Sulamii
Eilen oli huono päivä, alusta alkaen. Jotkut päivät vaan nousee perä edellä aamuun ja jatkaa pakittamistaan kaiken päivää. Yhtään ei helpottanut sekään, että jo kauan sitten tilaamani kameran laturi ei ole missään, ei tilauksena papereissa eikä laturina kaupassa. Kahdesti liikkeessä käytyäni sain ohjeeksi sitten soittaa samoiseen liikkeeseen ja soittaessani minua sitten roikoteltiin linjalla Vivaldin tahdissa kunnes pudotettiin langalta tyystin. Tai siis eetteriltä, lankojahan siinä ei ollut. Toistamiseen vielä. Ja vielä kolmannenkin kerran. Mikäs, kyllä minä Vivaldista tykkään, mutta olisin niin halunnut tietää, missä laturi on. Kaverit ryhtyy kohta hermostumaan, kun aina lataan akkua lainalatureilla. Olikos se nyt jotenkin niin, että jos on huono tavarakarma, on onnea rakkaudessa. Tai jossain.
Nimittäinkin viime viikonloppuna käväisin parissakin baarissa ja hämmentyneenä rekisteröin ohimennen [OK, kyllä kai minä sen nyt tarkkaan huomioin], että katseet seurasivat. Tsekkasin vaivihkaa oluthanan kiiltävästä kyljestä, onko tukka pystyssä, onko naamassa jotain hassusti, onko vetskari auki. Ymmärsin syyn vasta, kun eräs sanomaan: "Hei sullon pakkopaita päällä, mahdakko olla tietonen?" Otin katseet sitten kuitenkin silkkana ihailuna, en ole niin nöpönuuka motiiveista, ja kieltämään en tokikaan ryhdy. Lisäksi eilen bussissa töistä tullessani istuimme kollegan kanssa työasioita puiden, kun takanani alkoholin sammuttamin lyhdyin nuokkinut herrahenkilö havahtui puheisiimme ja kurkottautui penkistään ylitsemme julistamaan HYVIN kovaäänisesti minua tuijottaen: "Sh**tanan sheksikäsh nainen" ja rohkaistui kysymään, että "Sh**tana, kaunish nainen, onksh miesh jätetty kotiin?" Mies jatkoi herkeämätöntä tarkkailuaan ja loihe kotvan kuluttua karhealla äänellä laulamaan "Shulamii, Shulamii..." ja serenadin jälkeen sanoi: "Hjumalauta, shullon piikkikorot ja hame, sh**tana sää oot sheksikäsh". Hameeni levittäytyy nilkkojen ympärillä aaltoilevaksi helmaksi, joten se peittää enemmän kuin paljastaa. Ehkä miehelle ei ole täysin selvinnyt se vuosisatoja mieliä askarruttanut seikka, että onko naisella nilkat vai ei.
Olkoon huono tavarakarma, mielelläni minä tällaista otan korvaukseksi.
Sulamii... Sulamii... jäi soimaan päähäni koko illaksi ja koska en muista, mitä muita sanoja bassobaritonin laulussa oli [mitä sanoo karaokemestari?], se kuulosti paikallaan nilkuttavalta levyltä. Onneksi Mummilan Mummin poika korjasi tilanteen ja nyt päässä soi Toisen pään teen kammariksi.
Jälkipuheet
Ei pidä kulkea onnensa ohi! Mieshän oli selvästi uskovainen ja korkeasti sivistynyt ja viittasi Korkean Veisun protagonisti Sulamitin sanoihin:
"Minä olen rakkaani oma, ja rakkaani on minun" (2:16; 6:3; 7:10).
On tietysti nippa nappa mahdollista, että hän hoilasi Matti Jurvan sävellystä "Sulamit", joka löytyy myös Rauli "Badding" Somerjoen ensimmäisen singlen (Mun Sormuksein) ns. B-puolelta. Biisiä ei taida olla karaokessa tarjolla, joten baarikokemus jää usein juuri tälle asteelle.
Tarkennan edellistä, joka vahventaa baarimiehen kunnioitusta paitsi nilkkoihisi myös omaan rakkauteesi.
Rovasti Olavi Peltola siteeraa ns. paimentulkintaa:
"Eräiden selittäjien mukaan Laulujen Laulussa on kuvattu köyhän paimenen (Laul 1:7-8) rakkautta kauniiseen Sulamitiin. Kuningas Salomo yrittää houkutella tytön omaan haaremiinsa, jossa jo entuudestaan on kuusikymmentä kuningatarta ja kahdeksankymmentä sivuvaimoa (6:8). Hän vetoaa siihen, että tyttö on ainutlaatuinen (6:9). Mutta Sulamit on uskollinen nuoruutensa rakastetulle."
