ääni ei vääntäny puukkoa haavassa.

En muuten ihmettele miten just suurina juhlina ihmiset tekee eniten itsemurhia. Täähän on suorastaan tappavaa jo pelkästään ajatuksena. Saati sit jos elämä on kovin mustaa jo valmiiks. Kuinkahan paljon on sellaisia ihmisiä, kuin me ehkäpä nyt.

Hymyilen takaisin, sillä aiemmin jo murinaajupinaa lukiessani kävi mielessä epäilys, etten vaan minä ihan itse tätä sivupersoonanani kirjoita. Niin oli kuin minun näppäimiltä sanat aseteltu. Ja gesemsurina helkytti täälläkin tietsikkaa.

Meidän kaltaisia on, veikkaan, paljon. Ja kyllä, minä olen ajatellut myös, että joulun korostaminen lisää itsemurhia, niin ahdistavaa täytyy olla sillä, jolla ei ketään ole.

On muuten täysikuu, taitaa sekin hiukan vaikuttaa mielialoihin.

Hmm.. On hassua huomata, miten joulu kai sitten yhdistää, ihan tuntemattomiakin. Pelottavaa melkein. Mutta kai sitä jokainen etsii ahdistukseen jotain tietä, jolla siitä selviää ja toisaalta vertaistuki lienee se paras *hymy* Kamalaa. Tiedä naurasko vai itkiskö.

Toisaalta, ehkä tää näyttää sen mitä arvostaa ja pitää tärkeenä, jospa muistas sen tulevina jouluina jos ja kun se "joulusivupersoona" pääsee irti ja pyrkii valtaamaan siivousinnollaan, järjestelyillään ja yliyrittämisellä sen aidon ja oikean.

Okei.. moroskooppia lukiessa tuli mieleen toinenki hyvä juttu tässä (Musta tulee optimisti pikkuhiljaa).
Ei tuu tapeltua ehkä kenenkään kanssa, eikä pahoitettua mieltä kanssaeläjien ajattelemattomista tunneälyttömistä kommenteista kuten esim " Onko pakko syödä?" "Mitä tää oikeen on?" (kahden tunnin perhepäivällisen ruuanlaiton, hikoilun, kattamisen yms. jälkeen). Puhumattakaan lukemattomista perheriidoista illan viihdykkeeksi tai siitä tekohymystä ja tekopirteydestä, pingottuneesta olosta ja ahdistuksesta kaiken sen keinotekojoulun kanssa. Nyt ainakin on sitä mitä on ja se siitä. Ei tarvia hymyillä jos ei hymyilytä, Ei kukaan kysele tyhmiä, eikä tarvia selitellä. Voi syödä mitä haluaa ja olla vaikka päällä seisomassa jos haluaa. Tosin en just nyt halua.

Ja ja.. jooo.. Ikävä on silti ja vituttaa.. Hyvä yritys ylipuhua. Mä keitin kahvit. Kofeiini toimii aina.

:D Minäpä onnistuin tänään aamusta keittämään tonttupuuron haudutuskattilan haudutusvedet kahdesti kuiviin. Juuri kun olin saanut sen palaneen käryn tuuletettua, keitin perunat pohjaan, eli sen saman kattilan taas kuiviin. Taidan tyytyä nyt kylmiin ruokiin ja niihin, joita voi mukista juoda ja mikrolla lämmittää.

Eilen ajattelin, että onpa joulu turha juhla; joka vuosi kuolee useita matkalla sukulaisiin, jonne kuuluu mennä, mutta harva oikeasti haluaa ja puukot sekä puntarit heiluu kodeissa, jos taas ei mihinkään mene ja jouluahdistus heittää järjen hankeen.

Mikä meidän on ollessa; kukaan ei rähjää ja ei joudu kolareihin.

Totta. Mut onkohan jotain vikaavikaa päässä, kun melkein toivois vähän sitä räyhäämistäkin.. Tosin silleen pienesti, vaikka roskiksen viennistä.

Mä keittelin puuron, mutta tuota, se on lähinnä maultaan ruma sana. Joulumaisia ruokia on kaapissa, mutta ei oikein maistu, eikä jaksa tehdäkään. Syön kun tuntuu sille. Tulin just saunasta ja hippaloin rappukäytävässä pyyhkeessä. Talo siis varsin hiljainen.

Joulumaiset ruuat on jotenkin taiottu; niistä on salakavalasti viety kaikki nättiys ja maku, kun niitä syö yksin. Joulumaiset ruuat tarvitsevat selvästi ison pöydän ja väkeä ympärille ja kuusen ja joululaulut. Vai mikä siinänyon, kun ei ne oikein miltään maistu eikä näytä juhlallisilta keittiön pöydällä.

Vähän minä ihmettelen.

