Ärräviallinen
Heli haastoi kuvaamaan naapurin luksuröösit valoviritelmät. Minun kivitalonihan on hillityn säällisen valotettu pikkuvaloin ilman tingeltangelia, mutta naapurissa tervehtää tämä iloinen sininen valoletkukäärme, joka tosin häviää toisen naapurin vilkkuvalle kahden ikkunan kattavalle värisydän / juokseva poro / tähtikuvio / punaiset lyhdyt -viritykselle, mutta se oli eilen pimeänä. Sääli, sillä olisi lyöty kaikki muut yritelmät.
Sivustasta muistutettiin, että tottatosiaan, saunasta ei ole vielä meilläkään väännetty joulujuttua. Ja saman tien muistin senkin, miksi pidän saunasta, tai siis luulen nyt tietäväni, miksi pidän: muistan nimittäin selkeästi, että nimenoman saunan lauteilla koin ensi kerran onnen hyrskäisyn ja ihmeen, kun opin sanomaan ärrän. Ja se tapahtui, kuinkas muuten, jouluaattona. Iskä oli yrittänyt kaikilla mahdollisilla ärräpitoisilla hokemilla saada minut päräyttämään sen puuttuvan kirjaimen. Vaan ei, minä uskollisesti jatkoin ällän kieltämistä ollen ympälille. Mutta silloin, jouluaattona, se ärrä sitten yhtäkkiä törähti, ihan vahingossa, kun sanoin ääni pelosta väristen saunan ikkunan pimeyttä tarkastellen, että "Pukki kuRRRRkistaa". Mikä Riemu, mikä RatkiRiemukas Roimea Ropsahdus. Siksi taidan pitää saunasta. Ja joo, joulusta myös. Ja iskästä nyt ennen kaikkea.
Saunan jälkeinen olut muuten piristää kuin rivakan tuulenvireen puraisu korvasta. Ja oluttahan ei juoda mistään juomalasista, vaan olutlasista, joita minulla ei ole. Tai on, mutta ne ovat kuulemma maljakoita. Eilen muistin tämän puutostilan ja menin ostamaan kunnon olutlasit tahikka -kolpakot. Vaan eihän se nyt niin helppoa voinut olla. Tavaratalossa oli vain yksi, jos mahdollista, omianikin maljakollisempi malli. Missä olutlaseja myydään, jonsei lasiosastoilla? Glögi- ja viinilasia olisi ollut useampaankin makuun ja mauttomuuteen mutta ... No, nyt minulla on sitten kahdenlaisia maljakoita.
Tänään on sitten se päivä, jolloin on pidettävä etukäteen valmisteltu kolmen minuutin esitys konfliktitilanteen hoidosta. Arvatkaa, kuka ei ole valmistautunut. Ehkä teen kuten aina, roimaisen lonkalta, eihän siinä nyt kuinkaan voi käydä, korkeintaan nolottua ja nolona rupean änkyttämään ja ärrät ryhtyvät sorahtamaan. Olenko koskaan muuten tullut maininneeksi, että i-n-h-o-a-n esiintymistä. INHOAN. Aarrgh!
Tänään on, oho, siis jo kymmenennen luukun päivä.
Jälkipuheet
Anttilan astia-mikälie-osasto tarjosi ainakin viimekäynnillä aika vaikuttavaa kokoelmaa kaljalaseja ja -tuoppeja. Meikäläisen kehnolla (olut)kulttuurituntemuksella joutui jopa pohtimaan, jotta mitähän virkaa mikäkin oikein kantaa. (Päädyin ostamaan kaksi paria oikein perus-peruskaljalaseja.)
Kenenkähän suomalaisen suunnittelijan olivat ne kolpakot, joista aikoinaan olutta tarjottiin? Tekin varmaan muistatte ne, niitä oli iso ja pieni versio. Muoto oli pyöreä ja pinta pienillä nystyillä. Ne olivat söpöjä. Ja vaikken olutta juokaan (huono ihminen), siitä pienemmästä olen nuorna tyttönä lonkeroa lipittänyt (ei silloin nimittäin mitään kuivia siidereitä saanut).
Esiintyminen on ihan mukavaa, jos ajattelee kuulijat joko alastomiksi tai kavereikseen. Olen kokeillut molempia.
Esiintyminen on aina yhtä kamalaa, olipa kuulijoissa kavereita tai alastomia tai vaikka itse olisi alaston. Pikkiriikkisen helpotusta voi tulla silloin, jos ei tunne ketään, on itse ainoa asiansa tuntija ja läsnäolijoiden määrän voi laskea yhden käden sormilla.
Tiedätkö Mea, tajusin juuri tänä aamuna, että enhän minä oikeastaan tarvitsisi yhtäkään noista kolmesta joulukalenteristani, kun menopaussi hoitaa asian paljon paremmin joka aamu. Siitä kaunis ja jouluinen kiitos!
Ai se on Anttila, kodin ykkönen, nio niinpä tietenkin. maljakot jo alkaa piisata, eihän mulla ole kukkiakaan. Minä muistan ne röpöläiset kolpakot, niitä kantelin kerran kesätöissä selkä väärällä. Parhaimmillan meni isoja viisikin kädessä. ja haba kasvoi.
Huomasin tänään, että kannattaa ottaa ensimmäinen esiintymisvuoro: ei ole vertailupohjia alla ja voi rauhassa söhlätä, minkä keksii. Eikä ehdi jännittää enempää kuin mitä nyt pari päivää on alle pelännyt. Mutta videolta itsensä katsominen ja kuuleminen on jo hiukan liikaa. Ei se vielä mitään, että sanoo kahdeksan kertaa "niiku", mutku perään jää tuijottamaan liian pitkän hetken vierustoveriaan kuin halvaantuneena, kun ajatus karkasi. Mutta ei hätää, kaikkeni antaen kokosin itseni ja sain kuolleen hetken näyttämään kuin harkitsisin vakavastai juuri kuulemaani kommenttia. Melkein syntynyt esiintymään.
Minä olen myös pukin salainen agentti ja tarkkailija, tunnen velvollisuudekseni raportoida päivittäin joulun edistymistä. ;-)