Muistamisesta
Tiistai ei ole mikään päivä. Ei alku eikä loppu eikä seesteinen keskiö, jossa tuntisi jo jotain saaneensa aikaiseksi ja aikaa olisi vielä sen saattamiseksi tyydyttävänn tilaan. Tiistai on päivätön päivä. Tila, jossa seisoo takanaan ulko-ovi, josta astui eilen, maanantaina ja edessä pimeä käytävän pätkä keskiviikosta torstaihin ja jossain kauempana häämöttävä viikonlopun valo. Sinne pitäisi jaksaa mennä tälläkin viikolla. Ja jaksaahan sinne, ei siinä mitään. Mutta aina ei jaksaisi kävellä sitä samaa käytävää. Käytävä on tuttu, ei sille astuminen sinänsä pelota, omien askelten äänen on kuullut niin usein, ettei niistä ylläty. Jaksaisi vaan lähteä. Eilen vielä viikkoon astui suuremmin ajattelematta, kun viikonlopun valo vielä viipyili muistissa. Tiistaina on jo hiukan ponnisteltava, jotta jaksaa kaivaa positiivisemmat ajatukset ja optimistipuolen ja muutaman mukavan muiston repustaan työpöydälle: niitä katselemalla aurinko tuntuu taas nousevan ja askel keventyvän. Käytävä ei tunnu enää niin pimeältä.
Poikamies tunnustaa tänään olevansa romanttinen mies, joka antaa naisilleen kukkia ja lahjoja, mutta paljastaa tekevänsä sen ymmärtämättä oikeastaan, mitä nainen haluaa ja miksi nainen tykkää saada kukkia. Olen nainen, vaikken välttämättä esimerkkitapaus, yritän silti [tai juuri siksi] valaista häntä paljastamalla salaisuuden: naisia ei voi ymmärtää, koska jokainen yksilö on erilaisempi kuin toinen. Ai ei ollut paljastus? Eipä tietenkään. Noh; nainen tykkää saada kukkia, koska tykkää siitä, että hänet huomioidaan, kukapa ei. Jotkut kokevat huomioituneensa saadessaan kukkia, toiset lahjoja, jotkut tarvitsevat järeämpiä osoituksia. Minulle riittää, jos minulle tärkeä ihminen katsoo minuun, kietoo kätensä harteilleni, korjaa kattolampun, lähettää sähköpostia, kertoo ajatuksistaan. On läsnä. Pieniä asioita, jotka kertovat, että hän on muistanut minua. Että minä olen olemassa hänelle.
Jälkipuheet
Ai. Minun mielestäni tiistai on se päivä, jolloin viikko oikeasti alkaa. Maanantai kun on maanantai. Se menee käynnistellessä. Tiistaina ryhdytään tositoimiin, eikä edes stressi vielä paina päälle, kun on vielä ihan koko viikko aikaa.
Minulla viikko käynnistyy kyllä maanantaina ihan kevyesti. Tiistai on rankka juuri siksi, että kaikki ovat niin touhuissaan ja eilisen käynnistelyn jäljiltä kovasti vireissään. Tiistaista torstaihin tuntuu tapahtuvan koko työviikko. Ja perjantaina jo sitten suurin osa himmailee hyvissä ajoin, ettei jää hommat kesken.
Mää olen huomannu et naiset arvostaa sitä kun niille tekee ruokaa. Mutta sitä ne ei arvosta jos polttaa lasagne valkokastikkeen pohjaan ja jättää tiskauksen naiselle.
Aivan, hyvä huomio. Tuolla jo pääsee pitkälle. Paitsi, että jos ne nainen oikein tosissaan sinusta tykkää, niin se syö pohjaanpalaneen valkokastikkeen ja kehuu syödessään sitä oikein hyväksi ja tiskaa vielä kattilan. Ja miksei mieskin, olen nähnyt. Paitsi tiskausta.
No ei se niin paljoo palanu, kyl se ihan hyvää oli, ihan oikeesti. Ja misä noita tykkääviä naisia on? Mää voin ottaa yhden semmosen kiitos, kunnen oikeen pidä tiskaamisesta mut kokata tykkään.
Yks ystävä muuten sano et sen mies tiskaa, en kyl o nähny.
Nii ja sisustaja ja projektipäällikkö samaan pakettiin et remppa etenis:)
Ei paljon ole pyydetty, mutta tosiaan niin, sinullahan saa pintamateriaalivalintoja vielä tehdä. Et sitten ole juurikaan mainostanut noita erityisetuja?
En ole minäkään nähnyt tiskaavaa miestä, en edes kuullut. Mahtaako pitää tarina paikkaansa.
Ei muuten mies tiskaa kuin vääntämällä puukkoa haavassa, uhkailemalla ja vahtimalla. Että mieluummin sitten tekee sen itse tai hankkii tiskikoneen. Se on kuulema miestavara.
Keskiviikko ei juuri nyt näytä yhtään sen paremmalta kuin tiistaikaan, tappavat työhön ilkiöt. Ja kotona "viihdytyksestä" pitää huolen 15-vuotias tytärpuoli...
Tiskikone on minustakin der Tiskikone. Vaatepesukone sen sijaan on die Pesukone. Das PeeCee on noitri, ja das Töllö myös.
Eipä ole tullut mainostettua, paljonkohan etusivun mainos maksaisi turkkarissa, pitänee selvittää.
Ja minä ainakin tiskaan joskus, tosin pakon sanelemana, astiat loppuvat jollei välillä tiskaa ja sitten tulee nälkä. Nälkä ei ole hyvä.
Hienoa miehen tiskaamislogiikkaa, olen vaikutettu.
Ja mitä sinä nyt turkkariin mitään ilmoituksia: kas näin se käy. Puolihuolimattomasti baarissa neitokaisten kanssa jutellessa (jos siis ehdit baareihin remonteiltasi, kannattaisi ehtiä) pudottelet värikarttoja ja muita rempoissa välttämättömiä mielellään jonkin verran teknisiä laskelmia pöydälle ja siinä hellyttävästi papereita kootessasi sanot, että tää on niin tämmöstä remontin keskellä ja astioitakin pitäisi ostaa, mutta mitä poikamies niillä, ketään koskaan käykään, mikä olis hyvä malli, olisko sulla jotain ehottaa. Ja noista väreistäkin pitäisi päättää.
Elokuvissa toimisi kyllä.
Hieno idea, tosin en pidä paareista, savuisia ja kauhee meteli. Joku kahvila varmaan ajaa saman asian. Rautakauppa olis paras mut siellä ei sillai hirveesti näy naisia.
Pitäsköhän sun ruveta pitään jotain tämmöstä neuvontapalstaa sivupisneksenä?
Kahvila toimii paremmin, siellä on poteniaalia enemmän. Rautakaupassa, siis jos siellä naisia käy, ne on jo jonkun poikamiehen remonttia toteuttamassa. Että siis kahvilaan, mieluummin ruuhkaisimapaan aikaan, eli jossain lauantain iltapäivällä, kun ovat jo shoppailunsa suorittaneet. Siinä samalaa näet niistä putiikkien pusseista, että onko kalliskin maku neitokaisella. Jos on, niin varaudu. Jos halvempia kasseja, niin varaudu myös, sillä siellä saattaa olla paineita kalliiseen tuhlailuun. Varaudu siis aina.
Jospa perustan menopaussiin neuvontapalstan?