Vaikka mainitsemasi Baddingin Sulamit heläytti sanat soimaan Agentsin säestyksellä, olen taipuvaisen halukas uskomaan sen toisen selityksen. Vaikka turhaan houkutteli mies, kuka nyt tuollaisen porukan jatkeeksi lähtisi. En minä ainakaan.
Enkä muutenkaan. Minä olen uskollinen kuin Rekku ainoalle rakkaalleni.
Yli kuusikymppisen maalaismiehen tyttärenä olen kuunnellut Radio Suomea sen verran, että tiedän tuon biinin (missä lauletaan Sulamiii, Sulamii), mutta nyt vaivaa suunnattomasti, että mikä se biisi on.
Googlettaminenkaan ei auta, löytyy vain jotain ihme Sulami-leipiä. :P
Voi olla, että kohta pitää soittaa isälle, jos ei ala löytyä Sulamia. :)
Minä löysin sen!
Se on Sulamith, Matti Jurvan renkutus. Rauli "Bädding" Somerjoki on tehnyt siitä 1970 oman versioinnin, mutta biisi on jostakin 1930-luvulta.
http://www.yle.fi/aanilevysto/firs2/kappale.php?Id=Sulamith
Helpotti. :)
Yritin minäkin sitä löytää, vaan en onnistunut. Enpä tietenkään, kun oli nuo puuttuvat kirjaimet esteenä. Häiritsee tavattomasti, kun se kappale edelleen nilkuttaa päässäni ilman sanoja. Että mitä se Sulamith-tyttö teki.
Nyt olisi isälliset neuvot paikallaan.
Mea: "Enkä muutenkaan. Minä olen uskollinen kuin Rekku ainoalle rakkaalleni."
Kärsiikö kysyä, kukakohan se on?
Kyllä kärsii. Rekkuhan on uskollinen isännälleen. Tietenkin.
Pakkopaita on hieno pukine. Hankin sen itse yli vuosi sitten, ja nyt olisi uusiovisiitin aika Mentalwearille, haaveena on 'Ahistaa'-paita, tai 'aina saa hävetä ja kärsiä'. Ja onhan niillä hyviä, vaikka millä mitalla.
Pakkopaidan erinomainen puoli on tekstin koko ja selkeys; sen viesti avautuu kerrasta ja jo kaukaa. Hyvä baaripaita. Ahistaa on erinomainen kokouksessaistumispaita ja sen sanoma hivuttautuu vastapäätä olevaan kokoustajaan vähitellen, oikein näkee, miten vaikutus kasvaa. Uusin suosikkini on hienostunut Hihat palaa.
Mea: "Rekkuhan on uskollinen isännälleen."
Sinulla siis on "isäntä"? Uteliaisuuteni on ollut joidenkin mielestä piinallista: "miks sä kyselet noi paljo? Älä aina kysele." Eli toivottavasti en hermostuta sinua :)
Mea, oletko yhden koiran nainen? :)
Nimenomaan! Mäyräkoira on niin iso koira, että mäyräkoiranaisen maailmaan mahtuu vain mäyräkoira. ;-)
Onko uusi mäykky sulla?
Ei ole kuin se Rekku. En kestä enää yhtään menetystä. Katson vain hellyttyneenä muiden mäyräkoiria.
Rekku on uskollinen ja sisäsiisti. Eikä haise pahalle tai irrota karvaa. Mulla on vähän vastaava, Samppa. Samppa on buldoggi. Sillä ei ole nuttua mutta on sielukkaat silmät.
Samppa asuu sängyssäni ja eloisampia koiria on ehdottomasti kielletty koskemasta siihen. Joku on kummiskin syönyt siltä huulet ja muutenkin olen joutunut häntä paikkailemaan silloin sun tällöin.
Rekkukin joutui sen elävämmän käsittelyyn, kun se rakastui syvästi Rekkuun ja aina, kun silmä vältti oli se Rekkua pökkimässä. Ei tosin tiennyt, että miten se tapahtuu, varmuuden vuoksi koitti vähän sieltä ja täältä ja ilmeisesti Rekun osallistumattomuus tulkiintui myöntymisen merkiksi, koska tuijotti lumoutuneena Rekkua aina, kun kielsin kurmuutuksen.
Rekku on helppo, se tarvii vain imuroinnin. Eikä ulkoilutusta tarvi kuin ehkä joskus partsilla kesäauringossa niskatukena.