Minullapa on heijastava reppu. Sen avulla näkyy kauas. Puolisolle hankittiin heijastava pehmolelu, hippo. Se oli jonkun firman liikelahja. Ei sen puoleen, kyllä minä voisin jotain söpöä sydäntäkin kannella. Ja toppatakin taskusta löytyy aarre, siellä on vanha kansallisosakepankin orava-heijastin.

Ja mökkireissuilla paras taskulamppu on sitten otsalamppu, vaikka näyttäisi muiden mielestä miten ufolta.

Siis koko reppuko heijastelee. No sinun päälle ei ainakaan autot aja.

Ne heiluvat heijastimen narut katkeilee aina ja jäljelle jää vain reikä nahkatakkiin. Jospa saisin jossain Jartsi Sillanpään konsertista telkkarista bongaamani vilkkuvan sydämen. Olis jausa.

Saisko niitä sydämiä vaikka jostain pilailukaupasta? Nythän on halloveenikin tulossa. Hankkis samalla draculahampaat ja säikyttelisi työkavereita pimeissä käytävissä...

Laita se heijastin laukkun sankaan kiinni. Näkyy se siinäkin. Taikka sitten kiinnitä taskun sisälle, ei tule kuin taskuun reikiä, testattu on, nimenomaan nahkapalttoossa.

Mullon semmonen vilkuttava sydän, mut en kyl tiedä missä se on NYT. Apua, sydän kadoksissa!

Täält sais kai uuden: http://www.bachelorette.com/n-gl-blihe.html. Rakkautta ei saa rahalla, mutta sydämiä sentään.

Ainakin Marimekolla ja Aarikalla on semmoisia ei-narun-päässä-killuvia malleja, joita aikuinenkin tohtii pitää. Suosittelen!

Mikä saa sinut MaryB kuvittelemaan, etteivät työtoverit nyt jo pelkäisi minua.

Tuo vilkuttava sydän olisi hieno, ja sydämen kohdalle. Mutta Marimekon ja Aarikan vinkki on oiva, enpä ole tiennytkään.

Hauskaa muuten pikkujoulua Marjut! Elä ihmisiksi. Tai ainahan sinä.

Käsittääkseni vilkkuvan valon paikkaa olisi hankalampi hahmottaa mitä jatkuvasti palavan, eli olisi turvallisempaa hommata semmonen valo mikä ei vilku. Ja sellainen nauhaheijastin olis turvallinen senkin takia että heijastaa lähes jokapuolelle.

Muistan aina sen pyörämatkan Lauttasaaresta Kallioon keskiyöllä jokunen vuosi sitten. Ritarillinen ystäväni velvoitti minua lainaamaan vilkkuvaa rannenauhaansa. Nauraa hekottelin puolihäpeissäni koko matkan, eivätkä kilometrit ole koskaan kuluneet niin nopeasti.

Eilen kotiin tullessani ihmettelin kaukaa näkyvää vilkkuvaa valoa, itse asiassa kahta, jotka vilkuttivat tahdissa ja välillä yhtä aikaa. Valot vilkkuivat niin kaukana toisistaan, että en oikein hahmottanut, mikä lähestyy, sillä yksi valo ei vilku niin ja ne olivat liian lähellä kahdeksi ihmiseksi ja ajattelin, että siellä jollain on kaksi rintavaloa.

Kohta vastaan pyöräili onnellinen pikkutyttö, jolla oli päässään kypärä, jonka sarvet vilkkuivat oranssisti.

Olin kade.