Takaisin luontoon
Paviaanien kotiuttamisesta Afrikkaan "osittain kontrolloituihin olosuhteisiin" [via b.] tuli mieleeni, kun joskus aiemmassa työpaikassani me tytöt nokkelina päätimme kerran näyttää koe-eläiminä koko ikänsä olleille kissoille vähän luontoa. Niiden kissojen esiäiditkin olivat olleet samoissa hommissa ja katit olivat varsin tyytyväisiä elämäänsä, niitä ruokittiin palavereista jääneillä kahvikermoilla ja maanantaisin oli viikonlopun kermalohta mukava napsotella. Kissat eivät siis kärsineet mitenkään, mutta koska sympaattisia olivat, ajattelimme vähän ilahduttaa niitä. No, katit siis kannettiin eräänä lämpimänä kesäpäivänä pihanurmikolle, jossa ne lakosivat vatsalleen välittömästi ja rääkyivät surkeasti. Eivät raukkaparat osanneet kävellä kuin sementtilattialla.
Jos Animalia olisi saanut päähänsä päästää ne katit luontoon, olisivat nuo veitikat kiireen vilkkaa suihkaisseet takaisin laboratorioon. Jos siis olisivat osanneet juosta nurmikolla. Suojainen pihanurmikko kermakipon ääressä on minusta osittain kontrolloitu ympäristö, jos mikä.
Jälkipuheet
Kissa on luonnostaan arka eläin, se ei pidä äkillisistä muutoksista, mutta jos se saa olla pentusesta asti vapaana, jossain vaiheessa se uskaltautuu ulos. Ja sen jälkeen pois alta risut ja männynkävyt, kun katti ravaa tipujen, oravien, hiirien ja muiden syötävien perässä.
Ja sellaisenaan on kisut parempi pitääkin sisätiloissa, niin surkeata kuin se välillä katsella onkin. Se on nimittäin peto. Ja villikissat ne vasta saavatkin tuhoa aikaiseksi.
sanoo ihminen, joka rakastaa kissoja
Kotonani viime kesänä naurahtelin hellästi, kun äidin maalla vapaana liikuva kissa toi hiirisaaliinsa rapun eteen jonoon näytille. Ei syönyt ennen kuin oli kehuttu ja kissa köyristellyt selkäänsä silmät sirrillään. Linnut olivat kissan mielestä myös vietteleviä saaliita mutta kissa ei enää onneksi nuori, notkea ja villi, niin kuin kuvitteli.