Jep. Ne tarvii ruuat sen saman taikahipaisun kuin nuo paketit tuolla nurkassa. Ei tee mieli avata. Tosin siellä taitaa olla kirja ja toinenkin, niitten kanssa saa vietettyä mukavasti aikaa. Jos vaan saa keskityttyä.

Ekaa kertaa pitkään aikaan teki mieli vetää perseet olalle teiniaikojen tapaan. Onneks ei oo millä vetää. Ja no se laskuhumalan surkeus ei kiinnosta pätkääkään.

Ai sulla on lahjat vielä aukaisematta. Tai oli. Minulla ei, tietenkään, olen aivan yhtä malttamaton antamaan kuin aukaisemaankin. Ihmeteykseksi yksi oli jäänyt täksi päiväksi, mutta sehän aukeni heti aamulla. [Heli Laaksosen Raparperisydän on muuten hulvattoman hauska. Ja viisas.]

Olkaperseet on sen saman ruoka- ja lahjataian alaisia: ei sekään yksin ole hauskaa. Ei edes mukavaa.

Mä availin äsken paketteja, kirjoja ja just sellasta kivaa perushömppää et jaksaa lukee nyt. Iso kiitos lahjoittajalle. Lapasia ja muita tarpeellisuuksia myös. Tuli vaan niiiiiin ikävä. Äääh. No Juniorin villapaidasta on takakappale valmis ja etukappale hyvässä vauhdissa. Toivottavasti langat riittää joulun yli. Tää itsas on niin väsyä, onneks tunnit ei sentäs matele.

Minun tuntini muuten matelevat. Hassumpaa, miten pitkiä ne ovatkin. Näistä olisin mieluusti pannut osan pankkiin, mutta menköön nyt. Ollaan sitten kerrankin oikein perusteellisen lötköinä pitkään ja rauhallisesti.

Jospa menen nauttimaan lahjoistani, sepä onnistuukin sopivasti kaikista yhtäaikaa.

Mä säästän kirjoja yöksi. Kun se ahdistus hyökkää kuitenkin. Ehkä sitten voi kirjan panna pois, kun uni syö silmäluomet sikkuralle ja tietää että lohduttava tiedottomuus vie mukanaan hetken kuluttua. Suklaaäklö.

Juuri noinhan se menee, kirja vie mennessään toiseen maailmaan ja sieltä suoraan voi uneen sukeltaa kuin lohtupeittoon ja kaivautua siihen niin syvälle kuin pystyy ja toivoa, että vielä syvemmälle pääsisi ja pitempään voisi olla piilossa.

Ahdistus tulee, mutta parempi antaa tulla kuin kuumeen ja hikoilla se pois. Kyllä se jossain vaiheessa hellittää ja sitten taas katselee maailmaa eri silmin.

Eikä aamun heräämistä karuun todellisuuteen ajatella etukäteen. Sen ennättää kokea aamullakin.

Tosin aamukahvi pelastaa monelta asialta *hymy*

Kiitos.

haa.. toi ed multa.

Huomenna uusi päivä. Joskus huono sekin mutta onneksi toisinkin on. Onhan sinulla kuitenkin se, jolle kutoa, se, joka lähettää jouluviestin. Aika monella ei ole ketään. Tosin joskus sitä miettii, että olisiko helpompaa, jos ei olisi ikävää. En usko kuitenkaan, onhan tunteet kuitenkin Tunteita.

Totta. En vaihtais pois tätä ikävää ja tunteita siihen ettei olis niitä rakkaita. Tärkeä että on ne joita ajatella. Eli tais löytyä taas yksi puoli positiiviselle. Puuh. Pahemminkin voisi olla. Sitäpaitsi on lämmin, ei oo nälkä, seura on hyvää *virnistää* ja loppujen lopuks mennyt vuosi on omalta osalta suht hyvin pulkassa. Valmistuminen lähellä ja tie auki..lähes taivasta myöten. Se tosin ei just nyt tunnu helpottavalle johtuen erinnäisistä syistä, mutta mahdollisuus kuitenkin.

Uuteen päivään.

Minkähän tähden se Posi Tiivi on niin ujo, että tahtoo piileskellä serkkunsa Nega Tiivin selän takana. Kun Nega on ensin aikansa asioita vatvonut, tulee Posi lopulta hätiin ja näyttää, että katso tuonne, mitäs tuosta sanot, entäpä tuo. Ja Nega katsoo ja huomaa, että totta. Noinhan se on.

Mä luulen et Posi on niin ujo siks, et se on pitempi kuin Nega ja siks se myös tipahtaa korkeemmalta jos tulee Este tai Kuoppa johon kompuroida. Ja tunnetusti mitä korkeammalta tipahtaa sen kovempaa sattuu.

No niinhän se tietenkin on, Posi on niin pitkä ja varovainen. Mutta koska se on niin varovainen, niin se elää pitempään eikä kaadu Esteisiin ja Kuoppiin.

Hyvä juttu. Että on.