Olen jo pitkään kierrellyt kaupungin kujia ja katsellut sillä silmällä ja asenteella, että kun se oikea osuu kohdalle ja sanoo päivää, niin tunnistan siitä omanlaiseni hengen ja olen valmiina hyppäämään muukalaisen matkaan. Muutaman kerran olen jo ollut törmäävinäni juuri siihen, joka minua varten on maailmaan tehty, mutta aina siinä joku ryppy sitten on tullut rakkauteen. Useimmiten yhteensopivuuden näkee jo kaukaa, eikä lähempään tuttavuuteen ole edes intoa, mutta jos kohde kiehtoo niinkin voimakkaasti, että menen vierailulle, viimeistään silloin tiedän, haluanko juuri sitä tuoksua haistella, näitä ääniä kuunnella, siihen syliin langeta. Jos sitäkin läheisempään tunnusteluun asti itseni päästän, paljastaa kohteen muoto, valoisuus, silmiin katsominen ja koko yleinen henki, haluanko kanssaan intiimimpää ja pidempää suhdetta, jopa loppuikäistä. Kyllä sen tietää.

Joskus innostun niinkin pitkälle, että alan jo mielessäni rakentaa kotia omilla tavaroillani, katson ikkunasta, missä on lähin bussipysäkki, kauppa, kirjasto ja grilli. Joskus äidyn jopa katsomaan bussin aikataulut ja kuvittelemaan itseni siinä asumassa, tekemässä ruokaa, istumassa pöydän ääressä. Vaan enpä ole tositosimielisiä kosintoja vielä kuullut. Silloin tällöin aina joku yrittelee, mutta tosiasiat viimeistään lyövät poskille; vaadin niin paljon, kaiken pitäisi natsata, enkä oikein jaksaisi ryhtyä kasvattamaan mieleistäni. Sen pitäisi olla täydellinen heti. Ei siis mitään pintaremontteja ja sopeutumisvaiheita, heti vaan kamat sisään ja tuparit pystyyn.

Seuraan jatkuvasti joitakin deittipalstoja löytääkseni oikean, mutta likviditeettini on rajallinen, joten mihin tahansa en saata yltää. Tietyt asiat asunnon pitää kuitenkin täyttää tai saa jäädä minun puolestani. Tiedän kyllä, mitä kodiltani haluan ja se ei ole vähän se. Onkos siellä tälläkin viikolla vielä übermegahyperjättipotti jaossa, jos laittaisi taas hakemuksen sisään.