Keittiöihme
Minähän en ole mikään varsinainen virtuoosi keittiössä, mutta on minulla hetkeni. Elämä on opettanut myös, että jos jotain erikoisen hyvää ja onnistunutta haluan tarjota, niin sen on tapahduttava ilman koe-esiintymistä ja harjoituskertoja, pokkana vaan suunnitelman kanssa kauppaan ja rohkeasti kauhan varteen. Mieluummin ennestään tuntemattomien raaka-aineiden ja eksootisehkon ruokalajin kanssa, sellaisen, jota äitikään ei tehnyt, isomaamosta ei puhettakaan. Ennen keittiöihmeeksi sukiutumista on syytä ovelasti sonnustaa jo rantautuneen vieraan korvat kuulottimilla ja rokkia sen mikä Hiilipsistä irti saa ja sitten keittiöön: aiheena Mean tulinen katkarappio ja basmatiriisiä seuraksi. Ennen Meanderian taikasauvan kosketusta ruokaa kutsuttiin katkarapukastikkeeksi, hienommat ihmiset puhuivat katkarapukasarista. Mutta he käyttivätkin vähemmän ranskankermaa ja mausteitakin liian varovasti. [Kiinnostuneille alempana linkin takaa tarkemmat ohjeet.]
Katkarappio hönkäili jo levyllä puolivälissä tekeytymistään, kun oli aika keittää kirkastetut basmatit. Olin ostanut joku päivä sitten veikeän ja kätevän suolamyllyn ja sillä sitten suolaa onnellisena rouskin riisien keitinveteen ja käsi kun vähän olen, plumpsautin sen kattilaan. Siihen loppui jäniksen rouskutus ja pientä sadattelun henkeä oli ilmassa. Ajattelin sitten tyhjentää jänön pään suolasta ja siinä tuoksinassa onnistuin saamaan puolet suoloista lattialle. Ja sitä imuroimaan. Jänö on siitä lähtein kuivatellut sisuksiaan, mutta ei se tunnu tokeentuvan. Juuri muuten tuosta kuvatekstistä tajusin, että alusta, jonka jo kertaalleen heitin roskiin, onkin myös täyttösuppilo. Ei päivää, ettei jossain asiassa valaistuisi.
Mutta Katkarappiosta tuli erinomaista ja sen teki täydelliseksi Santa Rita 2003 120 Chardonnay. Vieras ei ollut kuullut sadattelua eikä imurointia, kannattaa siis valita niin upottavaa musiikkia, että se sulkee silmät ja korvat ympäristökatastroofeilta.
Kahdeskymmenes luukku avaa viimeisen jouluviikon, heittää niskaan terssin niille, keillä lahjat on edelleen hankkimatta.
Mean Tulinen Katkarappio
1 purkki chilitomaattimurskaa
1-2 rkl Sweet chili-kastiketta
1 pussi Pirkka-pakastesipulikuutioita
valkosipulitahnaa
1-2 rkl öljyä
1 puolikkaan sitruunan mehu
muutama tupsahdus sitruunapippuria
pienehkö tujaus Tabascoa
1-2 rkl soijakastiketta mallia Ketjap Manis
1 veitsenkärjellinen Rajah Red Chili -pastaa
paljon tilliä
2 purkkia ranskankermaa
400 g kuorittuja katkarapuja
maut pyöristetään lopuksi fariinisokerilla
Sipulit kuullotetaan öljyssä ja sekaan hömpsäytetään tomaatimurska ja mausteet, haudutellaan parikymmnentä minuuttia. Ranskankerma ja katkaravut kyytiin ja jos ravut oli oikeaoppisesti sulatettu ja valutettu, riittää pari minuuttia, mutta jos ne jäisinä laittoi niinkuin minä vahingossa, niin sen verran, että kuumenevat. Ranskankermankin laitoin innoissani liian aikaisin, muttei se lopputulosta hämmentänyt. Ja fariinisokerilla sitten pyöristettän maut.
A-i-v-a-n äärest hyvää.
Jälkipuheet
Ettäkö oikeasti sait herkullista einestä noinkin tulisista lähtöaineksista? Mitenkä minä en koskaan onnistu tuossa. Etenkin chilitomaattimurskan ja tabascon osilta on pahoja kokemuksia. [Yleensä koemaistaja tuntee olonsa seuraavan varttitunnin ajan lähinnä liekinheittimeksi.]
Otinpa varmuuden vuoksi reseptin visusti talteen. Jos vaikka seuraavalle vieraalle tarjoaisi annoksen 'Mean tulista katkarappiota'.
Kyllä se ihan oikeasti noista syntyi. Kun ottaa huomioon, että muuanna koamaistamani samaiseksi tarkoitettu resepti sisälsi yhden desin chilikastiketta, niin liedonsin aikalailla. Mutta minulla on melko tulinen maku. Minähän pidän chilistä kaikkialla ja sitä kaapissani on aina muodoissa chilitomaattimurska, Sweet and chili -kastike, chili-pasta ja chilipirruri ja kaikkia niitä humpsautan ruokaan kuin ruokaan. Ranskankermahan silottaa, jos terävyyksiä tuli.
Rappio-nimi tuleekin juuri tuosta ranskankerman määrästä. Lantiolle kerääntyy kerrostumia jo sanan kuulemisesta.